Kihlakunnanoikeus on todennut, että A oli ollut vastaajaksi haastettuna ilman laillista estettä poissa 11.4.1991 kihlakunnanoikeuden istunnosta. Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on tuomiolauselman 3 kohdassa tuominnut A:n oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 17 §:n 1 momentin nojalla esteettömästä poissaolosta oikeudesta 15:een päiväsakkoon. Kun tämä rangaistus ja A:lle tuomiolauselman 1 kohdassa varkauden yrityksestä tuomitut 30 päiväsakkoa laskettiin yhteen, oli A:n sakkorangaistus 45 päiväsakkoa, josta kihlakunnanoikeus on rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähentänyt vapaudenmenetysaikaa 29.5.1991 vastaavat 2 päiväsakkoa. A:n suoritettavaksi on siten jäänyt 43 20 markan määräistä päiväsakkoa eli sakkoa yhteensä 860 markkaa.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli valittamalla saattanut jutun, on lausunut, että 1.4.1992 voimaan tulleen rikoslain 7 luvun 3 §:n (697/91) mukaan, lainkohtaa koskeva voimaantulosäännös huomioon ottaen, A oli kihlakunnanoikeuden hänelle kohdissa 1 ja 3 tuomitsemien rangaistusten asemesta tuomittava yhteiseen sakkorangaistukseen. Tämän vuoksi hovioikeus on tuominnut A:n kohdissa 1 ja 3 syyksi luetuista rikoksista 37:n päiväsakon määräiseen yhteiseen sakkorangaistukseen, josta on vähennetty rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vapaudenmenetysaikaa 29.5.1991 vastaavat 2 päiväsakkoa. A:n suoritettavaksi on siten jäänyt 35 20 markan määräistä päiväsakkoa eli sakkoa yhteensä 700 markkaa. Muilta osin hovioikeus on jättänyt asian kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan.