Postipankki Oy on A:n kuolinpesän pesänselvittäjälle Ilkka Saloselle ja Turun alueen säästöpankille tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausunut, että se oli 13.4.1989 myöntänyt lainan A:lle hänen 21.3.1989 allekirjoittamansa luottohakemuksen perusteella. Postipankki Oy oli 14.4.1989 maksanut luotosta 97 900 markkaa A:n ilmoittamalle säästöpankissa olevalle luotolliselle shekkitilille. A oli kuitenkin ennen luoton myöntämistä ja maksua kuollut 3.4.1989. Kun A ei ollut luottopäätöstä tehtäessä oikeuskelpoinen, sitovaa luottosopimusta ei ollut syntynyt. Postipankki Oy:n luottopäätös oli perustunut erehdykseen A:n oikeuskelpoisuudesta. Postipankki Oy:n oli ollut tarkoitus tehdä luottosopimus lääkärin kanssa, jolla oli huomattavat kuukausiansiot, eikä varattoman kuolinpesän kanssa. Jos Postipankki Oy olisi tiennyt A:n kuolleen, luottoa ei olisi myönnetty eikä varoja maksettu A:n tilille. Kun A:n kuolinhetkellä 3.4.1989 A:n tilillä ei ollut sanottuja varoja, A:n kuolinpesän osakkaat eivät olleet oikeutettuja nostamaan luottoa.

Säästöpankki oli kuitannut tilille tulleista varoista luotollisen shekkitilin velkasaldon 39 144,98 markkaa. Koska A:n kuolinpesällä ei ollut oikeutta A:n säästöpankissa olevalle tilille siirrettyihin varoihin, säästöpankilla ei ollut oikeutta kuitata tililtä varoja A:lta olevaa saatavaansa vastaan.

Sen vuoksi Postipankki Oy on vaatinut, että A:n kuolinpesä velvoitetaan kuolinpesän varoista palauttamaan oikeudetta vastaanottamansa varat 58 755,02 markkaa 16,5 prosentin korkoineen 15.4.1989 lukien ja säästöpankki A:n tililtä veloittama määrä 39 144,98 markkaa 16,5 prosentin korkoineen veloituspäivästä lukien. Sen varalta, ettei säästöpankkia velvoiteta palauttamaan vaadittua määrää, Postipankki Oy on vaatinut, että A:n kuolinpesä velvoitetaan palauttamaan koko luoton määrä 97 900 markkaa mainittuine korkoineen. Lisäksi Postipankki Oy on vaatinut, että vastaajat velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Kuolinpesä ja säästöpankki ovat kiistäneet kanteen perusteiltaan ja määriltään sekä vaatineet kanteen hylkäämistä ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen. Kuolinpesä on lausunut, että A oli tehnyt Postipankki Oy:lle tarjouksen hakiessaan luottoa. Tarjous sitoi, vaikka A oli kuollut. Postipankki Oy ei ollut asettanut lainan myöntämisen ehdoksi A:n oikeuskelpoisuutta. Velaksianto ei ollut pätemätön. Kuolinpesä ei ollut saanut varoja perusteettomasti vaan luottosopimuksen perusteella. Kuolinpesä oli yleisseuraannon nojalla tullut A:n sijaan velkasuhteeseen. Säästöpankki on lausunut, ettei se ollut oikeutettu määräämään A:n shekkitilillä olleista varoista eikä se siten voinut palauttaa Postipankki Oy:lle sen tilille maksamia varoja.

Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että Postipankki Oy oli lehdistössä elokuussa 1989, oikeastaan vuoden 1989 alkupuolella julkaissut ilmoituksen, jonka ohessa oli ollut luottohakemuskaavake ja jossa luotonhausta kiinnostuneita oli kehotettu hakemuskaavake täyttämällä hakemaan Postipankki Oy:ltä luottoa ilmoituksessa selostetuissa puitteissa. Ilmoituksen mukaan luotonhakijoiden ei ollut tarvinnut luoton saamiseksi tehdä muuta kuin täyttää ja allekirjoittaa lehdessä julkaistu hakemuskaavake sekä toimittaa se Postipankki Oy:n yhteydessä toimivalle Rahatukulle. Ilmoituksessa oli lueteltu myös luoton yleiset ehdot. Yksityislääkärinä toiminut A oli lehdessä julkaistuun hakemuskaavakkeeseen merkinnyt muun muassa henkilötietonsa, tulonsa, varansa ja velkansa sekä ilmoittanut hakemansa luoton määräksi 100 000 markkaa ja luottoajaksi 90 kuukautta sekä pyytänyt luottona myönnettävien varojen maksamista säästöpankissa olevalle tililleen. A oli 21.3.1989 Turussa allekirjoittanut hakemuksen.

