Suomen Yhdyspankki Oy on vaatinut A:iden velvoittamista A:iden antaman, 15.3.1988 allekirjoitetun yleistakaussitoumuksen perusteella maksamaan pankille yhteisvastuullisesti pääomaa 276 455,76 markkaa 16 prosentin korkoineen 400 659,62 markalle ajalta 6.10.1989 - 20.2.1990, 364 112,68 markalle ajalta 21.2.1990 - 21.9.1990 ja 276 455,76 markalle 22.9.1990 lukien sekä korvaamaan pankin lainhakukulut 16 prosentin korkoineen lääninhallituksen päätöksen antopäivästä lukien.

A:t ovat vaatineet hakemuksen hylkäämistä, koska pankki ei ollut hakenut A:iden antamaan takaussitoumukseen perustuvaa saatavaansa yhden vuoden kuluessa siitä, kun päävelallisen velka oli erääntynyt eikä sanotun ajan kuluessa edes siitä, kun pankki oli oman takaussitoumuksensa perusteella maksanut päävelallisen velan.

Pankki on todennut, että takaajien pankilta olleeseen velkaan ei ollut sovellettava takausmiehen edesvastausvelvollisuuden tarkemmasta määräämisestä annetun asetuksen 4 §:ää. Pankin saatava päävelalliselta oli syntynyt siten, että pankki oli joutunut antamansa takauksensa perusteella päävelallisen puolesta maksusuoritukseen. A:t olivat puolestaan antamissaan takauksissa sitoutuneet vastuuseen päävelallisen sitoumusten täyttämisestä. Pankin saatava päävelalliselta eli päävelka oli edellä mainittu takautumissaatava. A:t eivät ole olleet takaamassa sitä velkaa, jonka pankki oli joutunut maksamaan, joten tämän velan ehtoja ei voitu ottaa huomioon. Takaajien päävelkana oli pankin saatava päävelalliselta. Tässä saatavassa ei ollut määrättyä eräpäivää. A:iden antamissa takaussitoumuksissa ei myöskään ollut mitenkään viitattu alkuperäiseen päävelkaan.

Lääninhallitus on lausunut, että pankin vaatimus perustui kirjallisiin saamistodistuksiin ja saatava oli erääntynyt. A:t olivat 15.3.1988 allekirjoittaneet yleistakaussitoumuksen, jossa he olivat sitoutuneet omavelkaiseen takaukseen kaikkien niiden sitoumusten täyttämisestä sekä muiden pankin saatavien suorittamisesta, joista sitoumuksessa mainittu päävelallinen oli tai vastedes tuli olemaan pankille vastuussa. A:iden antamassa takauksessa ei ollut määrättyä eräpäivää tai velvoitusta suoritukseen määrätyn ajan kuluttua eikä myöskään viittausta päävelkaa koskeviin ehtoihin. Näin ollen takaukseen ei ollut sovellettava takausmiehen edesvastaus-velvollisuuden tarkemmasta määräämisestä annetun asetuksen 4 §:ssä säädettyä vuoden vanhentumisaikaa.

Sen vuoksi lääninhallitus on ulosottolain 2 luvun 1 ja 17 §:n nojalla velvoittanut A:iden maksamaan pankille yhteisvastuullisesti kuittia ja kuitattua saamistodistetta vastaan 3.4.1986 päivätyn pankkitakauksen ja 15.3.1988 päivätyn yleistakaussitoumuksen perusteella pääomaa 276 455,76 markkaa sekä korkoa 16 prosenttia 400 659,62 markalle ajalta 6.10.1989 -20.2.1990, 364 112,68 markalle ajalta 21.2.1990 -21.9.1990 ja 276 455,76 markalle 22.9.1990 lukien. Lisäksi lääninhallitus on velvoittanut A:t yhteisvastuullisesti maksamaan pankille lainhakukulujen korvaukseksi 1 700 markkaa ja sille korkoa 16 prosenttia vuodessa lääninhallituksen päätöksen antamispäivästä lukien.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A:t olivat saattaneet asian, on jättänyt sen lääninhallituksen päätöksen varaan. A:t on velvoitettu yhteisvastuullisesti suorittamaan pankille hovioikeuden päätöksestä menevä leimamaksu 288 markkaa.