A, B, C, D, E, F, G ja H ovat I:tä vastaan esittämässään kanteessa lausuneet seuraavaa:

J oli kuollut 9.8.1990. J:n puoliso I oli antanut tiedoksi J:n toissijaisille perillisille 7.5.1990 päivätyn testamentiksi otsikoidun asiakirjan, jonka mukaan eloon jäänyt puoliso peri ensiksi kuolleen omistusoikeuksin ja jälkeen jääneen kuoltua omaisuuden perivät I:n perilliset perintökaaren mukaisesti. J ei ollut itse allekirjoittanut testamenttia, vaan hänen nimensä testamenttiin oli kirjoittanut I. Testamentti ei myöskään vastannut J:n tahtoa, kun siinä oli syrjäytetty hänen toissijaisten perillistensä perimysoikeus. Sen vuoksi A myötäpuolineen oli vaatinut sanotun testamentin julistamista pätemättömäksi sekä vastaajan velvoittamista korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa 16 prosentin korkoineen.

Vastaus

I on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä. J oli ollut niin heikko testamentin tekotilaisuudessa, että ei ollut yrityksistään huolimatta pystynyt allekirjoittamaan testamenttia. Tämän vuoksi I oli allekirjoittanut testamentin J:n pyynnöstä tämän puolesta.

J, joka oli syntynyt 17.1.1912, oli 12.3.1957 vihitty avioliittoon I:n kanssa. Puolisoilla ei ollut rintaperillisiä. J oli kuollut 9.8.1990 ja häneltä olivat toissijaisina perillisinä jääneet muun muassa A ja hänen myötäpuolensa.

A myötäpuolineen oli esittänyt kaksi lääkärinlausuntoa, joiden mukaan J oli ollut lausunnon antaneen lääkärin hoidossa 9.3. - 4.4.1990 välisen ajan lääkityksen ja yleistilan tarkistamista varten. Mainitun hoitojakson aikana J:n keuhkoissa oli todettu pahanlaatuinen kasvain. Hänet oli kotiutettu 4.4.1990 ja hän oli 31.5.1990 yleiskunnon heikentymisen vuoksi joutunut uudelleen terveyskeskuksen vuodeosastolle, jossa hän oli ollut hoidettavana kuolemaansa saakka. Kotiutuspäivänä 4.4.1990 J:n yleistila oli ollut melko hyvä. Hän oli kävellyt keppiä käyttäen ja oli ollut omatoiminen muun muassa ruokailun suhteen. Lääkäri oli lausunut käsityksenään, että täydellä varmuudella J olisi teknisesti pystynyt allekirjoittamaan asiakirjoja. J:n yleiskunnon oli todettu heikentyneen 31.5.1990 nimenomaan liikkumisen suhteen.

Todistajana kuultu X oli kertonut laatineensa kanteessa tarkoitetun testamentin ja allekirjoittaneensa sen todistajana. Aloite testamentin laatimisesta oli tullut I:ltä. X oli todistaja Y:n kanssa mennyt I:n ja J:n puolisoiden kotiin, jossa J oli koko ajan maannut vuoteessaan. X oli aluksi keskustellut J:n kanssa päivän tapahtumista ja varmistautunut, että tämä oli testamentintekokelpoinen. X oli lukenut testamentin ääneen ja J oli kahteen kertaan ilmoittanut testamentin vastanneen hänen tahtoaan. J:n käteen oli annettu kynä, jota hän oli pitänyt kämmenessään. Hän oli kolme eri kertaa yrittänyt allekirjoittaa testamentin, mutta käsi ei ollut lähtenyt liikkeelle. J oli sen jälkeen pyytänyt X:ää allekirjoittamaan testamentin, mutta hän ei ollut suostunut siihen. Sen jälkeen J oli pyytänyt vaimoaan allekirjoittamaan puolestaan testamentin, minkä I oli tehnytkin. Tästä oli tehty testamenttiin merkintä. X oli tullut vakuuttuneeksi siitä, että J ei ollut yrityksistään huolimatta pystynyt allekirjoittamaan testamenttia.

X oli laatinut puolisoitten aiemmankin testamentin, joka oli revitty tämän uuden testamentin allekirjoituksen jälkeen. Jo ensimmäisen testamentin allekirjoittaminen oli tuottanut vaikeuksia J:lle, minkä vuoksi X ei ollut ollut yllättynyt siitä, ettei J nyt ollut pystynyt allekirjoittamaan testamenttia.

Todistaja Y oli kertonut testamentin allekirjoitustilaisuudesta yhtä pitävästi X:n kanssa.

Todistaja Z oli kertonut käyneensä toukokuussa 1990 yhdessä miehensä kanssa auttamassa vuodepotilaana olleen J:n päivittäin pesulle. J:n olkapäät ja kädet olivat olleet kipeät eikä hän ollut kyennyt nostamaan käsiään. J oli nostettu sängystä lakanoiden avulla, koska hänen kätensä olivat olleet kosketusarat. J oli kävelykeppiä apunaan käyttäen kävellyt pesuhuoneeseen. Z:n käsityksen mukaan J ei olisi kyennyt kirjoittamaan nimeään.

Edellä mainituilla perusteilla kihlakunnanoikeus on katsonut näytetyksi, että J oli ollut oman käsityksensä mukaan ja myös objektiivisesti arvostellen fyysisen sairautensa vuoksi kykenemätön itse allekirjoittamaan testamenttia. Testamentti oli täyttänyt perintökaaren 10 luvun 1 §:n muotomääräyksen. Kihlakunnanoikeus on katsonut myös näytetyksi, että testamentti oli vastannut J:n tahtoa.

Kihlakunnanoikeus on hylännyt kanteen ja velvoittanut A:n myötäpuolineen yhteisvastuullisesti korvaamaan I:n oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Hovioikeus, jossa A myötäpuolineen oli vaatinut kihlakunnanoikeuden päätöksen kumoamista ja kanteensa hyväksymistä sekä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen, on ratkaisunsa perusteluina lausunut seuraavaa.

J oli 7.5.1990 päivätyllä testamentillaan määrännyt, että hänen kuoltuaan I sai omistusoikeuden kaikkeen hänen omaisuuteensa ja että I:n jälkeen tuo omaisuus oli menevä laillisen perimysjärjestyksen mukaan I:n perillisille.

Testamentin sisältöön nähden kanne ei ollut toteutettavissa yksin I:tä vastaan ajettuna. Kihlakunnanoikeuden ei olisi tästä syystä tullut tutkia asiaa.

Tämän vuoksi hovioikeus on poistanut kihlakunnanoikeuden päätöksen siltä osin kuin siinä oli lausuttu A:n ja hänen myötäpuoltensa kanteesta ja jättänyt kanteen tutkimatta.

Hovioikeus on velvoittanut A:n myötäpuolineen korvaamaan I:n vastauskulut korkoineen.