A on Kiitolinja Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että hän oli Oulun seudulla tuote-edustajana toimineen D:n tilaustietojen perusteella lähettänyt rahtitavarana makeisia Ouluun, 24.5.1989 Karkkipiste Nekulle 54 kiloa, 31.5.1989 Ykin Grillille 48 kiloa, 5.7.1989 Fateam Oy:lle 78 kiloa ja 17.7.1989 K-Noutotukulle 114 kiloa ja merkinnyt rahtikirjoihin nuo tilaajat tavaran vastaanottajiksi. Kiitolinja Oy oli kullakin kerralla toiminut rahdinkuljettajana. A oli velkonut makeistoimituksista tilaajia lähettämällä Karkkipiste Nekulle 3 061,40 markan määräisen laskun, Ykin Grillille 2 983 markan määräisen laskun, Fateam Oy:lle 4 764,79 markan määräisen laskun ja K-Noutotukulle 6 551,22 markan määräisen laskun. Laskut oli kuitenkin jätetty maksamatta ja myöhemmin oli käynyt ilmi, että kaikki lähetykset oli vastaanottanut D, joka oli jättänyt toimittamatta lähetykset vastaanottajille ja maksua suorittamatta pitänyt lähetykset itsellään. D:tä ei ollut oikeutettu lähetyksiä vastaanottamaan eikä määräämään rahtien kuljetuksista. D ei ollut myöskään koskaan aikaisemmin toiminut A:n palveluksessa tavaroiden lähettäjänä tai vastaanottajana. Kiitolinja Oy oli menetellyt virheellisesti luovuttaessaan A:n lähettämät tavarat muille kuin rahtikirjoihin merkityille tavaran vastaanottajille. Sen vuoksi ja koska Kiitolinja Oy oli kieltäytynyt korvaamasta A:lle tavaroiden hinnan menetyksestä aiheutunutta vahinkoa, A on vaatinut yhtiön velvoittamista suorittamaan hänelle vahingonkorvauksena laskujen määrät yhteensä 17 360,41 markkaa 16 prosentin korkoineen laskujen eräpäivistä eli 2 983 markalle 25.5.1989 lukien, 3 061,40 markalle 2.6.1989 lukien, 4 764,79 markalle 19.7.1989 lukien ja 6 651,22 markalle 15.8.1989 lukien.

Raastuvanoikeus, jossa asianosaiset ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen, on katsonut selvitetyksi, että A oli D:n toimiessa hänen palveluksessaan D:n hänelle antamien tilaustietojen perusteella toimittanut rahtitavarana Ouluun kanteessa mainitut tavaralähetykset. Kiitolinja Oy oli kullakin kerralla toiminut rahdinkuljettajana. Rahtikirjamerkintöjen mukaan kahdella ensimmäisellä kerralla tuli vastaanottajan noutaa lähetykset itse ja neljännellä kerralla vastaanottajalle tuli puhelimitse ilmoittaa lähetyksen saapumisesta. Kolmannella kerralla rahtikirjassa ei ollut ollut ohjeita lähetyksen noutamisesta.

D oli noutanut lähetykset rahtiasemalta Oulussa ja kuitannut rahtikirjoihin vastaanottaneensa lähetykset. D oli pitänyt kolmella ensimmäisellä kerralla lähetykset itsellään ja neljännellä kerralla toimittanut lähetyksen edelleen ja pitänyt myyntihinnan itsellään tilittämättä sitä A:lle. Kolmella ensimmäisellä kerralla ei lähetyksen vastaanottajaksi merkittyä tilaajaa ollut ollut olemassakaan.

Tiekuljetussopimuslain 17 §:n mukaan lähettäjällä oli oikeus antaa rahdinkuljetusta koskevia ohjeita ja asettaa ehtoja. Rahtialalla vallitsevan käytännön mukaan lähetyksen vastaanottajan henkilöllisyyttä sen paremmin kuin hänen suhdettaan rahdinlähettäjään tai tavaran vastaanottajaan ei tarkastettu. Lähetyksen noutaja ilmoittautui tavara-asemalla ja kuittasi lähetyksen vastaanotetuksi. Lähetyksen noutajan tuli voida esittää noudettavasta tavarasta jotain tietoja ja ainakin tietää lähetyksen olemassaolosta, jotta tavara voitiin luovuttaa hänelle.

Rahtialalla noudatettavan yleisen kauppatavan mukaan tavarantoimittajan myyntimiehet noutivat myös tavaraa ja toimittivat sen edelleen vastaanottajalle. Myyntimiehillä oli katsottava olevan sellainen asema, että myyntimies voi ilman eri valtuutusta noutaa tavaran, ellei lähettäjä ollut nimenomaisesti kieltänyt lähetyksen luovuttamista muulle kuin vastaanottajalle. Riski siitä, että myyntimies ei menetellyt lähetyksen suhteen asianmukaisesti, oli rahdin lähettäjällä.

Sen vuoksi raastuvanoikeus on hylännyt kanteen ja velvoittanut A:n korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut 8 628,20 markalla 16 prosentin korkoineen 6.2.1991 lukien.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut asian, on todennut yhtiön kanteeseen vastatessaan lausuneen, että lähetykset Oulun rahtiasemalta noutanut D oli esittäytynyt tavaroiden lähettäjän A:n edustajaksi. Näin ollen yhtiö oli katsonut, että sen henkilökunta oli ollut velvollinen luovuttamaan Ouluun saapuneet tavarat D:lle.

Rahdinkuljettajan oli tiekuljetussopimuslain 17 ja 20 §:stä ilmenevällä tavalla luovutettava tavara rahtikirjassa mainitulle vastaanottajalle tai sille, joka kuljetuksen aikana annetun lähettäjän ohjeen mukaan oli tavaran vastaanottaja.

Yhtiö ei ollut vastoin A:n kiistämistä näyttänyt D:llä olleen oikeutta toimia tavaroiden vastaanottajana. D:llä ei ollut ollut sellaista oikeutta pelkästään A:n myyntimiehenä toimimisen perusteellakaan. Näin ollen yhtiö oli vastuussa palveluksessaan toimineiden kuljetushenkilöiden virheellisestä menettelystä A:lle aiheutuneesta vahingosta.

Sen vuoksi hovioikeus on kumonnut raastuvanoikeuden päätöksen ja vapauttanut A:n raastuvanoikeuden tuomitsemasta oikeudenkäyntikulujen korvaamisvelvollisuudesta sekä velvoittanut yhtiön suorittamaan A:lle vaaditut 17 360,41 markkaa 16 prosentin korkoineen 2 983 markalle 25.5.1989 lukien, 3 061,40 markalle 2.6.1989 lukien, 4 764,79 markalle 19.7.1989 lukien ja 6 651,22 markalle 15.8.1989 lukien. Lisäksi yhtiö on velvoitettu korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut asiassa 10 000 markalla 16 prosentin korkoineen 27.11.1992 lukien.