1995 false

KKO:1995:33

Velalliselle oli vahvistettu yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain mukainen maksuohjelma, jonka mukaan velallinen sai pitää omistusasuntonsa. Velallisen tuli maksuohjelman mukaan maksaa tavallisten velkojen vähimmäiskertymä viiden vuoden kuluessa. Maksuohjelman kestoa ei voitu määrätä viittä vuotta pitemmäksi, jotta velkojille kertyisi vähimmäiskertymää suurempi määrä.

L yksityishenkilön velkajärjestelystä 30 § 3 mom L yksityishenkilön velkajärjestelystä 32 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Oulun käräjäoikeuden päätös 4.2.1994

A pyysi 28.5.1993 saapuneessa hakemuksessa velkajärjestelyä. Velkajärjestely päätettiin aloittaa 29.6.1993. Selvittäjä laati maksuohjelmaehdotuksen ja kuuli ehdotuksesta velkojia. Velkoja B vastusti ehdotusta siltä osin kuin siinä oli ehdotettu viiden vuoden maksuohjelmaa tavallisten velkojen osalle ja vaati maksuohjelman vahvistamista tavallisten velkojen osalta 10 vuodeksi.

Käräjäoikeus lausui, että koska A:lla oli omistusasunto, oli tavallisille veloille yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 32 §:n mukaan suoritettava kertymä, jonka enintään viisi vuotta kestävä maksuohjelma tuotti tavallisille velkojille, jos velallisen asumiskustannukset arvioitiin edullisimman vaihtoehdon mukaan.

Tavallisten velkojen vähimmäiskertymä oli samansuuruinen riippumatta siitä, säilyttikö A omistusasuntonsa vai siirtyikö hän vuokra-asuntoon. Koska A maksuohjelman mukaan maksoi tavallisia velkojaan viiden vuoden aikana tällaisten velkojen vähimmäiskertymän, ei maksuohjelman kestoa tältä osin tarvinnut määrätä viittä vuotta pidemmäksi. Koska velkajärjestelylle oli yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 9, 10 ja 11 §:n mukaiset edellytykset ja maksuohjelma vastasi mainitun lain säännöksiä, käräjäoikeus määräsi A:n maksuohjelman keston tavallisten velkojen osalta viideksi vuodeksi. Maksuohjelma päättyi 1.11.2007. A:n oli suoritettava velkoja B:lle 1.11.1993 alkaen kuusikymmentä 158 markan suuruista erää eli 9 480 markkaa.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 8.6.1994

A sekä velkoja B valittivat hovioikeuteen ja vaativat, paitsi muuta, A, että maksuohjelma määrätään alkamaan 4.2.1994 ja B, että A:n maksuohjelma tavallisten velkojen osalta määrätään 10 vuodeksi. Hovioikeus täsmensi käräjäoikeuden päätöstä määräämällä, että maksuohjelma alkoi sen vahvistamisajankohdasta eli käräjäoikeuden päätöspäivästä 4.2.1994 ja että vakuusvelkojen osalta maksuohjelman kesto oli käräjäoikeuden määräämät 14 vuotta 3.2.2008 saakka. Lisäksi hovioikeus lausui tuomiossaan että yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 30 §:n 3 momentin mukaan velallisen säilyttäessä omistusasuntonsa maksuohjelman kesto ei saanut tavallisten velkojen osalta ylittää kymmentä vuotta. Käräjäoikeuden vahvistaman maksuohjelman mukaan A:n oli maksettava tavallisia velkojaan B:lle viiden vuoden ajan. Koska A ja hänen puolisonsa käräjäoikeuden maksuohjelman mukaan säilyttivät omistusasuntonsa, hovioikeus piti kohtuullisena, että A:n tavallisten velkojen maksuohjelman kesto määrättiin 10 vuodeksi. Sen vuoksi hovioikeus muutti käräjäoikeuden vahvistamaa maksuohjelmaa siten, että A:n maksuohjelman kestoksi määrättiin tavallisten velkojen osalta 10 vuotta. A:n oli suoritettava velkoja B:lle käräjäoikeuden määräämien kuudenkymmenen 158 markan suuruisen maksuerän asemesta satakaksikymmentä 158 markan suuruista maksuerää eli yhteensä 18 960 markkaa. Maksuerät erääntyivät kuukausittain kunkin kuukauden 16. päivänä niin, että ensimmäinen erä erääntyi 16.2.1994 ja viimeinen erä 16.1.2004. Muilta osin käräjäoikeuden päätös jäi pysyväksi.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty A:lle.

