Virallisen syyttäjän syyttäessä kihlakunnanoikeudessa A:ta pahoinpitelystä ja kotirauhan rikkomisesta jutun asianomistaja on yhtynyt syytteeseen sekä lisäksi vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen vahingonteosta ja velvoittamista suorittamaan vahingonkorvausta, paitsi eräitä vähäisiä määriä, 5 000 markkaa kivusta ja särystä ja 3 000 markkaa vahingoittuneesta huoneistosta, molemmat määrät korkoineen tekopäivästä lukien.

Vastauksessaan A on asianomistajan tavoin kertonut, ettei hän humalatilansa vuoksi lainkaan muistanut kysymyksessä olevan tilaisuuden tapahtumia. Vahingontekoon hän on joka tapauksessa väittänyt olevansa syytön ja vastustanut siihen perustuvia vaatimuksia. Muilta osilta hän on ilmoittanut jättävänsä ratkaisun oikeuden harkintaan jutun näytön mukaisesti ja myöntävänsä 500 markkaa oikeamääräiseksi korvaukseksi kivusta ja särystä.

Myönnettyään 15.11.1990 A:lle jutussa maksuttoman oikeudenkäynnin 12.11.1990 lukien korvausvelvollisuudetta valtiolle, kihlakunnanoikeus on päätöksellään 9.1.1991 hylännyt A:n pyynnön asianajaja Ilkka Ikäheimon määräämiseksi hänen oikeudenkäyntiavustajakseen 12.11.1990 lukien, koska käsiteltävänä olleesta teosta ei yleisen rangaistuskäytännön mukaan ollut odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakko eikä avustajan määräämiselle ollut osoitettu olleen erityistä syytä.

Ratkaistessaan pääasian samalla kertaa kihlakunnanoikeus on tuominnut A:n sakkorangaistukseen yksin teoin tehdyistä pahoinpitelystä ja kotirauhan rikkomisesta ja velvoittanut hänet suorittamaan vahingonkorvausta pahoinpitelyn johdosta, paitsi eräitä vähäisiä määriä, 1 000 markkaa korkoineen kivusta ja särystä. Vahingontekoa koskevalta osalta kihlakunnanoikeus on hylännyt asianomistajan rangaistus- ja korvausvaatimukset.

Hovioikeus, johon A oli valittanut avustajan määräämistä koskevalta osalta, on lausunut, että jutussa esitetyn näytön arviointiin ja vahingonkorvausongelmien ratkaisemiseen ei ollut liittynyt ongelmia, jotka olisivat muodostaneet maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 10 §:n 2 momentissa tarkoitetun erityisen syyn avustajan määräämiselle. A oli kiistänyt syytteen vedoten humalatilan aiheuttamaan muistamattomuuteen. Jutun näyttö oli ratkaistu syyttäjän oikeuteen haastaman ja jo esitutkinnassa kuullun todistajan kertomuksen perusteella. Kannanotto vahingonkorvausvaatimuksiin ei ollut ollut vaikea, vaikka vaatimukset osaksi olivat olleet ylimitoitettuja. Näillä perusteilla hovioikeus on jättänyt asian kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan.