Helsingin kaupunginhallitus on Asunto Oy Tiilimäki 24:lle 23.6.1988 tiedoksiannetun haasteen nojalla kanteessaan kertonut, että 1.7.1959 voimaan tulleen rakennuslain 148 §:n 1 momentissa on säädetty, että tontinomistajan velvollisuus suorittaa korvausta katumaasta, joka on joutunut kaupungille ennen mainittua päivää, on ratkaistava aikaisemman lain säännösten nojalla. Ennen rakennuslakia voimassa olleen asemakaavalain 34 §:n mukaan on tontinomistaja velvollinen korvaamaan kaupungille puolet sen maan arvosta, joka korkeintaan 18 metrin leveydeltä tarvitaan katumaaksi hänen tonttinsa edustalla ja saman lain 35 §:ssä säädetään, että siinä tapauksessa, etteivät tontinomistaja ja kaupunki voi sopia sen korvauksen määrästä, joka tontinomistajan on 34 §:n mukaan suoritettava, määrätköön sen oikeus. Korvausvelvollisuus alkaa asemakaavalain 36 §:n mukaan silloin, kun katu tai kadunosa on luovutettu yleiseen käyttöön, ja on tontinomistajan suoritettava korvaus vaadittaessa, jos tontilla on asemakaavan vahvistamisen jälkeen rakennettu rakennus, mutta muussa tapauksessa silloin, kun tontille on rakennettava uudisrakennus.

Asunto Oy Tiilimäki 24 omistaa sisäasiainministeriön 18.8.1950 vahvistaman asemakaavan mukaisen, Helsingin kaupungin 30. kaupunginosan korttelissa nro 30026 sijaitsevan tontin nro 24. Kaupunki on saanut tontin edustalla olevan katumaan yhteensä 1.098 neliömetriä omistukseensa 23.9.1940, eli ennen rakennuslain voimaan tuloa ja tontin edustalla oleva katu on luovutettu yleiseen käyttöön 15.11.1983. Tontille on asemakaavan vahvistamisen jälkeen rakennettu rakennus, jonka osalta loppukatselmus on suoritettu 31.5.1968 ja 12.9.1968. Kun kaikki säädetyt edellytykset katumaakorvauksen suorittamista varten ovat näin olleet voimassa, on kaupunginhallitus päättänyt 25.4.1988 periä kysymyksessä olevan tontin osalta katumaakorvausta yhteensä 63.135 markkaa vastaten 115 markkaa neliömetriltä. Vastaaja on kuitenkin kieltäytynyt suorittamasta vaadittua korvausta, minkä vuoksi kaupunki on vaatinut vastaajan velvoittamista suorittamaan vaaditun katumaakorvauksen 63.135 markkaa 16 prosentin korkoineen haastepäivästä 23.6.1988 lukien ja korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Yhtiö on kiistänyt kanteen sekä pyytänyt sen hylkäämistä ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen. Kiistämisensä perusteluiksi yhtiö on esittänyt, paitsi muuta, josta nyt ei ole kysymys, että koska sen omistamaan tonttiin Tiilimäki nimisen kadun puolella rajoittuva alue on tosiasiassa puistomaata puineen ja ruohikkoineen, eikä muodosta tontin edustalta ulospääsytietä tontilta, ei siitä myöskään voida periä katumaakorvausta. Perusteeksi yhtiö on viitannut Korkeimman oikeuden ratkaisuun 23.6.1983 N:o 4408/81. Nuottapolku nimisen kadun osalta yhtiö on myöntänyt korvausperusteen olemassaolon, mutta kiistänyt korvauksen määrältään. Vaatimus on kohtuuton eikä se vastaa katualueen käypää arvoa. Korvauksen perusteeksi olisi pantava se hinta, mikä katumaalla on ollut vuonna 1950 kaavaa vahvistettaessa ja sitä voitaisiin korjata vain rahan arvon alenemisen suhteessa arviointiajankohtaan eli haasteen tiedoksiantopäivään.

Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että Tiilimäki niminen katu on yhtiön tontin kohdalla voimassa olevassa asemakaavassa asemakaavalain 3 §:n mukaista katumaaksi osoitettua katumaata ja siis myös asemakaavalain 34 §:ssä tarkoitettua korvattavaa katumaata. Kun Helsingin maistraatti on luovuttanut 10.12.1963 tekemällään päätöksellä Tiilimäki nimisen katualueen yleiseen käyttöön, se on tapahtunut tontin 24 kohdalla kapeampana kuin mitä asemakaava osoittaa kadun olevan tontin nro 24 kohdalta, koska katua ei oltu tuon tontin kohdalla rakennettu kaduksi, eikä sitä ole rakennettu vieläkään kaduksi. Nuottapolku on vuonna 1983 luovutettu yleiseen käyttöön.

Asemakaavalain 35 §:n mukaan oikeuden tulee arvioida katumaan arvo korvauksen määräämisen ajankohtana. Huomioon ottaen esitetyn selvityksen raastuvanoikeus on katsonut, että vaadittu korvaus 115 markkaa neliömetriltä on kohtuullinen sekä perustuu Helsingin kaupungin käyttämään hyväksyttävään menettelyyn, jossa katumaan arvo määrätään korvauksen määräämisen aikana, jolloin maan hintaa arvioitaessa otetaan huomioon elinkustannusindeksin aiheuttaman korotuksen ohella myös yleinen maanhinnan arvon nousu. Tämän vuoksi ja kun tontinomistajan valinnainen järjestely siitä, mille puolelle tonttia tontilta ulosajo on järjestetty, ei ole asemakaavalain mukaan katumaakorvausvelvollisuutta supistava tekijä, raastuvanoikeus on velvoittanut yhtiön suorittamaan Helsingin kaupungille vaaditut 63.135 markkaa 16 prosentin korkoineen haastepäivästä 23.6.1988 lukien ja korvaamaan kaupungin oikeudenkäyntikulut 6.000 markalla 16 prosentin korkoineen 24.11.1988 lukien.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi yhtiö oli saattanut jutun, on lausunut, että rakennuslain 148 §:n 1 momentin mukaan kanteessa tarkoitettu tontinomistajan velvollisuus suorittaa korvausta kaupungin tuon lain 1.7.1959 voimaantullessa omistamasta katumaasta on ratkaistava asemakaavalain säännösten nojalla. Niiden mukaan katumaa käsittää muun ohella katuja, puistoja, istutuksia ja yleistä liikennettä varten tarkoitettuja muita alueita. Hovioikeus on katsonut, ettei valitus antanut aihetta raastuvanoikeuden päätöksen muuttamiseen ja jättänyt sen pysyväksi. Asunto Oy Tiilimäki 24 on velvoitettu suorittamaan Helsingin kaupungille korvaukseksi vastauskuluista hovioikeudessa 1.000 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä.