Kiinteistö Oy Kuopion Maaherrankatu 23 (jäljempänä kiinteistöyhtiö) lausui D:lle 27.6.1989, C:lle 29.6.1989, A:lle ja B:lle 17.7.1989 sekä E:lle 30.7.1989 tiedoksi toimitettujen haasteiden nojalla, että X Oy (jäljempänä rakennusliike) oli 20.6.1985 allekirjoitetulla kauppakirjalla ostanut perustettavan yhtiön lukuun Kuopion kaupungin II kaupunginosan korttelissa nro 15 sijaitsevan tontin nro 4 rakennuksineen 5 700 000 markan kauppahinnasta. Kauppakirjan olivat rakennusliikkeen puolesta allekirjoittaneet B ja prokuristina C. Kiinteistön omistusoikeus oli siirtynyt kauppahinnan tultua kokonaan maksetuksi 28.6.1985. Perustettavalle yhtiölle olisi tullut hakea lainhuuto kiinteistöön kolmen kuukauden kuluessa omistusoikeuden siirtymisestä eli 28.9.1985 mennessä. Tällöin leimaveron määrä olisi ollut kuusi prosenttia kauppahinnasta eli 342 000 markkaa. Perustettavan yhtiön puolesta toimineet eivät kuitenkaan olleet hakeneet lainhuutoa.

Rakennusliike oli 28.8.1986 perustanut kiinteistöyhtiön. Perustamiskirjan oli rakennusliikkeen puolesta allekirjoittanut toimitusjohtaja A.

Kun lainhuudon hakeminen oli laiminlyöty, leimaveron määrä oli lainhuudatuslain 19 §:n mukaan kohonnut vuoden 1985 loppuun mennessä 20 prosentilla eli 68 400 markalla sekä samoin 68 400 markalla kulloinkin kalenterivuoden puoliskon päättyessä 30.6.1986, 31.12.1986, 30.6.1987 ja 31.12.1987. Kiinteistöyhtiö oli sittemmin lainhuudon hakiessaan joutunut maksamaan leimaveron korotusta yhteensä 342 000 markkaa.

Kiinteistönkaupan tekohetkellä ja rakennusliikkeen konkurssiin asettamiseen saakka olivat rakennusliikkeen hallituksen jäseniä olleet A, D, B, C ja E. He olivat sen hallituksen jäseninä osallistuneet kaupan tekemiseen tai siitä päättäneet. He olivat vastuussa kiinteistöyhtiölle perustajayhtiön puolesta toimineina henkilöinä ja perustajayhtiön hallituksen jäsenyyden nojalla osakeyhtiölain 2 luvun 14 §:n 2 momentin perusteella. A oli myös rakennusliikkeen toimitusjohtajana vastuussa lainhuudon hakemisesta.

Kun rakennusliikkeen hallituksen jäsenet olivat laiminlyöneet määräajassa hakea lainhuudon kiinteistöön, he olivat rakennusliikkeen toimiala huomioon ottaen myös osakeyhtiölakia ja rakennusliikkeen yhtiöjärjestystä rikkomalla aiheuttaneet kiinteistöyhtiölle vahinkoa.

Kiinteistöyhtiölle oli aiheutunut leimaveron korotuksina vahinkoa myös sillä perusteella, että rakennusliikkeen hallituksen jäsenet olivat laiminlyöneet luovuttaa rakennusliikkeen omaisuuden konkurssiin yhtiön oman pääoman tultua negatiiviseksi.

Kiinteistöyhtiö oli merkitty kaupparekisteriin 29.10.1986. Kiinteistöyhtiön perustamiskokouksessa 28.8.1986 sen hallituksen jäseniksi oli valittu A, B ja C. Nämä olivat myös kiinteistöyhtiön hallituksen jäseninä olleet velvollisia hakemaan lainhuudon.

Laiminlyömällä hakea lainhuudon rakennusliikkeen hallituksen jäsenet D, E, B, C ja A olivat aiheuttaneet kiinteistöyhtiölle 28.9.1985 mennessä 68 400 markan vahingon ja 30.6.1986 mennessä edelleen 68 400 markan vahingon. Rakennusliikkeen hallituksen jäseninä D, E, B, C ja A sekä kiinteistöyhtiön hallituksen jäseninä A, B ja C olivat laiminlyömällä hakea lainhuudon 30.12.1986 mennessä aiheuttaneet kiinteistöyhtiölle jälleen 68 400 markan vahingon. Kiinteistöyhtiön hallituksen jäseninä A, B ja C olivat laiminlyömällä hakea lainhuudon 30.6.1987 mennessä sekä vielä 30.12.1987 mennessä aiheuttaneet kiinteistöyhtiölle kumpanakin ajankohtana 68 400 markan vahingon.

