Raastuvanoikeus lausui virallisen syyttäjän syytteestä, johon X:n oikeudenomistajat olivat asianomistajina yhtyneet, päätöksessään muun ohella selvitetyksi, että A oli X:n pojan kanssa helmi - maaliskuussa 1992 sopinut X:n surmaamisesta palkkiota vastaan. X:n poika oli selvittänyt A:lle isänsä asuinolosuhteita ja antanut tälle muun muassa talon pohjapiirroksen. A ja B olivat tämän jälkeen yksissä tuumin päättäneet A:n X:n pojan kanssa tekemän sopimuksen mukaisesti surmata X:n siten, että A oli luvannut osan hänelle tulevasta palkkiosta B:lle. A ja B olivat yhdessä B:n varastolla ladanneet vanhoista panoksista saamallaan ruudilla 7,63 väljyisiä panoksia, jotta 7,65 väljyisellä piipulla varustettuun aseeseen ei jäisi rihlojen jälkiä. Maalis - huhtikuussa 1992 A ja B olivat käyneet kaksi kertaa X:n asunnolla, jolloin jo jälkimmäisellä kerralla oli ollut tarkoitus surmata X aikeen jäädessä kuitenkin toteuttamatta taloudenhoitajan avattua A:lle oven.

Aamuyöllä 24.4.1992 kello 03.30 - 03.35 A ja B olivat varustauduttuaan köydellä, vasaralla, sorkkaraudalla, pihdeillä ja kumpikin ampuma-aseella yksissä tuumin tahallaan surmanneet X:n siten, että he olivat ensin yhdessä pihdeillä katkaisseet X:n asuintaloon johtavan puhelinjohdon vedettyään johdon alas sen ylitse heitetyllä vasaraan sidotulla köydellä. A oli sopinut B:n kanssa, että tämä odottaa häntä A:n auto valmiiksi käynnistettynä. Sen jälkeen A oli kiivennyt paloportaita pitkin kaksikerroksisen talon toisessa kerroksessa sijaitsevan X:n makuuhuoneen parvekkeelle ja rikottuaan makuuhuoneeseen johtavan parvekkeen oven lasin tahallaan surmannut makuuhuoneessa yöpukeissa olleen X:n ampumalla 7,65 väljyydellä varustetulla aseella neljä laukausta tätä kohti luotien osuessa rintakehän yläosaan, oikeaan pakaraan ja kaulaan.

Surmaamisen jälkeen A ja B olivat välittömästi autolla poistuneet paikalta B:n toimiessa kuljettajana. A ja B olivat yhdessä hävittäneet käyttämänsä varusteet sekä puhdistaneet A:n auton. A:n käyttämään aseeseen oli surmaamisen jälkeen vaihdettu B:n aseesta piippu.

Raastuvanoikeus on katsonut, että A ja B olivat menetelleet syytteessä kerrotulla tavalla. A:n ja B:n välillä oli ollut selkeästi todettavaa yhteisymmärrystä ja yksituumaisuutta ennen tekoa, sen aikana ja teon jälkeen rikoksen peittämiseksi. Teko oli tapahtunut omanvoitonpyynnöstä palkkion saamiseksi. X:n pojan lupaaman palkkion suuruutta ei ollut kyetty täsmällisesti määrittelemään, mutta se oli kuitenkin tullut selkeästi luvatuksi. X:n surmaamista oli, sen kohdistuttua iäkkääseen ja liikuntarajoitteeseen henkilöön, pidettävä kokonaisuutena arvostellen erityisen törkeänä.

