1993 false

KKO:1993:120

Suomen kansalainen A oli palkattu vieraan valtion B:n Helsingissä olevan suurlähetystön palvelukseen tekemään sihteerin ja kielenkääntäjä-sihteerin työtä. B:n nauttimasta lainkäytöllisestä koskemattomuudesta johtuen Suomen tuomioistuin ei ollut toimivaltainen tutkimaan A:n B:tä vastaan ajamaa, mainitun sopimuksen rikkomiseen perustuvaa kannetta.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa

A on Turkin valtiolle osoitetun, ulkoasiainministeriön 6.7.1990 päivätyllä ja lähetetyllä verbaalinootilla nro 14324 Turkin Helsingissä sijaitsevan suurlähetystön tietoon saattaman haasteen nojalla lausunut olleensa mainitun suurlähetystön palveluksessa työsuhteessa 15.9.1985 lukien ensin sihteerinä ja viimeksi kielenkääntäjä-sihteerinä. A:n ollessa vuosilomalla suurlähetystö oli kehottanut häntä palaamaan työhön. A:n ilmoitettua sen mahdottomaksi suurlähetystö oli 13.12.1989 päivätyllä kirjeellä purkanut hänen työsuhteensa. A:n mukaan työsopimussuhde oli purettu laittomasti. Lisäksi hänelle oli annettu kahdelta vuodelta yhteensä kaksi viikkoa vähemmän vuosilomaa kuin vuosilomalaki olisi edellyttänyt, mistä johtuen häneltä oli jäänyt saamatta vuosilomapalkka 12 päivältä.

Tämän vuoksi A on vaatinut, että Turkin valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle - työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain nojalla työsopimuksen laittomasta purkamisesta johtuvana korvauksena 20 kuukauden palkkaa vastaavat 128 000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien - saamatta jääneenä työsopimuksen mukaisena yhden kuukauden irtisanomisajan palkkana 6 400 markkaa 16 prosentin korkoineen 13.1.1990 lukien - 1.4.1987 - 31.3.1988 väliseltä ajalta ansaittua, saamatta jäänyttä vuosilomapalkkaa kuudelta päivältä vastaava määrä kaksinkertaisena eli 3 072 markkaa 16 prosentin korkoineen 30.9.1988 lukien sekä - 1.4.1988 - 31.3.1989 väliseltä ajalta ansaittua, saamatta jäänyttä vuosilomapalkkaa kuudelta päivältä vastaava määrä kaksinkertaisena eli 3 072 markkaa 16 prosentin korkoineen 30.9.1989 lukien.

Raastuvanoikeuden päätös 23.1.1991

Raastuvanoikeus on, Turkin valtion jäätyä saapumatta oikeuteen, lausunut, että tuomioistuimen toimivaltaa rajoitti kansainvälisen oikeuden oppien mukaan vieraan valtion nauttima lainkäytöllinen koskemattomuus. Oikeustieteessä oli viime aikoina haluttu rajoittaa vieraan valtion osaksi tulevaa immuniteettia niissä tilanteissa, joissa valtio oli yksityisoikeudellisena oikeussubjektina. Asiassa oli kysymys Turkin suurlähetystön palveluksessa olleen henkilön yksityisoikeudelliseen työsuhteeseen perustuvasta saatavasta ja niin muodoin Turkin valtion asemaan sen suvereenisuuden ylläpitäjänä liittyvästä oikeussuhteesta. Turkin valtion menettelystä asiassa, kun se ei ollut edes vahvistanut haasteen vastaanottamista, oli pääteltävä, että se vetosi asiassa myös Suomen voimassa olevaan oikeuteen sisältyvään, vieraalle valtiolle kuuluvaan koskemattomuuteen.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus on jättänyt kanteen tutkimatta.

Helsingin hovioikeuden päätös 22.1.1992

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli valittamalla saattanut jutun, on jättänyt asian raastuvanoikeuden päätöksen varaan.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 12.5.1992. A on vaatinut hovioikeuden päätöksen kumoamista ja kanteensa hyväksymistä.

Turkin valtio ei ole antanut siltä pyydettyä vastausta.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 30.9.1993 Perustelut

A on kanteessaan kohdistanut Turkin valtioon asianosaisten välisen sopimuksen rikkomiseen perustuvia vaatimuksia. A oli kyseisellä sopimuksella palkattu Turkin Helsingissä olevan suurlähetystön palvelukseen tekemään ensin sihteerin ja sitten kielenkääntäjä-sihteerin työtä.

