Raastuvanoikeus on virallisen syyttäjän syytteestä, johon C, alaikäisen D:n huoltaja ja E ovat asianomistajina yhtyneet, sekä varattua B:n muille oikeudenomistajille tilaisuuden tulla jutussa kuulluiksi, lausunut selvitetyksi, että A oli 24.5.1992 Kuopiossa asunnossaan osoitteessa Ilmarisentie 15 A tahallaan surmannut B:n.

Tapahtumien kulusta raastuvanoikeus on lausunut, että A oli 24.5.1992 iltapäivällä tavannut linja-autoaseman baarissa hänelle ennestään tuntemattoman B:n. A ja B olivat tämän jälkeen kello 16.00 - 17.00 aikoihin käyneet taksilla noutamassa pullon Koskenkorva-viinaa, minkä jälkeen taksi oli kyydinnyt miehet näiden pyynnön mukaisesti A:n asunnolle.

Asunnolla A ja B olivat alkaneet nauttia Koskenkorvaa B:n ostamasta pullosta. A:n ja B:n kesken oli kuitenkin syntynyt alkoholista riitaa, koska B ei lupauksistaan huolimatta ollut riittävästi tarjonnut A:lle alkoholia. A:n kitaransoitto oli puolestaan ärsyttänyt B:tä.

B oli olohuoneessa alkanut uhkailla A:ta väkivallalla. A:n käydessä WC:ssä oli B ottanut asunnosta käteensä noin 20 senttimetrin pituisen hedelmäveitsen. Palattuaan WC:stä A oli avannut asuntonsa porraskäytävään johtaneet ovet ja mennyt takaisin olohuoneeseen. Olohuoneessa A oli kehottanut B:tä ottamaan Koskenkorva-pullon mukaansa ja poistumaan asunnosta. A oli jatkanut kitaransoittoa.

Tämän jälkeen B oli ottanut poveltaan mainitun hedelmäveitsen ja alkanut tökkiä sillä A:ta kohden. Lyhyen keskustelun jälkeen B oli potkaissut A:ta vasempaan reiteen ja vielä sohaissut veitsellä A:ta kohden. Tässä yhteydessä A oli lyömällä tai töytäisemällä kaatanut B:n sohvalle. Välittömästi tämän jälkeen A oli noutanut eteisen vaatekomerosta 55 senttimetrin pituisen ja noin 450 gramman painoisen vaatteiden ripustamiseen tarkoitetun metalliputken. A:n palattua putken kanssa olohuoneeseen B oli jälleen yrittänyt lyödä A:ta veitsellä. Tällöin A oli lyönyt putkella putken päästä yhdellä kädellä kiinni pitäen B:tä vasempaan ohimoon. B oli saanut kätensä osittain lyönnin eteen. B oli lyönnin johdosta kuitenkin pudonnut sohvalle istuvaan asentoon, mutta noussut siitä ylös ja yrittänyt jatkaa veitsellä huitomista. A oli tämän jälkeen ottanut B:n veistä pitelevästä kädestä kiinni ja lyönyt metalliputkella rystypuolelta toisen kerran B:tä joko oikeaan ohimoon tai päälakeen. Tällöin veitsi oli pudonnut B:n kädestä ja B oli ainakin osittain menettänyt tajuntansa.

Tämän jälkeen A oli ryhtynyt kantamaan B:tä ulos asunnosta, jolloin B oli potkaissut jollakin lailla olohuoneen pöytään. Tällöin A oli ottanut pöydälle asettamansa putken uudelleen käteensä ja lyönyt sillä kolmannen kerran B:tä päähän.

A oli jatkanut B:n poistamista asunnosta alkamalla kantaa B:tä eteiseen. A oli ottanut B:tä kiinni toisella kädellä vatsan alta ja toisella kädellä selästä vyötärön kohdalta. Kantamisen yhteydessä B oli saanut vielä vaatteisiinsa laittamansa Koskenkorva-pullon käteensä ja huitaissut sillä ylöspäin, jolloin pullo oli osunut A:n päälakeen. Tästä suuttuneena A oli heittänyt B:n eteisen lattialle ja lyönyt mukanaan olleella metalliputkella vielä kahdesti B:tä päähän.