Sen vuoksi kiinteistöyhtiö vaati, että A, D, B, C ja E velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan kiinteistöyhtiölle vahingonkorvausta 273 600 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteiden tiedoksiantamisesta lukien sekä A, B ja C lisäksi yhteisvastuullisesti 68 400 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteiden tiedoksiantamisesta lukien. Vielä kiinteistöyhtiö vaati oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen.

A, D, B, C ja E kiistivät kanteen ja vaativat sitä hylättäväksi sekä kiinteistöyhtiön velvoittamista korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa. B katsoi muun muassa, että osakeyhtiölain 15 luvun 7 §:n mukaan kannetta häntä vastaan X Oy:n hallituksen jäsenenä 20.6.1985 eli rakennusliikkeen 31.7.1985 päättyneellä tilikaudella tapahtuneen kaupan perusteella ei voitu nostaa enää 17.7.1989 eli yli kolmen vuoden kuluttua tuon tilikauden päättymisestä. Myös kiinteistöyhtiön hallituksen jäsenyyteen perustuvana kanne oli nostettu liian myöhään.

Rakennusliike oli ostanut 20.6.1985 vahvistetulla kauppakirjalla perustettavan yhtiön lukuun tontin numero 4 Kuopion II kaupunginosan 15. korttelissa 5 700 000 markan kauppahinnasta. Omistusoikeus tonttiin oli siirtynyt ostajalle kauppahinnan tultua kokonaan maksetuksi 28.6.1985. Rakennusliike oli asetettu konkurssiin 27.3.1987. Rakennusliikkeen hallituksen jäseninä olivat kaupparekisteriin tehtyjen merkintöjen mukaan toimineet kaupantekohetkellä ja aina yhtiön konkurssiin asettamiseen saakka D, E, B, C ja A, joka oli toiminut myös toimitusjohtajana.

Rakennusliike oli 28.8.1986 allekirjoitetulla perustamiskirjalla perustanut kiinteistöyhtiön. Perustamiskirjan oli allekirjoittanut rakennusliikkeen toimitusjohtaja A. Kiinteistöyhtiön hallitukseen oli 28.8.1986 valittu A, B ja C. Kiinteistöyhtiö oli merkitty kaupparekisteriin 29.10.1986 ja samalla oli kaupparekisteriin tehty merkintä edellä mainituista hallituksen jäsenistä. Jutussa esitettyjen kiinteistöyhtiön hallituksen pöytäkirjojen mukaan B ja C eivät enää 9.2.1987 jälkeen olleet kuuluneet yhtiön hallitukseen.

Kiinteistöyhtiölle oli sittemmin valittu uusi hallitus, jonka jäseniksi oli kolmen muun henkilön lisäksi valittu A. Tämä hallitus oli merkitty kaupparekisteriin 30.9.1987.

Lainhuudatuslain 2 §:n ja oikeuskäytännön mukaan lainhuutoa olisi pitänyt hakea perustettavan yhtiön lukuun ostetulle tontille kolmen kuukauden kuluessa saannosta lukien eli viimeistään 28.9.1985, jolloin lainhuudatusleimavero olisi ollut kuusi prosenttia kauppahinnasta eli 342 000 markkaa. Jos lainhuutoa ei ollut säädetyssä ajassa haettu, oli leimaveron määrää leimaverolain 19 §:n mukaan korotettava 20 prosentilla siltä kalenterivuoden puoliskolta, jonka kuluessa lainhuutoa olisi viimeistään ollut haettava, sekä 20 prosentilla kultakin seuraavalta vuosipuoliskolta kuitenkin niin, että korotus voi olla enintään 100 prosenttia säädetyn leimaveron määrästä. Leimaveron määrää olisi korotettu,

kun lainhuutoa ei ollut haettu viimeistään 28.9.1985, 20 prosentilla eli 68 400 markkaa,

kun lainhuutoa ei ollut haettu viimeistään 30.6.1986, 20 prosentilla eli 68 400 markkaa,

kun lainhuutoa ei ollut haettu viimeistään 31.12.1986, 20 prosentilla eli 68 400 markkaa,

kun lainhuutoa ei ollut haettu viimeistään 30.6.1987, 20 prosentilla eli 68 400 markkaa ja

kun lainhuutoa ei ollut haettu viimeistään 31.12.1987, 20 prosentilla eli 68 400 markkaa, jolloin korotusten määrä olisi ollut yhteensä 100 prosenttia eli 342 000 markkaa.

Kiinteistöyhtiö, joka oli 27.7.1989 pidetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa hyväksynyt 20.6.1985 vahvistetun kauppakirjan itseään sitovaksi, oli 29.9.1989 hakenut tonttiin lainhuudon ja suorittanut lainhuudatusleimaveroa 100 prosentin korotuksineen yhteensä 684 000 markkaa.

Rakennusliikkeen toimialana oli ollut muun muassa kiinteistöjen ja osakkeiden omistus, hallinta ja kauppa. Sen vuoksi sen hallituksen ja toimitusjohtajan tehtäviin oli katsottava osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen mukaan kuuluneen lainhuudon hakeminen yhtiön ostamalle kiinteistölle. Osakeyhtiölain 15 luvun 1 §:n mukaan muun muassa hallituksen jäsen ja toimitusjohtaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on toimessaan tuottamuksesta aiheuttanut yhtiölle, ja mikäli vahinko on aiheutettu osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestystä rikkomalla, korvausvelvollisuus ulottuu myös muulle henkilölle aiheutettuun vahinkoon.

Sen vuoksi tontin perustettavan yhtiön lukuun ostaneen rakennusliikkeen hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja olivat vastuussa lainhuudon hakematta jättämisestä aiheutuneesta vahingosta kiinteistöyhtiölle tontin omistusoikeuden saantiajankohdasta rakennusliikkeen konkurssiin asettamiseen saakka. Kiinteistöyhtiön tultua perustetuksi sen hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja olivat toiminta-ajaltaan vastuussa yhtiölleen lainhuudon hakemisen laiminlyömisestä johtuneesta vahingosta.

Näin ollen leimaveron korotuksista olivat vastuussa ajalta 28.6.1985 - 27.3.1987 eli 205 200 markasta A, D, B, C ja E,

ajalta 28.8.1986 - 9.2.1987 eli 68 400 markasta A, B ja C,

ajalta 9.2. - 30.9.1987 eli 68 400 markasta A ja

ajalta 30.9. - 31.12.1987 A huomioon ottaen, että vahingonkorvausta oli vaadittu tammikuussa 1987 valitun hallituksen neljästä jäsenestä vain A:lta, 17 100 markan määrästä.

Sen vuoksi ja koska kanne oli pantu vireille oikeassa ajassa, raastuvanoikeus vaatimukset enemmälti hyläten ja katsoen, ettei korvausvastuuta ollut aihetta sovitella, velvoitti A:n, D:n, B:n, C:n ja E:n yhteisvastuullisesti suorittamaan kiinteistöyhtiölle 290 700 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 30.7.1989 lukien siten, että A:n oli suoritettava sanotut 290 700 markkaa, jonka suorittamiseen B:n, C:n, D:n ja E:n oli osallistuttava yhteisvastuullisesti keskenään ja A:n kanssa 60 prosentin leimaveron korotuksen eli 205 200 markan osalta.

A, D, B, C ja E velvoitettiin yhteisvastuullisesti suorittamaan kiinteistöyhtiölle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 23 320,70 markkaa 16 prosentin korkoineen 30.4.1991 lukien.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi kiinteistöyhtiö A:han kohdistettujen vaatimusten osalta sekä A, D, B, C ja E saattoivat jutun, lausui, että A, D, B, C ja E olivat toimineet rakennusliikkeen hallituksen jäseninä ja A myös rakennusliikkeen toimitusjohtajana raastuvanoikeuden toteamana aikana kuitenkin siten, että E:lle oli yhtiökokouksessa myönnetty ero hallituksesta 15.1.1986 alkaen.

Osakeyhtiölaissa ei ollut säännöstä siitä, mille yhtiön hallintoelimelle kuuluu lainhuudon hakeminen yhtiön hankkimalle kiinteistölle. Rakennusliikkeen yhtiöjärjestyksessä ei myöskään ollut ollut määräyksiä asiasta. Raastuvanoikeuden päätöksessä selostettu rakennusliikkeen toimiala huomioon ottaen lainhuudon hakeminen kysymyksessä olevalle kiinteistölle oli kuulunut yhtiön toimitusjohtajan A:n hoitamaan yhtiön juoksevaan hallintoon. Jutussa ei ollut näytetty, että lainhuudon hakeminen olisi kuulunut yhtiön muun henkilökunnan tehtäviin. Laiminlyömällä hakea tontille lainhuudon A oli rikkonut yleisen huolellisuusvelvollisuutensa. Mainitulla laiminlyönnillään A ei ollut kuitenkaan rikkonut osakeyhtiölakia tai rakennusliikkeen yhtiöjärjestystä osakeyhtiölain 15 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Näyttämättä oli jäänyt, että A rakennusliikkeen toimitusjohtajana tai hallituksen jäsenenä tahi D, B, C tai E yhtiön hallituksen jäseninä olisivat muutoinkaan rikkoneet osakeyhtiölakia tai rakennusliikkeen yhtiöjärjestystä siten, että siitä olisi aiheutunut kiinteistöyhtiölle lainhuudon hakematta jättämisestä johtuneina leimaveron korotuksina syntynyttä vahinkoa.

A, D, B, C ja E eivät siten olleet raastuvanoikeuden mainitsemilla perusteilla velvollisia korvaamaan kiinteistöyhtiölle aiheutunutta vahinkoa.

Osakeyhtiölain 2 luvun 14 §:n 2 momentissa on säädetty perusteilla olevan yhtiön lukuun toimineen vastuusta yhtiön puolesta ennen sen rekisteröimistä tehdystä toimesta aiheutuneesta velvoitteesta perustettavan yhtiön sopimuskumppanille eikä yhtiön perustajan tai yhtiön perustajan puolesta toimineen vastuusta yhtiölle. Siten A, D, B, C ja E eivät olleet myöskään mainitun lainkohdan nojalla vastuussa kiinteistöyhtiölle leimaveron korotuksina syntyneestä vahingosta, vaikka he olisivat osallistuneet kiinteistökaupan tekemiseen tai kaupasta päättämiseen kiinteistöyhtiön perustajan X Oy:n puolesta.

Näyttämättä oli jäänyt, että kiinteistöyhtiölle olisi aiheutunut leimaveron korotuksina vahinkoa sen vuoksi, että rakennusliikkeen omaisuutta ei ollut luovutettu konkurssiin heti sen jälkeen kun rakennusliikkeen 31.7.1986 päättyneeltä tilikaudelta oli laadittu tilinpäätös.

A, B ja C olivat kuuluneet kiinteistöyhtiön hallitukseen yhtiön perustamisesta 28.8.1986 alkaen, B ja C 28.1.1987 saakka ja A 1.6.1987 saakka.

Kiinteistöyhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön toimialana oli omistaa ja hallita tonttia nro 4 korttelissa nro 15, Kuopion kaupungin II kaupunginosassa, sekä omistaa ja hallita tontille rakennettavaa liikerakennusta.

Kiinteistöyhtiön yhtiöjärjestyksessä ei ollut ollut määräyksiä siitä, mille yhtiön hallintoelimelle kuului lainhuudon hakeminen yhtiön omistamalle kiinteistölle. Kiinteistöyhtiö oli merkitty kaupparekisteriin 29.10.1986, jolloin velvollisuus hakea lainhuutoa oli siirtynyt kiinteistöyhtiölle. Kiinteistöyhtiön toimiala huomioon ottaen kiinteistöyhtiön hallituksen olisi yhtiön aloittaessa toimintansa tullut huolehtia lainhuudon hakemisesta.

Lainhuudon hakemisen laiminlyönnistä oli aiheutunut kiinteistöyhtiölle 31.12.1986, 30.6.1987 ja 31.12.1987 päättyneiltä kalenterivuoden puoliskoilta vahinkoa kultakin 68 400 markkaa eli yhteensä 205 200 markkaa, minkä määrän A oli velvollinen korvaamaan kiinteistöyhtiölle kokonaan ja mistä määrästä B ja C olivat velvollisia korvaamaan kiinteistöyhtiölle, sen tyydyttyä tältä osalta raastuvanoikeuden päätökseen, kumpikin 68 400 markkaa.

Korvausvelvollisuuden määrä huomioon ottaen perusteita B:n ja C:n osalta vaadittuun vahingonkorvauksen sovitteluun ei ollut olemassa.

Hovioikeus on kumosi raastuvanoikeuden päätöksen ja hylkäsi kanteen D:n ja E:n osalta. D ja E vapautettiin suorittamasta kiinteistöyhtiölle raastuvanoikeuden maksettavaksi määräämiä vahingonkorvausta ja oikeudenkäyntikulujen korvausta.