Sen vuoksi raastuvanoikeus, samalla kun A tuomittiin murhasta ja X:n poika yllytyksestä murhaan kumpikin elinkaudeksi vankeuteen, rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla tuomitsi B:lle murhasta ja hänen syykseen samalla luetuista muista rikoksista yhteiseksi rangaistukseksi elinkautisen vankeusrangaistuksen. Lisäksi B velvoitettiin yhteisvastuullisesti A:n ja X:n pojan kanssa suorittamaan valtiolle erinäisiä korvauksia.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi muun muassa B oli saattanut jutun, lausui, toimitettuaan asiassa suullisen käsittelyn, B:n kohdalta nyt kysymyksessä olevilta osin selvitetyksi, ettei B ollut ollut läsnä X:n pojan ja A:n välillä X:n surmaamisesta käydyissä keskusteluissa. A oli kuitenkin erään jutussa kuullun todistajan kertomuksen mukaan jo viimeistään helmikuussa 1992 ehdottanut B:lle osallistumista X:n surmaamiseen. Kuultujen todistajien kertomuksista kävi ilmi, että A ja B olivat viimeistään maaliskuussa 1992 keskenään lopullisesti sopineet X:n surmaamisesta ja B:n osallistumisesta teon toteuttamiseen.

Vaikka B:n osuus varsinaiseen rikoksen suunnitteluun oli jäänyt jossakin määrin epäselväksi, B oli ainakin sopinut A:n kanssa surmaamisen toteuttamisesta ampumalla sekä siitä, että tekoaseessa käytettäisiin sen kaliiperia pienempiä luoteja tekoaseen jäljittämisen vaikeuttamiseksi. A ja B olivat myös etukäteen sopineet B:lle tulevasta palkkiosta, jonka määrästä he tosin olivat kertoneet ristiriitaisesti, ja B:n tulemisesta mukaan rikosta tehtäessä.

A ja B olivat yhdessä käyneet X:n talolla ainakin kaksi kertaa ennen tekopäivää tutustumassa tekopaikan olosuhteisiin. A ja B olivat ennakolta laaditun suunnitelman mukaisesti valmistaneet tekoaseessa käytetyt patruunat B:n hallitsemissa varastotiloissa. Tekoyönä hieman ennen X:n surmaamista B oli yhdessä A:n kanssa katkaissut X:n taloon johtavan puhelinlinjan. B oli A:n surmatessa X:n odottanut tätä talon lähistölle pysäköidyn auton luona nopean paon varmistamiseksi ja tämän jälkeen toiminut kuljettajana tekopaikan läheisyydestä poistuttaessa. B oli teon jälkeen osallistunut sen jälkien peittämiseen muun muassa luovuttamalla A:lle oman aseensa piipun tekoaseeseen vaihdettavaksi sekä olemalla mukana teossa käytettyjen ampumatarpeiden ja muiden tekovälineiden hävittämisessä.

B oli tosin kertonut toimineensa painostuksen alaisena ja pelänneensä A:ta erityisesti perheensä puolesta. B oli kuitenkin hyväksynyt suunnitellun teon ja ollut sitä kerrotuin tavoin valmistelemassa. Siitä päätellen, että B oli kertonut muillekin henkilöille suunnitellusta teosta, ei B ollut suhtautunut siihen mitenkään vastahakoisesti. B:n aktiivisuus oli johtunut myös siitä, että A oli luvannut hänelle palkkion. B oli liikuntarajoitteisena henkilönä jäänyt odottamaan autolle. B:n mukanaolo ja osallistuminen oli kuitenkin ollut tarpeellinen surmaamisrikoksen tekemisessä. B oli tekijäkumppanina ollut mukana valmistelemassa ja suunnittelemassa rikosta eikä häntä voitu katsoa avunantajaksi sillä perusteella, että A yksin suoritti varsinaisen ampumisen.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, ettei ollut syytä muuttaa raastuvanoikeuden päätöksen lopputulosta.

