A on Tukkumanni Oy:lle 24.4.1990 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausunut, että B, C, D, E, F, G ja H olivat olleet yhtiön palveluksessa työsopimuslain 1 §:n mukaisessa työsuhteessa automyyjinä. Heidän palkkansa oli muodostunut kuukausipalkasta ja myyntituloksen perusteella määräytyvästä provisiopalkasta. Itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä annetun lain 3 §:n mukaan työntekijälle oli töiden keskeyttämisestä huolimatta maksettava itsenäisyyspäivältä, jos se muuten olisi ollut työpäivä, täyttä työpäivää vastaava palkka. Vuoden 1989 itsenäisyyspäivä oli ollut keskiviikkona, joka olisi ollut automyyjien normaali työpäivä. Yhtiö oli itsenäisyyspäivältä maksanut automyyjille kuukausipalkan, mutta ei sanotulle päivälle tullutta laskennallista osuutta provisiopalkasta.

Autoalan Työnantajaliitto ATL ry:n ja Auto- ja Konekaupan Toimihenkilöliitto ATH r.y.:n välisen 27.4.1989-30.4.1991 voimassaolleen auto- ja konekaupan työehtosopimuksen 7 a §:n 1 kohdan mukaan provisiopalkkaisten automyyjien keskimääräinen työaika oli 7,5 tuntia päivässä ja 37,5 tuntia viikossa. Saman sopimuksen 7 §:n kohdalla olevan pöytäkirjamerkintä 5:n mukaan lisä- ja ylityökorvauksia laskettaessa muutettiin kuukausipalkka tuntipalkaksi jakamalla se luvulla 160, mikäli työaika oli 37,5 tuntia viikossa.

Huomioon ottaen edellä selostetun laskutavan ja automyyjien vuodelta 1989 saaman provisiopalkan heidän keskimääräinen provisiopalkkansa päivää kohti laskettuna oli vuonna 1989 ollut B:n osalta 232,95 markkaa, C:n osalta 55,05 markkaa, D:n osalta 231,40 markkaa, E:n osalta 175,05 markkaa, F:n osalta 108,60 markkaa, G:n osalta 208,10 markkaa ja H:n osalta 204 markkaa.

Sen vuoksi ja kun täyttä työpäivää vastaavaan palkkaan kuului myös osuus provisiopalkasta, A, jolle edellä mainitut yhteensä 1.215,15 markan provisiosaatavat oli siirretty, on vaatinut, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle 1.215,15 markkaa 16 prosentin korkoineen haastepäivästä sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa jutussa korkoineen.

Yhtiön vastaus

Yhtiö on kiistänyt kanteen perusteettomana ja vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen.

Raastuvanoikeus on lausunut selvitetyksi, että B, C, D, E, F, G ja H olivat olleet työsopimussuhteisina automyyjinä Tukkumanni Oy:n palveluksessa, B vuodesta 1967, C vuodesta 1987, D keväästä 1989, E vuodesta 1987, F keväästä 1989, G vuodesta 1967 ja H vuodesta 1978 alkaen. Heidän palkkauksensa oli muodostunut peruskuukausipalkasta sekä provisiopalkasta. Itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä annetun lain 3 §:n mukaan töiden keskeyttämisestä huolimatta työntekijälle oli maksettava itsenäisyyspäivältä, jos se muuten olisi ollut työpäivä, täyttä työpäivää vastaava palkka. Vuoden 1989 itsenäisyyspäivä oli ollut keskiviikkona, joka muutoin olisi ollut automyyjien normaali työpäivä. Itsenäisyyspäivältä yhtiö oli suorittanut automyyjille ainoastaan kiinteän peruskuukausipalkan. B ja C, D, E, F, G ja H olivat siirtäneet provisiopalkkaa koskevat saatavansa A:lle.

Koska itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä annetussa laissa ei ollut säädetty velvollisuudesta maksaa työntekijälle itsenäisyyspäivältä laskennallista provisiopalkan osuutta, olivat mainitut automyyjät, kun heille oli maksettu peruskuukausipalkka myös itsenäisyyspäivältä vähentämättömänä, saaneet itsenäisyyspäivältä täyttä työpäivää vastaavan palkan.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus on hylännyt kanteen ja velvoittanut A:n korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut 5.000 markalla 16 prosentin korkoineen 10.8.1990 lukien.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli valittamalla saattanut asian, on todennut, että itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä annetun lain 3 §:n mukaan työntekijälle oli maksettava itsenäisyyspäivältä, jos se muuten olisi ollut työpäivä, täyttä työpäivää vastaava palkka. Säännöksen tarkoituksena oli turvata työntekijälle korvaus siitä ansion menetyksestä, mikä hänelle aiheutui itsenäisyyspäivän viettämisestä vapaapäivänä.

Vuonna 1989 itsenäisyyspäivä oli ollut keskiviikkona, joka olisi ollut yhtiön palveluksessa olleiden automyyjien B:n ja C:n, D:n, E:n, F:n, G:n ja H:n työpäivä. Mainittujen automyyjien palkka oli muodostunut osaksi kuukausipalkasta ja osaksi myyntituloksen perusteella määräytyvästä provisiopalkasta.

Itsenäisyyspäivänä ei ollut tapahtunut autojen myyntiä. Näyttämättä oli jäänyt, että sanotut automyyjät olisivat sen johdosta menettäneet myyntiprovisioon perustuvaa ansiotaan. Kun automyyjille oli itsenäisyyspäivältä maksettu kuukausipalkka, heidän oli katsottava saaneen sanotulta päivältä täyttä työpäivää vastaavan palkan.

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus on jättänyt asian raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan. Lisäksi hovioikeus on velvoittanut A:n korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 700 markalla 16 prosentin korkoinen 16.4.1991 lukien.