A on Turun Diesel Ky B:lle 21.8.1989, yhtiön vastuunalaiselle yhtiömiehelle B:lle 6.9.1989 ja Suomen valtiolle 8.11.1989 tiedoksi toimitettujen haasteiden nojalla lausunut, että hän oli työskennellyt työsopimuslain 1 §:n mukaisessa toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa yhtiön palveluksessa toimistotyöntekijänä. Yhtiö oli purkanut työsopimuksen 6.4.1989 sillä perusteella, että A oli ottanut osaa Auto- ja Konekaupan Toimihenkilöliitto ATH r.y:n 1.3.1989 tekemän työriitojen sovittelusta annetun lain mukaisen ennakkoilmoituksen perusteella 16.3.1989 alkaneeseen ja 24.4.1989 päättyneeseen työtaisteluun. Työtaistelu oli ollut sekä työehtosopimuslain että työriitojen sovittelusta annetun lain mukaan laillinen.

A oli Liikealan ammattiliitto r.y:n eikä Autoja Konekaupan Toimihenkilöliitto ATH r.y:n jäsen. A:n yhtiön toimistossa tekemä työ oli kuitenkin kuulunut Auto- ja Konekaupan Toimihenkilöliitto ATH r.y:n ja Autoalan Työnantajaliitto ATL r.y:n solmimien työehtoja ja palkkoja koskevien työehtosopimusten piiriin. Viimeinen tällainen sopimus oli ollut voimassa 1.3.1986-28.2.1989 ja lakon päätyttyä oli solmittu mainittujen osapuolten kesken uusi työehtosopimus, joka samoin oli kattanut A:n tekemät työt.

Toimihenkilöliiton lakon alkamisesta tekemä ennakkoilmoitus oli kattanut eräin ilmoituksessa luetelluin poikkeuksin kaikki sopimusalalla tehtävät työt ilmoituksessa luetelluissa yrityksissä, joihin muun muassa yhtiö oli kuulunut. A:n suorittama työ oli siis kuulunut lakon piiriin. Hän oli jäänyt lakon alettua pois työstä samoinkuin yhtiön toimihenkilöliittoon kuuluvat työntekijät. Alalla työehtosopimuksen solmivan työntekijäjärjestön ilmoitus oli kattanut alalla tehtävät työt työntekijöiden järjestäytymisestä riippumatta, sillä valtakunnansovittelijalle ja työnantajaliitolle toimitetussa ilmoituksessa ei ollut ollut rajausta, jonka mukaan se olisi koskenut vain sanotun liiton jäseniä. Toimihenkilöliitto oli tehnyt ilmoituksen myös A:n puolesta.

Työsopimus oli purettu ilman työsopimuslain 43 §:ssä tarkoitettua tärkeää syytä, sillä A ei ollut osallistunut työrauhavelvoitteen tai työriitalain vastaiseen työtaisteluun eikä purkamiseen ollut ollut muutoinkaan sellaista tärkeää syytä, jonka perusteella yhtiötä ei olisi voitu kohtuudella vaatia jatkamaan työsopimussuhdetta. Yhtiöllä ei ollut ollut edes oikeutta työsopimuksen irtisanomiseen. Työsopimuksen purkaminen oli sisältänyt vakavan työtaisteluoikeuden ja järjestäytymisvapauden loukkauksen.

Turun työvoimapiirin toimisto oli 12.10.1989 antamallaan päätöksellä hylännyt riitaisena irtisanomisajan palkkaa ja työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain mukaista korvausta koskevan A:n palkkaturvahakemuksen.

Sen vuoksi A on vaatinut, että yhtiö ja sen vastuunalainen yhtiömies B velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle kolmen kuukauden irtisanomisaikaa vastaavana palkkana 15.960 markkaa ja korvauksena työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 19 §:n nojalla 20 kuukauden palkkaa vastaavat 106.400 mk, kumpikin erä 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien, sekä korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 16 prosentin korkoineen raastuvanoikeuden päätöksen julistamispäivästä lukien. Lisäksi A on vaatinut vahvistettavaksi valtiota vastaan, että hänellä on yhtiöltä ja B:ltä edellä mainitut saatavat.

Yhtiö ja B ovat kiistäneet kanteen ja vaatineet sen hylkäämistä. Yhtiön konttori-, varaosamyynti- ja teollisuusmyyntiosastoilla noudatettiin Auto- ja Konekaupan Toimihenkilöliitto ATH r.y:n ja Autoalan Työnantajaliitto ATL r.y:n välistä auto- ja konekaupan toimihenkilöitä koskevia työehtosopimuksia. Kun neuvotteluissa uudesta työehtosopimuksesta ei ollut päästy toimihenkilöliittoa tyydyttävään tulokseen, toimihenkilöliitto oli 1.3.1989 jättänyt työriitojen sovittelusta annetun lain mukaisen työtaisteluilmoituksen valtakunnansovittelijalle ja Autoalan Työnantajaliitto ATL r.y:lle. Ilmoituksen mukaan toimihenkilöliiton jäsenet ryhtyisivät työnseisaukseen 16.3.1989, jollei sitä ennen olisi päästy liittoa tyydyttävään tulokseen työehtosopimusneuvotteluissa. Toimihenkilöliitto voi antaa vain omia jäseniään koskevan ennakkoilmoituksen. Toimihenkilöliiton edustajat olivat valtakunnansovittelijan johdolla käydyssä neuvottelussa 2.3.1989 ilmoittaneet, että työtaistelu koski vain liiton jäseniä. A:ta koskevaa ennakkoilmoitusta työnseisauksesta ei ollut tehty.

Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli työskennellyt yhtiön palveluksessa 6.10.1975 lukien toistaiseksi voimassa olleessa työsopimussuhteessa viimeksi toimistotyöntekijänä. Auto- ja Konekaupan Toimihenkilöliitto ATH r.y, jonka jäsen A ei ollut ollut, oli julistanut työriitojen menettelysäännöksiä noudattaen toimeenpannun työnseisauksen 16.3.1989. Liikealan Ammattiliitto r.y:n jäsenenä A oli osallistunut lakkoon siitä huolimatta, että työnantaja oli A:lle jo ennen lakon alkamista selvittänyt lakon laajuutta ja sitä, että työstä poisjääminen muiden kuin toimihenkilöliiton jäsenten osalta merkitsi työvelvoitteen laiminlyöntiä siinä määrin, että työsopimus sen johdosta voitiin joutua päättämään. Lisäksi A:lle oli annettu kirjallinen varoitus ja kehotus saapua työhön. A:n jäätyä saapumatta työhön yhtiö oli 6.4.1989 purkanut hänen työsopimuksensa.

Raastuvanoikeus on katsonut, ettei A:lla ollut ollut oikeutta ryhtyä toisen liiton julistamiin työtaistelutoimenpiteisiin, mistä työnantaja oli varoittanut häntä ennen lakon alkamista. A oli lakon kestäessä saanut kirjallisen varoituksen ja kehotuksen palata työhön. Kun A tästä huolimatta oli jäänyt palaamatta työhön jatkaen kiellettyyn työtaisteluun osallistumistaan, yhtiöllä oli ollut tärkeä syy työsopimuksen purkamiseen. Tämän vuoksi raastuvanoikeus on hylännyt kanteen.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, on pysyttänyt raastuvanoikeuden päätöksen. A on velvoitettu suorittamaan yhtiölle ja B:lle korvaukseksi vastauskuluista 1.400 markkaa.