A on vaatinut raastuvanoikeutta vahvistamaan, että hänen ja hänen edesmenneen sisarensa I:n välillä 1.2.1970 laaditun keskinäisen testamentin sisällöllä on tarkoitettu antaa eloonjääneelle sisarelle täysi omistusoikeus kaikkeen ensiksi kuolleen sisaren jäämistöön ja että tämä on ollut I:n viimeinen tahto ja testamentti.

A ja I olivat laatineet kyseessä olevan testamentin 1.2.1970 täysissä ruumiin ja sielun voimissa tarkoituksenaan testamentata viimeksi eloon jäävälle sisarelle vainajan koko jäämistö täysin omistusoikeuksin ilman mitään ehtoja tai rajoituksia. Maallikkoina he olivat testamentin muotoa hakiessaan turvautuneet asiakirjakaavakokoelmaan ymmärtämättä tarkoin kaavakokoelmasta löytämänsä ja sopivaksi katsomansa testamenttikaavan juridista sisältöä ja merkitystä. Sisarusten tarkoitus oli ollut kahtena yksinäisenä ihmisenä tukea ja auttaa toisiaan eläessään ja turvata toinen toisensa vanhuutta testamentilla.

A on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan 12.900 markkaa.

B, C ja D yhteisesti sekä E, F, G ja H niin ikään yhteisesti ovat kiistäneet kanteen ja vaatineet sen hylkäämistä sekä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen.

B myötäpuolineen on lausunut muun muassa, että kyseessä oleva testamentti oli sanamuotonsa ja sisältönsä puolesta selkeä ja yksiselitteinen hallintaoikeustestamentti. I oli koulun rehtorina ja suomenkielen, historian sekä kansantalouden opettajana tarkoin tiennyt omistusoikeuden ja hallintaoikeuden välisen eron.

Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi seuraavaa:

A oli kertonut sisarusten tarkoittaneen, että jäljellejäävä sisar saisi omistusoikeuden ensin kuolleen omaisuuteen.

Todistajana kuultu X oli kertonut, että sisarukset olivat halunneet testamentata toinen toisilleen kaiken omaisuutensa sen takia, että he siten huolehtisivat toinen toisistaan. Kun I oli sairastellut, hän oli sanonut, että "A saa palkkansa sitten". Todistajan käsityksen mukaan heidän tarkoituksenaan oli ilman muuta laatia omistusoikeustestamentti.

I ja A olivat testamenttia tehdessään A:n ja todistajana kuullun Y:n mukaan käyttäneet Hakkilan vuonna 1937 painetusta Asiakirjakaavoja-nimisestä teoksesta löytyvää kaavaa.

Raastuvanoikeus on todennut, että mainitussa teoksessa ei ollut selvitetty omistusoikeustestamentin ja hallintaoikeustestamentin eroa, vaan selostuksessa sivulla 187 oli esimerkiksi kirjoitettu keskinäisestä testamentista, että jälkeenjäävä saa "nauttia omistusoikeudellisia etuja". Kyseinen kaavakokoelma oli julkaistu vuonna 1937, jonka jälkeen testamenttioikeutta koskevaa lainsäädäntöä oli muutettu, ja 1.1.1966 oli tullut voimaan uusi perintökaari. Testamentintekijät eivät olleet valinneet kaavoja nrot 203 ja 204, vaikka heidän näin olisi pitänyt menetellä, mikäli heidän tarkoituksenaan vastaajien väittämällä tavalla ainoastaan olisi ollut antaa oikeus hallita kyseistä omaisuutta. Käyttämästään kaavasta nro 205 testamentintekijät olivat jättäneet pois kohdan 3, minkä kohdan mukaanottaminen olisi tukenut testamentin tulkintaa hallintaoikeustestamentiksi.

Sanonta "hallita omaisuutta" on juridinen termi, joka korkean sivitystason omaavallekin maallikolle on tuntematon, joten raastuvanoikeus on pitänyt uskottavana, että I ei ollut ymmärtänyt kyseisen sanan tulkintamahdollisuuksia. Testamentin tekijät olivat testamenttia tehdessään maallikkoina myös käyttäneet vuodelta 1937 olevaa kaavakokoelmaa, vaikka laki oli tällä välin muuttunut.

