A on B:lle ja Hangon Oikeus- ja Tilipalvelu Oy - Hangö Rätts- och Redovisningstjänst Ab:lle (jäljempänä Oikeus- ja Tilipalvelu Oy) 21.2.1989 sekä C:lle 17.1.1989 tiedoksi annetun haasteen nojalla lausunut, että hän oli vuonna 1986 suorittanut toiminimellä Erikoisauto liikettä harjoittaneelle D:lle auton ennakkomaksuna 50.000 markkaa. D ei ollut kuitenkaan toimittanut autoa eikä palauttanut ennakkomaksua. A:n toimeksiannosta Oikeus- ja Tilipalvelu Oy oli ryhtynyt toimenpiteisiin D:n asettamiseksi konkurssiin. A:n ja erään kommandiittiyhtiön hakemuksesta Piikkiön kihlakunnanoikeus oli 3.2.1987 asettanut D:n konkurssiin ja määrännyt konkurssipesän väliaikaiseksi pesänhoitajaksi A:ta konkurssiasiassa edustaneen B:n, joka oli Oikeus- ja Tilipalvelu Oy:n hallituksen jäsen. Sen jälkeen Naantalin Erikoisauto Oy oli sopimuksen mukaisesti suorittanut Oikeus- ja Tilipalvelu Oy:n Suomen Yhdyspankki Oy:n Hangon konttorissa olevalle asiakasvarojen tilille A:n nimelle ja lukuun 65.000 markkaa A:n D:lle maksamien ennakkomaksujen, korkojen ja kulujen palautuksena. Oikeus- ja Tilipalvelu Oy oli kuitenkin laiminlyönyt sopimuksen mukaisesti tilittää varat A:lle ja oli myöhemmin siirtänyt ne D:n konkurssipesän varoiksi. B konkurssipesän väliaikaisena pesänhoitajana ja C konkurssipesän uskottuna miehenä tietoisina Naantalin Erikoisauto Oy:n suorituksesta A:lle olivat laiminlyöneet selvittää, mitä varoja konkurssipesään kuului, ja luovuttaa konkurssipesän varoihin kuulumattoman omaisuuden oikealle omistajalle eli A:lle.

Tämän vuoksi A on vaatinut, että B, Oikeus- ja Tilipalvelu Oy sekä C yhteisvastuullisesti velvoitetaan suorittamaan hänelle vahingonkorvaukseksi 65.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 10.3.1987 lukien.

Raastuvanoikeus, jossa B, Oikeus- ja Tilipalvelu Oy sekä C ovat vastustaneet kannetta, on lausunut selvitetyksi, että Rymättylässä toiminimellä Erikoisauto liikettä harjoittanut D ja A olivat 5.12.1985 tilaussopimukseksi kutsutulla asiakirjalla sopineet, että D toimitti A:lle noin 170.000 markaksi arvioidusta kokonaishinnasta henkilöauton lisävarusteineen. A oli 11.12.1985 maksanut kauppahinnasta D:lle ennakkona 30.000 markkaa tämän pankkitilille. D ja A olivat 11.5.1986 tehneet uuden sopimuksen, jonka mukaan D:n oli 20.5.1986 mennessä hankittava A:lle henkilöauto, jonka kauppahinnan osasuoritukseksi oli luettava mainittu 30.000 markan ennakkomaksu. A oli 12.5.1986 suorittanut D:n pankkitilille kauppahinnasta lisää ennakkomaksuna 20.000 markkaa. D ei ollut toimittanut A:lle autoa eikä palauttanut hänelle ennakkomaksuja 50.000 markkaa.

Piikkiön kihlakunnanoikeus oli A:n 13.1.1987 tekemästä hakemuksesta 3.2.1987 julistamassaan päätöksessä määrännyt D:n omaisuuden luovutettavaksi konkurssiin ja, lykätessään asian käsittelyn velkojain kuulusteluun, määrännyt B:n konkurssipesän väliaikaiseksi pesänhoitajaksi. D ja A olivat tämän jälkeen ajankohtana, joksi A oli ilmoittanut 18.2.1987, sopineet A:n luopuvan konkurssihakemuksesta, mikäli A saisi 50.000 markan saatavastaan maksun ja 15.000 markan korvauksen kustannuksistaan eli yhteensä 65.000 markkaa. D:n isä oli hyväksynyt erään henkilön 10.3.1987 asettaman ja 10.4.1987 erääntyneen 65.000 markan määräisen vekselin, jota vastaan eräs rahalaitos oli myöntänyt samansuuruisen velan. D:n isä oli 9.4.1987 maksanut sanotun velan.