Postipankki Oy oli 13.4.1989 myöntänyt A:lle hänen pyytämänsä luoton. A oli 3.4.1989 kuollut. Postipankki Oy oli kuitenkin maksanut myöntämänsä luoton edellä mainitulle tilille, jolle rahat vähennettynä yhteensä 2 100 markan leimaverolla ja toimitusmaksulla eli 97 900 markkaa oli kirjattu 17.4.1989. Tili oli ollut luotollinen ja luottoraja 50 000 markkaa. Tilin luotosta oli 17.4.1989 mennessä käytetty 39 144,98 markkaa. Tuon velan säästöpankki oli 17.4.1989 kuitannut tilille samana päivänä tulleita 97 900 markkaa vastaan. Sen jälkeen tililtä oli nostettu automaattisen maksu- ja lainanhoitopalvelun suorituksia ja 7 551 markkaa hautaamisesta aiheutuneita maksuja. Tilillä oli 15.8.1989 ollut 35 778,07 markkaa.

Perunkirjoitus A:n jälkeen oli toimitettu 23.5.1989. Pesän osakkaiden hakemuksesta Turun raastuvanoikeus oli 9.6.1989 määrännyt asianajaja Ilkka Salosen pesänselvittäjäksi A:n kuolinpesään. Pesän osakkaat eivät olleet henkilökohtaisesti vastuussa nyt kysymyksessä olevasta velasta.

Salonen oli pesänselvittäjän tehtävässään kieltäytynyt palauttamasta kyseisiä velaksi annettuja varoja Postipankki Oy:lle.

Velaksianto oli elävien kesken tapahtuva oikeustoimi. Tyypillisenä edellytyksenä tällaiselle oikeustoimelle oli se, että rahat velaksi saanut henkilö oli elossa velkaa annettaessa ja rahoja luovutettaessa. Kysymyksessä olevassa tapauksessa tuo olennainen edellytys oli jäänyt täyttymättä. Postipankki Oy ei olisi maksanut varoja A:n tilille, jos se olisi ollut tietoinen hänen kuolemastaan. Postipankki Oy:n menettely oli johtunut siitä, että kysymyksessä olevan luoton myyntikampanjassa Postipankki Oy ei ollut henkilökohtaisessa yhteydessä luotonhakijaan eikä esimerkiksi tavanomaista velkakirjan allekirjoitusta tai varojen vastaanottokuittausta ollut tapahtunut. Velaksiantoa oli pidettävä tehottomana. Sen johdosta tullut perusteeton etu saajan oli palautettava.

Mitä tuli säästöpankkiin kohdistettuihin vaatimuksiin, säästöpankki kylläkin oli saanut etua siitä, että se oli voinut tilille 17.4.1989 tulleista varoista käyttää 39 144,98 markkaa A:lta olleen saatavansa kuittaamiseen sekä sen jälkeen ilmeisesti saanut hyväkseen ainakin automaattiseen lainanhoitoon perustuneet varojen nostot tililtä. Esitetyn aineiston perusteella ei ollut tarkoin selvitettävissä, miten paljon säästöpankin hyväksi oli tilillä olleista varoista tullut. Koska kuitenkin tuo hyöty oli perustunut A:n ja säästöpankin väliseen oikeussuhteeseen, ei pankin saama etu ollut perusteetonta. Pankki ei ollut edustaan palautusvelvollinen.

Kuolinpesä oli tehottoman oikeustoimen johdosta saanut 97 900 markan perusteettoman edun. Kuolinpesä oli velvollinen palauttamaan edun arvon Postipankki Oy:lle.

Raastuvanoikeus on hylännyt säästöpankkiin kohdistetun kanteen ja, hyläten korkovaatimuksen enemmälti, velvoittanut A:n kuolinpesän pesänselvittäjän asianajaja Ilkka Salosen kuolinpesän varoista suorittamaan Postipankki Oy:lle 97 900 markkaa 16 prosentin korkoineen haastepäivästä 1.12.1989 lukien.