Tämän jälkeen A oli noutanut olohuoneesta veitsen ja palannut takaisin eteiseen. Kun B oli vielä mutissut uhkauksia ja hamuillut povitaskuaan, jossa A oli olettanut olleen jonkun aseen, A oli vielä lyönyt B:tä metalliputkella kahdesti päähän.

B oli jäänyt makaamaan eteisen lattialle. A oli tämän jälkeen kirjoittanut muun muassa naapurin postiluukusta pudottamansa viestin ja poistunut asunnosta. Kello oli tällöin ollut 19.45.

A oli erään ystävänsä kanssa käynyt puolen yön jälkeen katsomassa eteisen lattialla makaamassa ollutta B:tä. Tämän jälkeen A oli kello 1.25 ilmoittanut puhelimitse asiasta poliisille.

B oli toimitettu sairaalaan, jossa hän oli 26.5.1992 kuollut. Oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa B:n oli todettu kuolleen metalliputken lyömisestä aiheutuneisiin vaikeisiin kallonpohjan ja osittain kalottiosan murtumiin sekä pikkuaivojen ja isojen aivojen ruhjevammoihin ja niistä aiheutuneeseen verenvuotoon.

Raastuvanoikeus on katsonut, että A oli toiminut hätävarjeluksessa lyödessään kahdella ensimmäisellä kerralla B:tä ja ottaessaan tällöin B:ltä veitsen pois. Sen sijaan A ei ollut enää tämän jälkeen toiminut hätävarjeluksessa lyödessään yhä enenevässä määrin puolustuskyvyttömäksi käynyttä B:tä metalliputkella päähän yhteensä viisi kertaa. A:n oli tällöin täytynyt käsittää, että metalliputkella lyömisestä saattoi todennäköisesti aiheutua B:n kuolema.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus soveltaen tältä osalta rikoslain 21 luvun 1 §:ää on tuominnut A:n taposta sekä hänen syykseen samalla päätöksellä luetuista pahoinpitelystä ja kahdesta näpistyksestä 9 vuoden yhteiseen vankeusrangaistukseen, josta rangaistuksesta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla on vähennetty vapaudenmenetysaikaa 26.5. - 28.7.1992 vastaavat 2 kuukautta 3 päivää. Samalla raastuvanoikeus on määrännyt, ettei A ollut menettävä 3.5.1991 alkanutta ehdonalaista vapautta. Raastuvanoikeus on velvoittanut A:n suorittamaan C:lle korvaukseksi hautauskuluista 2 954,50 markkaa ja oikeudenkäyntikuluista 730,85 markkaa, E:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 1 047,20 markkaa sekä D:lle elatusapua 577 markkaa kuukaudessa 1.6.1992 lukien kuukausittain etukäteen, kunnes lapsi täytti 18 vuotta tai sitä ennen pystyi itsensä elättämään. Lisäksi A on velvoitettu korvaamaan valtiolle B:stä hankitun lääkärinlausunnon lunastusmaksu 84 markkaa ja todistelukustannukset 288 markkaa. Vielä raastuvanoikeus on määrännyt, että takavarikkopöytäkirjassa 4201/PAK/41/92 mainittu hedelmäveitsi oli palautettava A:lle, takavarikkopöytäkirjassa 4201/PAK/42/92 mainittu metalliputki oli palautettava omistajalleen Niiralan Kulma Oy:lle ja muiden viimeksi mainitussa takavarikkopöytäkirjassa mainittujen esineiden osalta oli meneteltävä, kuten pakkokeinolain 4 luvun 17 §:ssä on säädetty.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, on lausunut, että A:n oli lyödessään hätävarjeluksessa tekemiensä lyöntien jälkeen B:tä raastuvanoikeuden päätöksessä kerrotuin tavoin vielä viisi kertaa metalliputkella päähän täytynyt käsittää, että lyönneistä varsin todennäköisesti seuraisi B:n kuolema. A oli näin ollen tahallaan surmannut B:n.

Jutussa ei ollut tullut esiin sellaisia vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitettuja erityisiä syitä, joiden perusteella A:n maksettavaksi tuomittuja korvauksia olisi aihetta sovitella.

Näillä ja muutoin raastuvanoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus ei ole muuttanut raastuvanoikeuden päätöksen lopputulosta. A:lle tuomitusta rangaistuksesta on rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennetty vapaudenmenetysaikaa 26.5. - 5.11.1992 vastaavat 5 kuukautta 11 päivää.