Raastuvanoikeuden päätöstä muutettiin A:n, B:n ja C:n osalta. A, B ja C velvoitettiin, kanne enemmälti hyläten, yhteisvastuullisesti suorittamaan kiinteistöyhtiölle raastuvanoikeuden maksettavaksi tuomitsemien määrien asemesta 68 400 markkaa 16 prosentin korkoineen 30.7.1989 alkaen ja A lisäksi yksin 136 800 markkaa 16 prosentin korkoineen 30.7.1989 alkaen. Raastuvanoikeuden A:n, D:n, B:n, C:n ja E:n yhteisvastuullisesti kiinteistöyhtiölle maksettavaksi määräämät 23 320,70 markan oikeudenkäyntikulut korkoineen jätettiin A:n, B:n ja C:n yhteisvastuullisesti kiinteistöyhtiölle suoritettavaksi.

Asian laatuun nähden D ja E saivat pitää oikeudenkäyntikulunsa jutussa vahinkonaan. Asian laatuun nähden saivat myös A, B ja C pitää kulunsa hovioikeudessa vahinkonaan.

Perustelut

A, B ja C ovat kuuluneet kiinteistöyhtiön hallitukseen yhtiön perustamisesta 28.8.1986 alkaen, B ja C 28.1.1987 saakka ja A 1.6.1987 saakka.

Kiinteistöyhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön toimialana on omistaa ja hallita tonttia nro 4 korttelissa nro 15, Kuopion kaupungin II kaupunginosassa, sekä omistaa ja hallita tontille rakennettavaa liikerakennusta.

Kiinteistöyhtiön yhtiöjärjestyksessä ei ole ollut määräyksiä siitä, mille yhtiön hallintoelimelle kuuluu lainhuudon hakeminen yhtiön omistamalle kiinteistölle. Kiinteistöyhtiö on merkitty kaupparekisteriin 29.10.1986, jolloin velvollisuus hakea lainhuutoa on siirtynyt kiinteistöyhtiölle. Kiinteistöyhtiön toimiala huomioon ottaen kiinteistöyhtiön hallituksen olisi yhtiön aloittaessa toimintansa tullut huolehtia lainhuudon hakemisesta.

Laiminlyömällä huolehtia lainhuudon hakemisesta A, B ja C ovat tuottamuksellaan aiheuttaneet kiinteistöyhtiölle vahinkoa kanteessa vaadituin tavoin toiminta-ajaltaan kiinteistöyhtiön hallituksen jäseninä 31.12.1986 päättyneeltä kalenterivuoden puoliskolta johtuneesta leimaveron korotuksesta 68 400 markkaa, minkä määrän he ovat velvolliset yhteisvastuullisesti korvaamaan kiinteistöyhtiölle. Korvausvelvollisuuden määrä huomioon ottaen perusteita B:n ja C:n osalta vaadittuun vahingonkorvauksen sovitteluun ei ole olemassa.

D:n ja E:n sekä A:lla, B:llä ja C:llä rakennusliikkeessä olleen aseman perusteella vaaditun vahingonkorvauksen sekä osakeyhtiölain 2 luvun 14 §:n 2 momentin nojalla vaaditun vahingonkorvauksen osalta hovioikeuden ratkaisun perustelut ovat mietinnön mukaiset.

Tuomiolauselma

Raastuvanoikeuden päätös kumotaan ja kanne hylätään D:n ja E:n osalta. D ja E vapautetaan suorittamasta kiinteistöyhtiölle raastuvanoikeuden maksettavaksi määräämiä vahingonkorvausta ja oikeudenkäyntikulujen korvausta.

Raastuvanoikeuden päätöstä muutetaan A:n, B:n ja C:n osalta. A, B ja C velvoitetaan, kanne enemmälti hyläten, yhteisvastuullisesti suorittamaan kiinteistöyhtiölle raastuvanoikeuden maksettavaksi tuomitseman määrän asemesta 68 400 markkaa 16 prosentin korkoineen 30.7.1989 alkaen. Raastuvanoikeuden A:n, D:n, B:n, C:n ja E:n yhteisvastuullisesti kiinteistöyhtiölle maksettavaksi määräämät 23 320,70 markan oikeudenkäyntikulut korkoineen jäävät A:n, B:n ja C:n yhteisvastuullisesti kiinteistöyhtiölle suoritettavaksi.

Asian laatuun nähden D ja E saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa jutussa vahinkonaan. Samasta syystä saavat myös A, B ja C pitää oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa vahinkonaan.