A:n laskutettua D:tä auton ennakkomaksuista ja kuluista 65.000 markkaa oli Naantalin Erikoisauto Oy:n nimissä 10.3.1987 suoritettu 65.000 markkaa Suomen Yhdyspankki Oy:n Hangon konttorin tilille 201238-11468. Tili oli kuulunut Oikeus- ja Tilipalvelu Oy:lle. Tilille suoritetut varat oli osoitettu A:lle. Kysymyksessä olivat olleet aivan ilmeisesti D:n isän vekseliä vastaan pankista saamat varat. Sanotut varat, jotka olivat välillä olleet Oikeus- ja Tilipalvelu Oy:llä Kansallis-Osake-Pankin Hangon konttorissa olleella tilillä, oli Oikeus- ja Tilipalvelu Oy:n ja B:n allekirjoittamalla tililtäottoasiakirjalla 8.4.1987 siirretty yhdessä eräiden muiden varojen kanssa konkurssipesän samassa pankin konttorissa olevalle tilille 120869-204. Tuolta tililtä oli varat korkoineen 11.5.1987 siirretty konkurssipesän uskotuksi mieheksi määrätyn C:n Postipankissa olleelle asiakasvarojen tilille.

Kihlakunnanoikeudessa 16.3.1987 toimitetussa velkojain kuulustelussa B oli esittänyt väliaikaisena pesänhoitajana laatimansa pesäluettelon. Siinä oli pesän varoiksi ilmoitettu pesänhoitajan tilillä olleet varat 102.500 markkaa, joihin olivat sisältyneet mainitut 65.000 markkaa. Jatketussa velkojain kuulustelussa 28.4.1987 oli esitetty B:n laatima samalle päivälle päivätty täydellinen pesäluettelo. Sen mukaan kysymyksessä olevat 65.000 markkaa eivät kuuluneet konkurssipesään, vaikka ne olivat B:n konkurssipesää varten avaamalla pankkitilillä. Kihlakunnanoikeus oli mainittuna päivänä julistamassaan välipäätöksessä todennut näiden 65.000 markan kuuluvan konkurssipesän varoihin ja lykätessään asian käsittelyn määrännyt C:n konkurssipesän uskotuksi mieheksi.

Konkurssissa olivat saatavinaan valvoneet Naantalin Erikoisauto Oy 102.000 markkaa korkoineen, mihin määrään olivat sisältyneet kysymyksessä olevat 65.000 markkaa, ja A 50.000 markkaa korkoineen. Kihlakunnanoikeus oli 25.11.1987 julistamassaan konkurssituomiossa hyväksynyt valvonnat. Konkurssipesän selvittelyssä oli mainitut 65.000 markkaa käytetty konkurssikustannuksiin ja etuoikeutettujen velkojen maksuun. A:n etuoikeutta vailla olleelle saatavalle ei ollut kertynyt jako-osuutta.

Konkurssisäännön 45 §:n mukaan konkurssipesän varoiksi luettiin velallisen omaisuus, joka hänellä oli silloin, kun hän antoi konkurssihakemuksen oikeuteen tai velkojaaloitteisessa asiassa tehtiin päätös konkurssiin asettamisesta tai mitä velalliselle tuli ennen konkurssin loppumista taikka mitä konkurssisäännön 46 §:n mukaan voitiin saada takaisin konkurssipesään. Kysymyksessä oleva 65.000 markan suoritus oli tapahtunut A:lle, joten rahat eivät olisi kuuluneet konkurssipesän varoihin, ellei niitä olisi liitetty konkurssiin luovutettuihin varoihin. Koska maksun oli suorittanut ulkopuolinen eikä konkurssivelallinen, takaisinsaanti konkurssipesään ei tullut kysymykseen. Kuitenkin B, jolle mainitut 65.000 markkaa oli A:n lukuun suoritettu, oli 8.4.1987 liittänyt tuon rahamäärän konkurssipesän varoihin siirtämällä ne konkurssipesän pankkitilille. B:n oli täytynyt olla tietoinen siitä, kuka oli rahojen oikea saaja. B oli velkojain kuulustelussa 16.3.1987 ilmoittanut ne konkurssipesän varoiksi. Kihlakunnanoikeus oli välipäätöksessään 28.4.1987 todennut noiden väliaikaisen pesänhoitajan, oikeastaan konkurssipesän, hallussa olleiden varojen kuuluvan konkurssipesän omaisuuteen. Kihlakunnanoikeus ei ollut ratkaisunsa yhteydessä antanut muutoksenhakuosoitusta.