Asian laatuun katsoen on hylätty Postipankki Oy:n ja säästöpankin vaatimukset saada korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi Postipankki Oy ja A:n kuolinpesä olivat saattaneet jutun, on lausunut, että Postipankki Oy oli julkaissut lehdistössä vuoden 1989 alkupuolella ilmoituksia, joissa luottohakemus/sopimuksen ja yleisten luottosopimusehtojen lisäksi oli ollut maininta, että hakijan täyttämä luottosopimuslomake toimi aluksi luotonhakijan hakemuksena. Hakijan tuli hakemuksen oheen liittää muun ohessa kopio henkilöllisyystodistuksesta. Luoton edellytyksenä oli vakituinen työsuhde ja luottokelpoisuus. Hakemuksen yleisten luottosopimusehtojen mukaan luotonantajan jäljellä oleva saatava erääntyi vaadittaessa kokonaan heti maksettavaksi muun ohessa, jos luotonsaaja kuoli. Luotonsaaja oli velvollinen ilmoittamaan Rahatukku Postipankille nimensä ja osoitteensa muutoksista.

Postipankki Oy:n, jolle A:n hakemus oli saapunut 28.3.1989, ja A:n välinen luottoa koskeva sopimus oli tullut sitovaksi sinä päivänä, jolloin Postipankki Oy oli luoton myöntänyt eli 13.4.1989. A oli kuitenkin kuollut jo 3.4.1989, josta Postipankki Oy ei ollut tietoinen luottopäätöstä tehdessään ja luottoa maksaessaan.

Siten oli raastuvanoikeuden mainitsemin tavoin selvitetty, että Postipankki Oy oli luoton myöntäessään edellyttänyt A:n olevan elossa ja että se ei olisi maksanut varoja A:n osoittamalle tilille, jos se olisi ollut tietoinen hänen kuolemastaan.

A:n kuolinpesän varallisuusasema määräytyi A:n kuolinhetken eli 3.4.1989 mukaisesti. Postipankki Oy oli maksanut luoton 97 900 markkaa A:n luottohakemuksessa ilmoittamalle tilille siten, että maksutapahtuma oli päivätty Postipankki Oy:ssä 14.4.1989 ja luoton määrä oli kirjautunut A:n tilille 17.4.1989. A:n kuolinhetkellä luotto ei ollut hänen tilillään hänen käytettävissään eikä luoton määrä siten ollut siirtynyt ennen A:n kuolemaa hänen määräämisvaltaansa. Postipankki Oy:n myöntämä ja maksama luotto ei näin ollen ollut yleisseuraannon kautta siirtynyt A:n kuolinpesän osakkaille.

Säästöpankin ilmoituksen mukaan pankki ei olisi myöntänyt A:n kuolinpesälle luottoa A:n luotollisen shekkitilin alkuperäisen luottomäärän 50 000 markan määrään, vaan tili olisi "nollattu". Raastuvanoikeuden päätöksessä selostetulla tavalla säästöpankki oli 17.4.1989 kuitanut luotollisen shekkitilin tuonhetkisen miinussaldon 39 144,98 markkaa. Tämän mukaisesti olisi säästöpankilla ollut Postipankki Oy:n luoton maksun puuttuessa vastaavansuuruinen saatava A:n kuolinpesältä. Luoton maksu A:n tilille oli mahdollistanut kuittauksen. Säästöpankki oli siten saanut perusteetonta etua Postipankki Oy:n kustannuksella. Asiassa ei ollut oikeudellista merkitystä sillä, että kuittaus oli perustunut A:n ja säästöpankin välisiin luotollista shekkitiliä koskeviin sopimusehtoihin. Säästöpankki oli velvollinen palauttamaan 39 144,98 markkaa Postipankki Oy:lle ja vastaavasti A:n kuolinpesän maksettavaksi määrätty perusteeton etu oli alennettava 58 755,02 markaksi.

Hovioikeus on muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä. A:n kuolinpesän maksuvelvollisuus Postipankki Oy:lle on alennettu 58 755,02 markkaan raastuvanoikeuden päätöksessä mainittuine korkoineen. Turun alueen säästöpankki on velvoitettu suorittamaan Postipankki Oy:lle 39 144,98 markkaa 16 prosentin korkoineen haastepäivästä 5.12.1989 lukien.

Koska asia oli oikeudellisessa suhteessa ollut niin sekava ja epätietoinen, että oikeudenkäyntiin oli perusteltua aihetta, asianosaiset saivat kärsiä kulunsa vahinkonaan.