Kansainvälisessä oikeudessa on katsottu, ettei valtio ole velvollinen alistumaan toisen valtion tuomiovaltaan. Oikeustieteellisessä kirjallisuudessa ja eri maiden viimeaikaisessa oikeuskäytännössä on kuitenkin ollut vakiintumassa käsitys, ettei tämä valtion nauttima lainkäytöllinen koskemattomuus (immuniteetti) voi olla rajoittamaton. Tällöin on tehty ero yhtäältä valtion julkisoikeudellisen toiminnan sekä toisaalta sen kaupallisen ja muun yksityisoikeudellisen toiminnan välillä. Harkittaessa kumpaan sektoriin yksittäinen asia kuuluu on huomiota kiinnitettävä sekä toiminnan oikeudelliseen luonteeseen että sen tosiasialliseen tarkoitukseen.

Euroopan neuvoston piirissä on 16.5.1972 tehty valtionimmuniteettia koskeva eurooppalainen yleissopimus, joka on tullut voimaan 11.6.1976. Suomi ei ole tähän sopimukseen toistaiseksi liittynyt. Tämän yleissopimuksen määräyksiä ja niiden ilmentämiä periaatteita on kuitenkin pidettävä lähteenä vallitsevan kansainvälisen tapaoikeuden sisältöä selvitettäessä.

Yleissopimuksessa luetellaan eräitä tapauksia, joissa sopimusvaltiot ovat nimenomaisesti sitoutuneet luopumaan lainkäytöllisestä koskemattomuudestaan. Näihin tapauksiin kuuluvat muun muassa yksityishenkilön ja vieraan valtion välisestä työsopimuksesta aiheutuvat riidat, jos työsopimus koskee tuomioistuinvaltion alueella tehtävää työtä. Yleissopimuksen 32 artiklassa kuitenkin muistutetaan, ettei yleissopimuksella ole tarkoitettu rajoittaa niitä etuoikeuksia ja erivapauksia, jotka liittyvät diplomaattisten edustustojen toimintaan. Tästä on pääteltävissä, että diplomaattisen ulkomaanedustuston ollessa työnantajana valtionimmuniteettiin voidaan yleissopimuksen estämättä vedota asemamaan tuomioistuimessa ainakin sellaisten työsuhderiitojen osalta, jotka liittyvät kiinteästi edustuston virkatyöhön, siitä riippumatta, että työ on tarkoitettu tehtäväksi tuomioistuinvaltion alueella.

Oikeuskulttuuriltaan Suomea muistuttavien maiden oikeuskäytännössä on esiintynyt tapauksia, joissa on ollut kysymys diplomaattisen ulkomaanedustuston työntekijöiden työriidoista työnantajavaltion kanssa. Näissä tapauksissa valtiot ovat yleensä voineet vedota lainkäytölliseen koskemattomuuteensa asemamaan tuomioistuimissa, vaikka työntekijä olisikin ollut asemamaan kansalainen eikä siis itse ole kuulunut ulkomaanedustuston diplomaattiseen henkilökuntaan. Toisaalta on esiintynyt myös sellaisia tapauksia, joissa valtiot ovat palkanneet henkilökuntaa muuntyyppisiin ulkomailla toimiviin laitoksiinsa, esimerkiksi kouluun, sairaalaan tai tutkimuslaitokseen. Näissä tapauksissa työnantajavaltiolta on joskus evätty lainkäytöllinen koskemattomuus ja tätä on perusteltu muun muassa sillä, ettei kysymys ole ollut valtion suvereenisuutta ilmentävästä toiminnasta.

Riippumatta siitä, onko A:n kanteessa tarkoitettu sopimus ollut Suomen laissa tarkoitettu työsopimus, hänen siinä sovitut tehtävänsä oli kanteesta päätellen tarkoitettu palvelemaan Turkin valtion Suomessa toimivan diplomaattisen edustajan virkatyötä. Sopimuksen tekeminen A:n kanssa on siten kuulunut Turkin valtion julkisoikeudelliseen toimintaan. Sen vuoksi Turkin valtio nauttii tässä asiassa lainkäytöllistä koskemattomuutta, josta sen ei ole edes väitetty nimenomaisesti luopuneen. Suomen tuomioistuin ei näin ollen ole toimivaltainen tutkimaan kannetta.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Jalanko, Ketola, Paaskoski, Taipale ja Lehtimaja