Skop-rahoitus Oy (rahoitusyhtiö) kertoi Ryttylän Automyynti Oy:n (autoliike) konkurssipesää vastaan ajamassaan kanteessa, että rahoitusyhtiö ja autoliike olivat sopineet autoliikkeen tekemien, autokauppaa koskevien osamaksusopimusten rahoittamisesta. Rahoitussopimuksen mukaan autoliike siirsi rahoitettavaksi haluamansa osamaksusopimukset niihin liittyvine oikeuksineen rahoitusyhtiölle vakuudeksi autoliikkeen kaikista velvoitteista rahoitusyhtiötä kohtaan. Rahoitusyhtiölle siirretyn osamaksusopimuksen purkautuessa ennenaikaisesti autoliike ei ollut oikeutettu ottamaan vastaan osamaksukaupan kohdetta ilman rahoitusyhtiön suostumusta vaan esine tuli palauttaa rahoitusyhtiön osoittamaan paikkaan. Siirretyllä osamaksusopimuksella myydyn esineen takaisinotto- ja tilitysoikeus kuului yksin rahoitusyhtiölle tai sen määräämälle.

Autoliike oli asetettu konkurssiin 21.8.1991. Ennen konkurssin alkua osa niistä ostajista, joiden kanssa tehdyt osamaksusopimukset oli siirretty rahoitusyhtiölle, oli palauttanut auton autoliikkeelle ilman rahoitusyhtiön suostumusta. Autoliike ei ollut luovuttanut autoja edelleen rahoitusyhtiölle.

Saatuaan konkurssin alkamisen jälkeen tiedon osamaksusopimusten purkamisesta rahoitusyhtiö oli ilmoittanut konkurssipesälle, että autot kuuluivat rahoitussopimuksen piiriin ja että rahoitusyhtiöllä oli niihin konkurssipesää parempi oikeus. Konkurssipesä oli tästä huolimatta 27.9.1991 pidetyssä huutokaupassa myynyt autot ilman rahoitusyhtiön suostumusta. Rahoitusyhtiön vaatimuksesta huolimatta konkurssipesä ei ollut luovuttanut saamaansa 81 200 markan kauppahintaa rahoitusyhtiölle.

Vaikka autoliike oli rekisteriotteeseen merkitty auton omistajaksi, kuului omistusoikeus nykyisen käsityksen mukaan esineen hallintaansa saaneelle ostajalle, jonka oikeutta rasitti myyjän oikeus saada esineestä kauppahintasaamisensa. Omistuksenpidätysehdosta huolimatta myyjällä oli vain takaisinotto-oikeus eikä esine kuulunut myyjän konkurssipesään. Rekisteriotteeseen autoliike oli merkitty auton omistajaksi rahoitusyhtiön pyynnöstä vain sen vuoksi, että eräät automyyjät olivat myyneet toisten, esimerkiksi maahantuojan, nimissä olevaa omaisuutta.

Osamaksusopimusten siirron johdosta rahoitusyhtiö oli maksanut autojen koko kauppahinnan autoliikkeelle. Autoliikkeen saatua suorituksen rahoitusyhtiöltä oli autoliikkeen esinekohtainen oikeus sopimusten kohteisiin lakannut. Jos autoliikkeellä tämänkin jälkeen katsottiin olevan parempi oikeus sopimusten kohteisiin kuin rahoitusyhtiöllä, saisi autoliike esineistä kaksinkertaisen suorituksen. Se ei vastaisi rahoituksen tarkoitusta. Konkurssipesällä ei siten voinut olla parempaa oikeutta esineisiin kuin autoliikkeellä olisi ollut. Rahoitusyhtiö sai panttioikeuden, paitsi osamaksusopimuksen mukaisiin saataviin, myös takaisin otettuun esineeseen.

Näillä perusteilla rahoitusyhtiö vaati, että konkurssipesä velvoitetaan rahoitusyhtiölle suorittamaan autoista saamansa kauppahinta vähennettynä huutokauppakuluilla sekä korkoa.

Konkurssipesä kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Autoliikkeen myydessä autot niiden omistusoikeus oli jäänyt autoliikkeelle ja autoliike oli rahoitusyhtiön vaatimuksesta merkitty omistajaksi myös autorekisterikeskuksen ajoneuvorekisteriin.

