Kihlakunnanoikeus on virallisen syyttäjän ja Turun lääninveroviraston syytteestä katsonut selvitetyksi, että A oli 26.3.1982 - 7.1.1986 Luvialla toimiessaan erään osakeyhtiön hallituksen puheenjohtajana 14.12.1983 saakka ja sen jälkeen hallituksen varajäsenenä, käyttäen yhtiössä tosiasiallista määräämisvaltaa ja hankkiakseen itselleen laitonta aineellista etua, tositteita pois jättäen ja väärin kirjauksin tahallaan pitänyt kirjanpidon väärin ja tehnyt sen mahdottomaksi lukea vuoden 1982 loppuun ja sen jälkeen laiminlyönyt kirjanpidon kokonaan yhtiön konkurssiin joutumiseen 7.1.1986 asti. A oli edelleen yhtiön jouduttua sellaiseen häviötilaan, että hänen olisi pitänyt käsittää se kykenemättömäksi täyttämään sitoumuksensa, myynyt tavaraa ostohintaan nähden suhteettoman alhaisella hinnalla ja osaksi siten, ettei kauppahinta tullut yhtiön hyväksi. Menettelystä oli yhtiölle aiheutunut vahinkoa. Kihlakunnanoikeus, joka on katsonut, että A:n kirjanpitorikos sisältyi konkurssirikokseen, on tuominnut A:n rikoslain 39 luvun 1 §:n 4 momentin, 3 §:n 3 momentin sekä rikoslain 7 luvun 1 §:n nojalla yksin teoin petollisena ja huolimattomana velallisena tehdystä konkurssirikoksesta 8 kuukaudeksi vankeuteen, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla oli vähennettävä A:n vapaudenmenetysaikaa vastaavat 1 kuukausi 12 päivää. Yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen vaati vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdottomana.

Virallisen syyttäjän ja A:n saatettua asian hovioikeuden tutkittavaksi hovioikeus on perusteluissaan sovellettavan lain osalta lausunut, että konkurssirikoksia koskeva rikoslain 39 luku oli muutettu rikoslain muuttamisesta 24.8.1990 annetulla ja 1.1.1991 voimaan tulleella lailla (769/90). Rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:n mukaan, sellaisena kuin mainittu lainkohta oli 24.8.1990 annetussa ja 1.1.1991 voimaan tulleessa laissa (770/90), muutoksenhakutuomioistuimen oli, jos uusi laki oli tullut voimaan sen jälkeen kun asia oli ratkaistu ensimmäisessä oikeusasteessa, sovellettava uutta lakia vain, milloin teosta uuden lain mukaan ei ollut tuomittava rangaistusta tai milloin tekohetkellä voimassa olleen lain soveltaminen johtaisi olennaisesti ankarampaan lopputulokseen. Hovioikeuden harkinnan mukaan rikosten tekohetkellä voimassa olleen lain soveltaminen ei johtanut olennaisesti ankarampaan lopputulokseen kuin 1.1.1991 voimaan tulleen lain soveltaminen. A:n menettelyyn oli sen vuoksi sovellettava sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikokset tehtiin.

Yhtiön kirjanpidon osalta hovioikeus on lausunut, että se oli hoidettu vuoden 1982 loppuun, mutta sitä ei voitu pitää luotettavana. Osa vuodelle 1982 kuuluneista tositteista oli jätetty kirjaamatta eikä kirjanpidossa ollut aukottomasti seurattu pankin tiliotteita. Yhtiön rahaliikennettä ei kerrotuista syistä voitu totuudenmukaisesti selvittää. Tositteiden numerointi ei aina seurannut tapahtumapäiviä ja tositeaineisto oli puutteellista. Tilinpäätöksiä ja toimintakertomuksia ei ollut laadittu.

Vuoden 1982 jälkeiseltä ajalta yhtiön kirjanpito oli jätetty kokonaan pitämättä.

A:n vastuu kirjanpidon toimittamisesta:

A oli 26.3.1982 - 14.12.1983 ollut yhtiön hallituksen puheenjohtaja. Hän oli myös henkilökohtaisesti osallistunut yhtiön liiketoiminnan harjoittamiseen.

Osakeyhtiölain 8 luvun 6 §:n mukaan yhtiön hallitus huolehti yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallituksen oli huolehdittava siitä, että kirjanpidon ja varainhoidon valvonta oli asianmukaisesti järjestetty. Rikoslain 39 luvun 5 §:n mukaan, jos konkurssiin luovutetun omaisuuden omistaja oli yhtiö, konkurssirikoksia koskevien säännöksien alainen oli se, jolle omaisuuden hoito oli uskottu.

A oli asemansa ja toimintansa perusteella vastuussa yhtiön kirjanpidon asianmukaisesta toimittamisesta 26.3.1982 ja 14.12.1983 väliseltä ajalta.

Sen sijaan A:n ei ollut selvitetty 14.12.1983 jälkeen olleen yhtiössä sellaisessa asemassa, että hän enää olisi ollut vastuussa yhtiön kirjanpidon toimittamisesta. A:n vastuulle jääneet yhtiön kirjanpidon toimittaminen edellä kerrotuin tavoin kirjanpitolain ja hyvän kirjanpitotavan vastaisesti sekä vuoden 1982 jälkeen kirjanpidon laiminlyöminen kokonaan olivat olennaisesti vaikeuttaneet oikean kuvan saamista yhtiön taloudellisesta asemasta ja olleet omiaan vaikeuttamaan pesänselvitystä. Yhtiö oli ollut konkurssikypsä jo vuoden 1982 lopussa. A:n oli yhtiön hallituksen puheenjohtajana ja yhtiön liiketoimintaan osallistuneena täytynyt olla tietoinen tästä. Yhtiön kirjanpidon laiminlyöminen oli eräiltä osin antanut A:lle mahdollisuuden nostaa yhtiöstä varoja itselleen.

A:n toiminta oli ollut tahallista ja hän oli menettelyllään pyrkinyt saavuttamaan itselleen aineellista etua. A oli syyllistynyt petollisena velallisena tehtyyn konkurssirikokseen.

A:n syyksi konkurssirikoksena luettu yhtiön omaisuuden myynti:

Näyttämättä oli jäänyt, että A kihlakunnanoikeuden hänen syykseen lukemin tavoin olisi syyllistynyt huolimattomana velallisena tehtyyn konkurssirikokseen.

Hovioikeus on, hyläten syytteen enemmälti, tuominnut A:n tekohetkellä voimassa olleen rikoslain 39 luvun 1 §:n 4 momentin nojalla petollisena velallisena tehdystä konkurssirikoksesta 7 kuukaudeksi vankeuteen, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla oli vähennettävä vapaudenmenetysaikaa 4.3. - 15.4.1987 vastaavat 1 kuukausi 12 päivää.