Jutussa oli käynyt ilmi, että sisarusten tarkoituksena oli ollut huolehtia toisistaan vanhuudenpäivinä. Koska suurin osa I:n jälkeenjääneestä omaisuudesta perunkirjoituksen mukaan oli ollut rahaa, ei I:n tarkoituksena ollut voinut olla, että A saisi ainoastaan hallita rahoja saamatta käyttää niitä. Jutussa esitetyn selvityksen perusteella oli pääteltävissä, että testamentin tekoaikanakin omaisuus oli suurelta osin muodostunut rahavaroista.

Raastuvanoikeus ei ole antanut merkitystä todistaja Z:n kertomukselle ottaen huomioon hänen aviooikeuden kautta toteutuva etunsa jutussa.

Raastuvanoikeus on katsonut näin ollen selvitetyksi, että I:n tarkoituksena oli ollut antaa A:lle täysi omistusoikeus kaikkeen hänen jäämistöönsä. Sen vuoksi raastuvanoikeus on vahvistanut A:n ja edesmenneen I:n välillä 1.2.1970 laaditun keskinäisen testamentin sisällöllä tarkoitetun antaa eloonjääneelle sisarelle täysi omistusoikeus kaikkeen ensiksi kuolleen sisaren jäämistöön ja että edellä mainittu oli siten ollut myös I:n viimeinen tahto ja testamentti.

B, C, D, E, F, G ja H on velvoitettu yhteisvastuullisesti korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 12.900 markalla.

B, C ja D yhteisesti sekä E, F, G ja H yhteisesti ovat vaatineet kanteen hylkäämistä ja A:n velvoittamista korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa asiassa korkoineen.

A on vastannut valituksiin ja vaatinut korvausta vastauskuluistaan. Lisäksi A on toimittanut hovioikeuteen pyydetyn selityksen liitteineen.

Perintökaaren 11 luvun 1 §:n mukaan testamentti on niin tulkittava, että tulkinnan voidaan otaksua vastaavan testamentin tekijän tahtoa. Kysymyksessä olevan, A:n ja sittemmin 17.4.1987 kuolleen I:n sisaruksina 1.2.1970 tekemän keskinäisen testamentin sanamuodon mukaan "toisen meistä kuoltua eloonjäänyt saa jakamattomana hallita kaikkea pesämme omaisuutta, olkoonpa se minkä nimistä ja laatuista tahansa, kuolemaansa saakka". Kanteen perusteeksi on raastuvanoikeuden päätöksessä kerrotuin tavoin esitetty Esko Hakkilan vuodelta 1937 olevan asiakirjakaavakokoelman käyttö mallina testamenttia tehtäessä. Hovioikeus on todennut, että kokoelma sisältää vain suppean valikoiman kysymykseen tulleita malleja ja nekin pelkästään aviopuolisoiden käyttöön sovellettuina ja että testamentin tekijät eivät ole käyttäneet mitään niistä sellaisenaan. Hovioikeus on pitänyt ilmeisenä, että testamentin tekijät opillista sivistystä saaneina ovat kokoelman kaavoista ja niiden otsikoista saaneet riittävän opastuksen toimelleen eikä kaavakokoelman apuna käytön voida katsoa osoittavan, että heillä olisi ollut tarkoitus vastoin testamentin selkeätä sanamuotoa määrätä omistusoikeuden siirtymisestä jälkeen elävälle hallintaoikeuden sijasta. Asiassa esitetyt todistajanlausunnot eivät nekään sisällä sellaista erityisperustetta, joka oikeuttaisi päättelemään, että testamenttia olisi tulkittava muutoin kuin sen sanamuodon mukaisesti. Tämän vuoksi testamenttia ei ole pidettävä kanteessa esitettynä omistusoikeustestamenttina vaan hallintaoikeustestamenttina.

Näillä perusteilla hovioikeus on kumonnut raastuvanoikeuden päätöksen, hylännyt kanteen ja vapauttanut B:n ja C:n sekä D:n, E:n, F:n, G:n ja H:n tuomitusta oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin (1964/133) ensimmäisestä virkkeestä ilmenevän periaatteen mukaan A ei ole joutunut korvaamaan vastapuoltensa oikeudenkäyntikuluja asiassa.