Konkurssisäännön 54 §:n mukaan uskotun miehen oli erotettava pesän varoista sellainen omaisuus, joka oli ulkopuolisen omaa, sekä jos ulkopuolisen oikeus oli riidaton, annettava se tälle. C oli määrätty uskotuksi mieheksi 28.4.1987 eli sen jälkeen, kun B oli liittänyt rahat konkurssipesän muihin rahavaroihin. C:n ei ollut näytetty aiheuttaneen A:lle vahinkoa osallistumalla rahojen liittämiseen konkurssipesän varoihin. Myöskään Oikeus- ja Tilipalvelu Oy:n ei ollut näytetty osallistuneen rahojen käyttelyyn sillä tavoin, että se olisi velvollinen korvaamaan niitä A:lle.

Tämän vuoksi ja koska B oli menettelyllään aiheuttanut sen, että A oli menettänyt hänelle kuuluneet rahat 65.000 markkaa, raastuvanoikeus on, hyläten kanteen Oikeus- ja Tilipalvelu Oy:tä ja C:tä vastaan sekä korkovaatimuksen osalta enemmälti aiheettomana, velvoittanut B:n suorittamaan A:lle korvaukseksi menetetyistä rahoista 65.000 markkaa 16 prosentin korkoineen haastepäivästä 21.2.1989 lukien.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja B olivat saattaneet jutun, on lausunut, että kanteessa tarkoitetun Naantalin Erikoisauto Oy:n nimissä A:lle osoitetun, mutta Oikeus- ja Tilipalvelu Oy:n tilille maksetun suorituksen pankkisiirtolomakkeen oli Naantalin Erikoisauto Oy:n puolesta allekirjoittanut D. D oli 16.3.1987 sen jälkeen, kun hänet oli 3.2.1987 asetettu konkurssiin, vakuuttanut oikeaksi ja allekirjoittanut B:n laatiman pesäluettelon, jonka mukaan edellä tarkoitettu A:lle osoitettu summa oli hänen rahavarojaan. Pesäluettelo oli samana päivänä annettu Piikkiön kihlakunnanoikeuteen. B oli tuossa oikeudenkäyntitilaisuudessa ilmoittanut laatineensa pesäluettelon D:n antamien tietojen mukaan ja D oli kertonut, ettei hänellä ollut sanottavasti muita varoja tai velkoja ja että Oikeus- ja Tilipalvelu Oy:n tilille suoritettu summa oli maksettu lainavaroilla, jotka hän oli saanut eräästä pankista.

B:n sittemmin myös laatimaan D:n kihlakunnanoikeudessa 28.4.1987 oikeaksi vannomaan lopulliseen pesäluetteloon puheena olevaa rahasummaa ei ollut merkitty D:n varoiksi ja tämä oli oikeudessa kuultuna selittänyt, että hänen isänsä olikin tehnyt Naantalin Erikoisauto Oy:n puolesta vekselivelkaa ja lähettänyt näin saamansa varat B:n tilille A:n saatavan suoritukseksi. Kihlakunnanoikeus oli kuitenkin samana päivänä julistamassaan välipäätöksessä katsonut varojen kuuluvan D:n konkurssipesän varoihin. Varojen kuuluminen muualle kuin konkurssipesään ei siten ollut ollut sillä tavoin riidatonta kuin konkurssisäännön 54 §:ssä tarkoitettiin. Sanotun lainkohdan mukaan A:lla olisi myös ollut oikeus ajaa kannetta sen seikan vahvistamiseksi, etteivät kysymyksessä olevat varat kuuluneet D:n konkurssipesään, mutta hän ei ollut näin menetellyt.

Näillä perusteilla ja kun B ja C olivat konkurssipesää hoitaessaan olleet velvollisia tasapuolisesti ottamaan huomioon konkurssipesän kaikkien velkojien edun, hovioikeus on katsonut, etteivät B ja C olleet menetelleet kanteessa tarkoitetuin tavoin huolimattomasti. Muilta osin hovioikeus on hyväksynyt raastuvanoikeuden päätöksen perustelut.

Hovioikeus on muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä siten, että kanne B:tä vastaan on hylätty ja hänet on vapautettu kaikesta suoritusvelvollisuudesta jutussa. A on velvoitettu suorittamaan B:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista raastuvanoikeudessa 5.700 markkaa ja hovioikeudessa 1.200 markkaa molemmat määrät 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien sekä C:lle ja Oikeus- ja Tilipalvelu Oy:lle korvaukseksi vastauskuluista hovioikeudessa kummallekin erikseen 1.200 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.