Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 30 §:n 2 momentin mukaan tavallisten velkojen osalta velkajärjestelyn ja maksuohjelman sisältö on määrättävä niin, että maksuohjelman kesto on viisi vuotta. Tätä lyhyemmäksi kesto voidaan määrätä säännöksessä mainituissa olosuhteissa. Maksuohjelma voi käsittää alkuvaiheessa ja myöhemminkin jaksoja, jolloin velallisella ei ole maksuvelvollisuutta puuttuvan maksuvaran vuoksi. Jos tällainen jakso sattuu maksuohjelman alkuvaiheeseen, viiden vuoden määräaika tai sitä lyhyemmäksi harkittu maksuohjelman kesto voidaan määrätä laskettavaksi vasta siitä ajankohdasta, josta lähtien velallisella on maksuvaraa tavallisten velkojen suorittamiseen. Kysymys ei siten viimeksi mainituissa tilanteissa ole maksuohjelman vahvistamisen tai ohjelman alkamisajankohdan siirtämisestä, vaan laissa tarkoitetun keston laskemisesta.

A:lle ja B:lle ajalle 1.2.1994 - 31.1.1999 vahvistettuun maksuohjelmaan sisältyy ohjelman alussa vuoden mittainen kausi, jolloin heillä ei ole maksuvelvollisuutta puuttuvan maksuvaran vuoksi. Alemmat oikeudet eivät ole perustelleet sitä, miksi maksuohjelman kestoa ei ole määrätty laskettavaksi maksullisen kauden alkamisesta. Mainitun laskemisajankohdan soveltamista puoltavat velkojien oikeussuojaan ja velallisten tasapuoliseen kohteluun liittyvät näkökohdat. Vastasyitä ei ole esitetty.

Vanhempi oikeussihteeri Ahola: Korkein oikeus lausunee perusteluinaan:

Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 23 §:n mukaan velkajärjestelyssä velalliselle on vahvistettava hänen maksukykyään vastaava maksuohjelma, jonka kesto lain 30 §:ssä säädetyn pääsäännön mukaan on viisi vuotta maksuohjelman keston alkamisajankohdasta lähtien. Lain 25 §:n 3 momentin mukaan velkaan on sovellettava velkojan kannalta lievintä keinoa, joka riittää korjaamaan velallisen taloudellisen tilanteen, ja velan määrää voidaan alentaa tai velan maksuvelvollisuus poistaa kokonaan vain, jos velkajärjestelyä ei muuten voida toteuttaa.

A:lla ja B:llä ei maksuohjelmia alemmissa oikeuksissa vahvistettaessa ole ollut maksuvaraa. Sitä on kuitenkin arvioitu olevan 1.2.1995 lähtien. Alemmat oikeudet eivät siten ole pitäneet A:n ja B:n maksukyvyttömyyttä pysyvänä, vaan ovat ennakoineet sen paranevan kohtuullisen ajan kuluessa.

Tehtäessä päätöstä maksuohjelman vahvistamisesta, josta yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 40 §:n mukaan maksuohjelman oikeusvaikutukset alkavat, maksuohjelman kesto voidaan lain 30 §:n 2 momentin viimeisen virkkeen mukaan määrätä laskettavaksi vasta siitä ajankohdasta, josta lähtien velallisella on maksuvaraa tavallisten velkojen suorittamiseen. A:n ja B:n kohdalla maksuohjelmien kesto on kuitenkin määrätty alkamaan heti, mutta ensimmäisen vuoden ajan ilman maksuvelvollisuutta. Kun heidän maksukyvyttömyyttään on pidetty tilapäisenä, voidaan maksuohjelma toteuttaa velkojan kannalta lievemmin keinoin lykkäämällä maksuohjelman keston alkamisajankohtaa siihen, kun velallisilla voidaan arvioida olevan maksuvaraa. Tämän vuoksi ja kun vastasyitä ei ole esitetty, maksuohjelmien kesto on määrättävä laskettavaksi vasta siitä ajankohdasta, jolloin A:lla ja B:llä on oletettavasti maksuvaraa tavallisten velkojen suorittamiseen.

Korkein oikeus lausunee päätöslauselmanaan: Käräjäoikeuden päätöstä ja hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A:n ja B:n viiden vuoden maksuohjelmien kesto määrätään laskettavaksi 1.2.1995 lukien ja päättymään 31.1.2000. Muutoksesta aiheutuvia toimenpiteitä varten asia palautetaan Kyrönmaan käräjäoikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa asia välittömästi käsiteltäväkseen. A:n ja B:n on noudatettava vahvistettua maksuohjelmaa, kunnes käräjäoikeus asiasta toisin määrää.

Oikeusneuvos Hidén: Hyväksyn esittelijän mietinnön.