Eri mieltä ollut jäsen, hovioikeudenneuvos Kuhlefelt lausui esittelijän ehdotuksen hyväksyen, että esitetyn selvityksen mukaan B ei ollut ollut läsnä A:n keskustellessa X:n surmaamisesta tämän pojan kanssa. A oli yksin hankkinut X:n pojalta tarvitsemansa tiedot X:n asuinolosuhteista. A oli X:n pojan kanssa käymiensä keskustelujen johdosta päättänyt palkkiota vastaan ampumalla surmata X:n. A oli surmaamispäätöksen tehtyään ryhtynyt etsimään tekokumppania ja pyytänyt ensin useita kertoja erästä tuttavaansa osallistumaan tekoon. Tämän tuttavan kieltäydyttyä A oli ottanut yhteyden B:hen. Tämä oli kertonut suostuneensa A:n esitykseen, koska A oli uhannut häntä ja hänen perhettään väkivallalla. A:n ja B:n kertomuksista ilmeni, että A oli ollut takaajana B:n noin 80 000 markan määräisessä velassa, jota B ei ollut pystynyt maksamaan. A oli luvannut B:lle tekoon osallistumisesta palkkion, jonka määrästä A ja B olivat kertoneet ristiriitaisesti. Esitetystä selvityksestä ei ilmennyt tarkasti, milloin A oli suostutellut B:n osallistumaan tekoon. Kuultujen todistajien kertomuksista kävi kuitenkin ilmi, että tämä oli tapahtunut viimeistään maaliskuussa 1992.

B oli ennen tekoa tullut tietoiseksi A:n suunnitelmasta ja siitäkin, että A:n aseessa käytettäisiin sen kaliiperia pienempiä luoteja aseen jäljittämisen vaikeuttamiseksi. Esitetty selvitys ei kuitenkaan osoittanut, että B olisi osallistunut rikoksen varsinaiseen suunnitteluun.

A ja B olivat yhdessä käyneet X:n omakotitalon pihalla ainakin kaksi kertaa ennen tekopäivää tutustumassa tekopaikan olosuhteisiin. A ja B olivat yhdessä valmistaneet A:n aseessa käytettävät panokset B:n käytössä olleissa varastotiloissa. Tekoyönä hieman ennen X:n surmaamista B oli yhdessä A:n kanssa katkaissut omakotitalon puhelinjohdot. Tämän jälkeen A oli lähtenyt toteuttamaan suunnitelmaansa B:n siirtyessä odottamaan A:ta omakotitalon lähistölle pysäköidyn auton luokse nopean paon varmistamiseksi. A:n surmattua X:n B oli toiminut auton kuljettajana tekopaikan läheisyydestä poistuttaessa. B oli teon jälkeen osallistunut sen jälkien peittämiseen muun maussa luovuttamalla A:lle oman aseensa piipun tekoaseeseen vaihdettavaksi sekä olemalla mukana ampumatarpeiden ja muiden tekovälineiden hävittämisessä.

A oli siis surmannut X:n yksin B:n olematta läsnä itse tekopaikalla. Vaikka B oli edellä kerrotuin tavoin myötävaikuttanut rikoksen toteuttamiseen ja salaamiseen, hänen osuutensa rikoksen suorittamisessa ei ollut ollut niin merkittävä, että hänen voitaisiin katsoa syyllistyneen siihen tekijänä. B oli kuitenkin kerrotulla menettelyllään tahallaan edistänyt A:n suorittamaa surmaamisrikosta.

Surmaaminen oli tapahtunut vakaasta harkinnasta ja omanvoitonpyynnöstä ja sitä oli myös ottaen huomioon rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan pidettävä erityisen törkeänä. Kun B oli tästä tietoisena ja myös osaltaan luvatun palkkion toivossa ja siten omanvoitonpyynnöstä edistänyt surmaamisrikosta, hänen oli katsottava syyllistyneen avunantoon murhaan.

Näillä perusteilla hovioikeuden erimielinen jäsen tuomitsi B:n avunannosta murhaan ja hänen syykseen luetuista muista rikoksista yhteiseen 12 vuoden vankeusrangaistukseen, josta oli rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettävä vapaudenmenetysaikaa vastaavat 1 vuosi 6 kuukautta 24 päivää.