Valituksessaan A vaati tavallisten velkojen osalta maksuohjelman lyhentämistä viideksi vuodeksi.

B antoi siltä pyydetyn vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 3.3.1995 Perustelut

Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 30 §:n 3 momentin mukaan velallisen, jolla on omistusasunto, on suoritettava tavallisia velkojaan vähintään lain 32 §:ssä tarkoitettu määrä riippumatta siitä, saako velallinen pitää asuntonsa vai onko se muutettava rahaksi. Kun velallisella on omistusasunto, velallisen on lain 32 §:n 1 momentin mukaan suoritettava tavallisia velkojaan saman pykälän 2 momentin mukaista laskennallista kertymää vastaava määrä (tavallisten velkojen vähimmäiskertymä). Tuohon kertymään luetaan:

1) mahdollinen ylijäämäarvo, joka saadaan, kun velallisen omistusasunnon todennäköisestä myyntihinnasta vähennetään rahaksimuuttokustannukset, niiden velkojen määrä, joista asunto on vakuutena, sekä sellainen pääomamäärä, jonka turvin velallisen ja hänen perheensä asuminen edullisimman saatavilla olevan vaihtoehdon mukaan tulisi turvatuksi, sekä 2) se kertymä, jonka enintään viisi vuotta kestävä maksuohjelma tuottaisi tavallisille velkojille, jos velallisen asumiskustannukset arvioidaan sen mukaan, että hänen ja hänen perheensä asuminen järjestetään edullisimman saatavilla olevan vaihtoehdon mukaan.

Lain 32 §:n 1 momentista ilmenee, että velkojilla on silloinkin, kun velallinen saa pitää omistusasuntonsa, oikeus saada vain tavallisten velkojen vähimmäiskertymää vastaava määrä, jollei velallinen viiden vuoden maksuohjelman puitteissa kykene maksamaan enempää.

Lain 30 §:n 3 momentin mukaan maksuohjelman kesto voi olla viittä vuotta pitempi, jos velallinen säilyttää asuntonsa. Tavallisten velkojen osalta maksuohjelman kesto ei kuitenkaan saa ylittää kymmentä vuotta. Säännöksen tarkoituksena on mahdollistaa se, että velallinen voi säilyttää asuntonsa, vaikka hän ei pystyisi suorittamaan tavallisten velkojen vähimmäiskertymää viidessä vuodessa. Säännöstä ei ole tulkittava niin, että maksuohjelma voitaisiin määrätä viittä vuotta pidemmäksi, jotta velkojille kertyisi tuota vähimmäiskertymää suurempi määrä.

Hallituksen esityksessä laiksi yksityishenkilön velkajärjestelystä (HE nro 183/1992 vp. s. 66) todetaan tosin, että jos velallisen omistusasuntoa ei muuteta rahaksi, on kohtuullista, että velallinen tällöin suorittaa velkojaan pidemmän ajan ja että velkojille voidaan turvata suurempi osuus saatavistaan kuin minkä he voisivat saada viiden vuoden maksuohjelman puitteissa. Tällä lausumalla ei tarkoiteta muuta kuin että maksuohjelma voidaan määrätä viittä vuotta pidemmäksi, jos velallinen saa säilyttää asuntonsa, mutta ei viiden vuoden maksuohjelmalla saa maksetuksi tavallisten velkojen vähimmäiskertymää. Lausumalla ei ole tarkoitettu eikä voitukaan syrjäyttää sitä lain 32 §:n 1 momentista nimenomaisesti ilmenevää sääntöä, että velallisen, jolla on omistusasunto, on maksettava tavallisia velkojaan vähimmäiskertymää vastaava määrä riippumatta siitä, säilyttääkö velallinen asuntonsa vai muutetaanko se rahaksi.

Lainkohdat

Laki yksityishenkilön velkajärjestelystä 30 § 3 mom. ja 32 §

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden päätöksen varaan, kuitenkin siten, että A:n tavallisten velkojen osalta maksettavat, 4.2.1994 alkaneen ja viisi vuotta kestävän maksuohjelman mukaiset kuusikymmentä 158 markan määräistä maksuerää erääntyvät maksettaviksi kuukausittain kunkin kuukauden 16. päivänä. Maksueristä ensimmäinen on erääntynyt 16.2.1994 ja viimeinen erääntyy 16.1.1999. A:n maksettava tavallisten velkojen kokonaismäärä on siten 9 480 markkaa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Salminen, Kankkunen ja Hämäläinen. Esittelijä Auli Vähätörmä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Haarmann, Raulos, Möller ja Kivinen. Esittelijä Sirpa Ahola.