Autoliike oli rahoitussopimuksen vastaisesti purkanut osamaksusopimuksia ja ottanut vastaan sopimusten kohteena olleita autoja ilman rahoitusyhtiön lupaa. Useimmiten näin oli kuitenkin tapahtunut uuden osamaksukaupan yhteydessä, jolloin kanteessa tarkoitetulla osamaksusopimuksella myyty vanha auto oli palautunut autoliikkeelle vaihtoautona. Usein tällainen uusi autokin oli myyty osamaksusopimuksin ja osamaksusopimuksesta oli lähetetty jäljennös rahoitusyhtiölle. Rahoitusyhtiö oli näin ollen ollut tietoinen menettelystä ja ainakin hiljaisesti hyväksynyt sen.

Rahoitusyhtiöllä ei ollut rahoitussopimuksen perusteella tai muutoinkaan muita velkojia parempaa oikeutta kyseessä oleviin autoihin tai niistä saatuihin kauppahintoihin. Vaikka autoliike oli toiminut rahoitussopimuksen vastaisesti, ei se autoliikkeen konkurssissa tuonut rahoitusyhtiölle panttioikeutta autoihin. Autojen omistusoikeus oli kiistattomasti ollut autoliikkeellä eikä autojen ollut edes väitetty missään vaiheessa olleen rahoitusyhtiön hallussa, joten mitään panttioikeutta autoihin ei voinut olla olemassa. Rahoitusyhtiöllä oli oikeus periä osamaksusaatavat ostajilta, jos katsottaisiin, että osamaksusopimus ei olisi rahoitusyhtiötä sitovasti purkautunut.

Konkurssiin asettamisen hetkellä autoliikkeen hallussa ja omistuksessa olleet autot kuuluivat autoliikkeen konkurssipesään. Koska rahoitusyhtiöllä ei ollut muita velkojia parempaa oikeutta autoihin, sillä oli ainoastaan konkurssissa valvottava saatava.

Kihlakunnanoikeus katsoi selvitetyksi, että autoliike ja rahoitusyhtiö olivat vuonna 1990 sopineet autoliikkeen solmimien osamaksusopimusten rahoittamisesta. Sopimuksen ehtojen 4. kohdan mukaan autoliike siirsi rahoitettavaksi haluamansa osamaksusopimuksen siihen liittyvine oikeuksineen rahoitusyhtiölle vakuudeksi autoliikkeen kaikista velvoitteista rahoitusyhtiötä kohtaan. Rahoitusyhtiöllä oli kaikkien myyjältä olevien tai tulevien saataviensa vakuutena pidätysoikeus rahoitusyhtiölle siirrettyjen osamaksusopimusten kohteisiin. Osamaksusopimusten purkautuessa ennenaikaisesti autoliikkeellä ei ollut oikeutta ottaa vastaan sopimuksen kohdetta ilman rahoitusyhtiön suostumusta. Sopimuksen ehtojen 6. kohdan mukaan esineiden takaisinotto- ja tilitysoikeus kuului yksin rahoittajalle.

Autoliike oli siirtänyt rahoitusyhtiölle muun muassa kihlakunnanoikeuden päätöksessä mainittuja kuutta henkilöautoa koskevat osamaksusopimukset.

Autoliike oli vastoin rahoitussopimusta ilman rahoitusyhtiön suostumusta ottanut haltuunsa edellä mainitut, ennenaikaisesti purkautuneiden osamaksusopimusten kohteina olleet kuusi autoa.

Autoliike oli asetettu konkurssiin 21.8.1991. Autot olivat olleet konkurssiin asettamisen hetkellä autoliikkeen hallussa ja rahoitusyhtiön nimenomaisesta pyynnöstä autoliike oli merkitty autojen omistajaksi autorekisterikeskuksen ajoneuvorekisteriin. Autoliikkeen konkurssipesä ei ollut luovuttanut autoja rahoitusyhtiölle vaan se oli myynyt ne 27.9.1991 pidetyssä huutokaupassa yhteensä 81 200 markan kauppahinnasta. Konkurssipesä ei ollut myöskään rahoitusyhtiön pyynnöstä huolimatta luovuttanut rahoitusyhtiölle autojen myynnistä saamaansa kauppahintaa.

Osamaksusopimusten siirto rahoitusyhtiölle oli ollut autoliikkeen harjoittaman automyynnin vakuusjärjestely. Rahoitussopimukseen sisältyvä takaisinotto-oikeus ei ollut siirtänyt esineiden omistusoikeutta rahoitusyhtiölle vaan ainoastaan oikeuden ottaa osamaksusopimuksen kohteena oleva esine haltuun osamaksuostajalta. Rahoitusyhtiö ei ollut myöskään näyttänyt, että sille olisi muodostunut rahoitussopimuksen perusteella tai muutoin konkurssipesää sitova panttioikeus esineisiin.

Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus katsoi, että autot olivat kuuluneet autoliikkeen konkurssipesän varallisuuteen. Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus hylkäsi kanteen.

Rahoitusyhtiö valitti hovioikeuteen. Hovioikeus lausui, että autoliike myyjänä ja rahoitusyhtiö rahoittajana olivat 26.3.1990 tehneet sopimuksen osamaksusopimusten rahoittamisesta. Sopimuksen mukaan rahoittaja oli sopimuksessa määrätyin ehdoin sitoutunut rahoittamaan myyjän osamaksusopimuksin tapahtuvaa myyntiä. Myyjä oli puolestaan sitoutunut muun ohella siirtämään rahoitettavaksi haluamansa sopimuksen kaikkine oikeuksineen rahoittajalle. Sopimuksen mukaan myyjällä ei osamaksusopimuksen purkautuessa ennenaikaisesti ollut oikeutta ottaa osamaksukaupan kohdetta vastaan ilman rahoittajan suostumusta, vaan kohde oli palautettava rahoittajan osoittamaan paikkaan. Sopimuksessa oli myös nimenomaan todettu, että siirretyllä osamaksusopimuksella myydyn esineen takaisinotto- ja tilitysoikeus kuului yksin rahoittajalle tai tämän määräämälle.

Autoliike oli myynyt kihlakunnanoikeuden päätöksestä ilmenevät autot osamaksusopimuksin muun muassa ehdoin, että omistusoikeus myytyyn esineeseen ei siirtynyt ostajalle ennen kuin kauppahinta kokonaisuudessaan oli maksettu ja muut osamaksusopimuksessa tarkoitetut esinettä koskevat ostajan maksuvelvoitteet oli täysin täytetty.

Autoliike oli siirtänyt edellä tarkoitetut osamaksusopimukset rahoitusyhtiölle ja tämä oli rahoittanut ne rahoitussopimuksen puitteissa. Autoliike oli siirtäessään osamaksusopimukset rahoitusyhtiölle luovuttanut tälle rahoitussopimuksen mukaisesti kaikki osamaksusopimuksiin kuuluvat oikeutensa ja siis myös pidättämänsä omistusoikeuden. Omistusoikeuden pidättäminen oli osamaksukaupasta annetun lain nojalla sisältänyt oikeuden ottaa myyty esine takaisin ja toimituttaa tilitys ostajan laiminlyötyä maksuvelvollisuutensa laissa mainituin tavoin. Rahoitussopimuksen mukaan autoliikkeellä ei osamaksusopimuksen purkautuessa ollut oikeutta ottaa osamaksukaupan kohdetta haltuunsa.

Autoliike ja kihlakunnanoikeuden päätöksestä ilmenevät autot osamaksusopimuksin ostaneet henkilöt olivat sittemmin purkaneet osamaksusopimukset ja autot oli luovutettu autoliikkeelle. Hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että rahoitusyhtiö olisi suostunut siihen, että autoliike sai ottaa vastaan ainoatakaan osamaksusopimuksin myydyistä autoista.

Autoliike oli näin oikeudettomasti saanut haltuunsa kihlakunnanoikeuden päätöksessä tarkoitetut autot. Sillä, että autoliike oli merkitty ajoneuvorekisteriin autojen omistajaksi, ei, kun otettiin huomioon pidätetyn omistusoikeuden sisältö ja tämän oikeuden siirtyminen rahoitusyhtiölle, ollut merkitystä autoliikkeen ja rahoitusyhtiön välisessä suhteessa.

Koska autoliikkeen konkurssipesällä ei ollut ollut autoihin parempaa oikeutta kuin konkurssivelallisella, se oli velvollinen suorittamaan rahoitusyhtiölle autojen myynnistä saamansa kauppahinnat myyntikuluilla vähennettynä eli yhteensä 73 080 markkaa.

Näillä perusteilla hovioikeus kumosi kihlakunnanoikeuden päätöksen ja velvoitti autoliikkeen konkurssipesän suorittamaan rahoitusyhtiölle 73 080 markkaa korkoineen.

Viskaali Hennen: Hovioikeus katsonee, ettei ole syytä muuttaa kihlakunnanoikeuden päätöstä.

Hovioikeudenneuvos Pöntinen: Hyväksyn mietinnön.