Virallisen syyttäjän ja A:n vaatiessa B:lle rangaistusta muun ohella siitä, että B oli 1. - 7.6.1992 Kaarinassa katkaissut A:n omistaman asuinrakennuksen erään vesijohdon siten, että tekoaikana katkaistuna olleen veden tulon uudelleen kytkemisen jälkeen vesi oli valunut johdosta rakennuksen eristeisiin, sekä katkaissut rakennuksen erään sähköjohdon, A oli vaatinut B:n velvoittamista suorittamaan hänelle kihlakunnanoikeudelle esittämiensä kahden kustannusarvion perusteella vahingonkorvauksena katkaistuista sähköjohdoista ja puhelinjohdoista 1 806,50 markkaa sekä vesivahingosta johtuvasta lattian avauksesta, kuivatuksesta ja uudelleen umpeenlaitosta 4 820 markkaa.

Kihlakunnanoikeus, joka tuomitsi B:n sanotulta osin vahingonteosta, totesi, ettei A ollut esittänyt laskuja korjaustöistä, jotka A:n mukaan oli tehty jo vuoden 1992 puolella. Kihlakunnanoikeus katsoi, ettei ainoastaan esitettyihin kustannusarvioihin perustuvia vaatimuksia voitu hyväksyä, vaan että B oli niistä korvausvelvollinen vain siltä osin kuin hän oli ne myöntänyt tai oikeus piti niitä kohtuullisina. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus A:n esittämät korvausvaatimukset muilta osin hyläten velvoitti B:n suorittamaan A:lle korvauksena 2 metrin sähköjohdosta 27 sekä 2 tunnin työstä 352 eli yhteensä 379 markkaa.

A ja B valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus totesi, että A oli esittänyt vesivahingosta erään rakennusalan liikkeen antaman kustannusarvion, jossa korjauskustannusten määräksi todettiin 4 820 markkaa. Koska kustannusarvio, jonka luotettavuutta ei ollut aihetta epäillä, oli oikeuskäytännön mukaan riittävä selvitys siitä, että kyseisen suuruinen vahinko oli tapahtunut, A:lla oli oikeus saada korvausta vesivahingosta 4 820 markkaa. Hovioikeus totesi lisäksi, että A oli esittänyt erään sähköasennusliikkeen kustannusarvion sähköjohdon korjaustöistä. Arvioon oli sisältynyt myös puhelinjohtoon liittyvät korjaukset, joista A:lla ei ollut oikeutta saada korvausta. Kustannusarviossa vahingon määräksi oli todettu 1 806,50 markkaa. Hovioikeus arvioi, että puolet laskusta kohdistui sähköjohtojen korjaukseen. A:lla oli siten oikeus saada tältä osin korvausta 903,25 markkaa. Tämän vuoksi hovioikeus on, muuttaen kihlakunnanoikeuden päätöstä, velvoittanut B:n suorittamaan A:lle korvaukseksi sähköjohdosta 903,25 markkaa ja korvaukseksi vesivahingosta 4 820 markkaa 16 prosentin korkoineen 7.6.1992 lukien.