Viitailan jakokunta on sen hakemuksesta vireille tulleessa, 18.6.1991 suoritetussa toimituksessa pyytänyt tieoikeuden perustamista A:n ja B:n omistaman Kailaniemen tilan RN:o 32 alueelle jakokunnan yhteiselle alueelle kulkemista varten. A:n ja B:n katsottua, että jakokunnan yhteinen alue oli lakannut olemasta yhteinen alue, ja vastustettua tieoikeuden perustamista toimitusmiehet ovat muun muassa todenneet, että kysymyksessä oleva alue oli Viitailan kylän uusjaossa erotettu yhteiseksi lastauspaikaksi ja tieksi sinne RN:o 878:1. Tien paikka uusjaon mukaisesti ei kuitenkaan ollut mahdollinen, koska tien päälle oli rakennettu rakennuksia. Myöskään tien johtaminen Kailaniemen tilan talouskeskuksen kautta ei tullut kysymykseen eikä tien muuttaminen kulkemaan Hollolan kunnan puolelle ollut tarkoituksenmukaista.

Toimitusmiehet ovat päätöksessään katsoneet, että jakokunnan yhteinen lastauspaikka Vesijärven rannassa ei ollut lakannut olemasta yhteinen alue. Koska sen tarkoituksenmukainen käyttö vaati tieyhteyden, toimitusmiehet ovat perustaneet jakokunnalle oikeuden viisi metriä leveään tiehen Kailaniemen tilan alueella toimituspöytäkirjasta ja toimituskartasta lähemmin ilmenevällä tavalla. Samalla toimitusmiehet ovat lakkauttaneet uusjaossa perustetun tien ja siihen kohdistuneet tieoikeudet sekä määränneet, että jakokunnan hyväksi nyt perustetusta tiestä ei suoriteta mitään korvauksia ja että uuden tien tekemisestä vastaa jakokunta.

A ja B ovat maaoikeudessa lausuneet, että jakokunnan yhteinen alue oli Viitailan kylän uusjaossa perustettu yhteiseksi lastauspaikaksi ja sille johtavaksi tieksi eli siis tarkoitettu käytettäväksi kulkemiseen ja kuljetukseen. Koska yhteisellä alueella ei enää ollut ollut sellaista käyttöä, jonka perusteella se olisi säilynyt yhteisenä alueena, se oli tilojen yhteisten teiden ja valtaojien sekä niihin verrattavien alueiden lakkaamisesta yhteisinä alueina annetun lain (ojalain) tullessa voimaan 1.3.1977 lakannut yhteisenä alueena ja siirtynyt siihen rajoittuvaan Kailaniemen tilaan. Kun alue ei enää ollut yhteinen, jakokunnalla ei ollut tarvetta saada tieoikeutta alueelle pääsemiseksi. Sen vuoksi A ja B ovat pyytäneet, että toimitusmiesten päätös kumotaan.

Kuultuaan muun muassa jakokuntaa sekä toimitusinsinööriä maaoikeus on todennut, että kysymyksessä oleva yhteinen alue oli 6.3.1933 maarekisteriin merkityssä Viitailan kylän uusjaossa laaditun jakokirjan mukaan perustettu lastauspaikaksi eli siis alueeksi, joka oli ojalain 1 §:n 1 momentissa edellytetyin tavoin tarkoitettu käytettäväksi kulkemiseen ja kuljetukseen. Saman lahdekkeen pohjoisrannalle, noin 300 metrin etäisyydelle nyt kysymyksessä olevasta yhteisestä alueesta, oli samassa uusjaossa perustettu toinen yhteinen alue laiva- ja venevalkamaksi. Vaikkei sille nimikkeelle, jota jakokirjoissa oli yhteisistä alueista käytetty, yleensä voitukaan antaa ratkaisevaa merkitystä harkittaessa sitä, mikä alueen tosiasiallinen käyttötarkoitus oli, oli nyt käsiteltävänä olevassa asiassa kuitenkin katsottava samassa toimituksessa toistensa lähelle perustettujen yhteisten alueiden nimikkeiden osoittavan sen käyttötarkoituksen, jota varten nämä yhteiset alueet oli perustettu. Tämän perusteella maaoikeus on katsonut, ettei yhteistä aluetta ollut tarkoitettu perustaa venevalkamaksi vaan lastauspaikaksi, johon tarkoitukseen - puutavaran kuljettamiseen järvelle - aluetta oli asianosaisten kertoman mukaan käytetty vuoteen 1961 saakka.

Edelleen maaoikeus on katsonut asianosaisten esittämästä käyneen selville, että yhteistä aluetta oli tosiasiassa jatkuvasti jonkin verran käytetty jakokuntaan kuuluvien tilojen yhteisenä veneidenpitopaikkana vuoden 1961 jälkeen, jolloin alueen käyttö puutavaran kuljetukseen järvelle oli päättynyt. Alueella oli kuitenkin pidetty vain muutamia veneitä, mikä kylläkin oli johtunut ilmeisesti ainakin osaksi siitä, että Kailaniemen tilan omistajat olivat vastustaneet veneiden pitämistä alueella. Asiassa kertyneen selvityksen perusteella maaoikeus on kuitenkin katsonut, ettei yhteistä aluetta voitu sen tosiasiallisen käytönkään perusteella pitää ojalain 1 §:n 3 momentissa tarkoitettuna tilojen yhteisenä venevalkamana.

Edellä lausutun perusteella maaoikeus on kumonnut toimituksen muilta paitsi toimituskustannuksia koskevalta osalta.