Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola on Lappeenrannan Osuuspankille 25.1.1988 tiedoksi annetun haasteen nojalla raastuvanoikeudessa kertonut, että Starwings Oy -niminen osakeyhtiö oli vakuuttanut vakuutusyhtiössä Cessna C 4013, oikeastaan 401 B -tyyppisen lentokoneen rekisteritunnukseltaan OH-CDT lentovahingon varalta. Vakuutusmäärä oli ollut 600.000 markkaa.

Kyseiseen lentokoneeseen oli 15.1.1987 vahvistettu kiinnityksestä ilma-aluksiin annetussa laissa tarkoitettu kiinnitys 9.1.1987 haltijalle tunnustetun 200.000 markan määräisen velkakirjan pääoman, 16 prosentin vuotuisine korkoineen ja enintään 2.500 markkaan nousevien mahdollisten perimis- ja uudistamiskulujen maksamisen vakuudeksi. Kiinnityksen haltijana oli Lappeenrannan Osuuspankki.

Mainittu lentokone oli tuhoutunut 26.4.1987 Sodankylässä, jonka tuhoutumisen johdosta vakuutusyhtiö oli suorittanut 12.6.1987 edellä mainitun vakuutuksen nojalla kokonaishäviökorvausta 450.000 markkaa, josta Lappeenrannan Osuuspankin osuus kiinnityksen haltijana oli 215.300 markkaa.

Sittemmin oli kuitenkin käynyt ilmi, että lentokone oli tuhoutunut vakuutuspetoksen johdosta. Siihen oli syyllistynyt Starwings Oy:n johtavassa asemassa olevia henkilöitä.

Kiinnityksestä ilma-aluksiin annetun lain 4 §:n 1 momentin nojalla ilma-alukseen vahvistettu kiinnitys tuottaa muun muassa panttioikeuden siihen korvaukseen, jonka aluksen omistaja alusta kohdanneen vahingon johdosta vakuutuksen nojalla tai muuten on oikeutettu saamaan. Koska ilma-aluksen omistajalla Starwings Oy:llä ei olisi ollut mitään oikeutta vakuutuskorvaukseen, ei Osuuspankki kiinnityksen haltijana olisi oikeutettu saamaan korvausta edellä mainitun lainkohdan nojalla.

Vakuutusyhtiö oli kirjeitse 11.8.1987 vaatinut pankkia palauttamaan takaisin nostamansa korvauksen 215.300 markkaa kahden viikon kuluessa kirjeen päiväyksestä. Pankki oli kirjeitse 25.8. ja 27.8.1987 kieltäytynyt palauttamasta korvausta.

Vakuutusyhtiö on sen vuoksi vaatinut, että pankki velvoitetaan maksamaan sille 215.300 markkaa 16 prosentin korkoineen 25.8.1987 lukien. Lisäksi vakuutusyhtiö on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen.

Lappeenrannan Osuuspankki on katsonut, että kiinnityksenhaltija on aina oikeutettu kiinnityksen kohteena olevan esineen tuhouduttua siitä maksettavaan vakuutuskorvaukseen. Oikeutta ei ole sidottu vakuutuksenottajan menettelyyn vahingon aiheuttajana.

Sen vuoksi pankki on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä sekä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen.

Raastuvanoikeus on katsonut, että vakuutussopimuslain 18 §:ää ja kiinnityksestä ilma-aluksiin annetun lain 4 §:ää on tulkittava siten, että esineen omistajan tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella aiheuttama vakuutustapahtuma ei rajoita kiinnityksenhaltijan oikeutta vakuutuskorvaukseen.

Lappeenrannan Osuuspankki ei ollut sen vuoksi velvollinen palauttamaan kanteessa mainittua korvausta.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus on hylännyt kanteen ja velvoittanut vakuutusyhtiön suorittamaan pankille oikeudenkäyntikulujen korvauksena 2.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 19.9.1988 lukien.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi vakuutusyhtiö oli saattanut jutun, on oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 5 §:n 1 momentin nojalla ottanut huomioon vakuutusyhtiön sinne määräajan jälkeen toimittaman Rovaniemen hovioikeuden 2.8.1990 antaman päätöksen, johon Korkein oikeus ei ollut myöntänyt valituslupaa ja jossa Starwings Oy:n on katsottu itse tahallaan aiheuttaneen lentokoneen tuhoutumisen. Perusteluissaan hovioikeus on lausunut:

"Jutussa on kysymys siitä, raukeaako pankin oikeus vakuutuskorvaukseen sen vuoksi, että lentokoneen omistaja on tahallisesti aiheuttanut sen tuhoutumisen ja on sen vuoksi vakuutussopimuslain 18 §:n 1 momentin nojalla menettänyt oman oikeutensa vakuutuskorvaukseen.

Vakuutussopimuslain 54 §:n mukaan, "kun omaisuutta on vakuutettu ilmoittamatta, mitä etuutta vakuutus tarkoittaa, on vakuutus, ellei laissa ole toisin säädetty tai muuta käy asianhaaroista ilmi, voimassa jokaisen hyväksi, joka omistaa omaisuuden taikka jolla siihen saamisen vakuudeksi on pantti- tai pidätysoikeus...". Saman lain 58 §:n 1 momentin mukaan, "jos omaisuuden vakuutus on voimassa jonkun hyväksi, jolla on saamisen vakuudeksi panttioikeus omaisuuteen, olkoon hänellä, vaikkei saaminen olisikaan erääntynyt, oikeus ennen omistajaa saada maksu korvausmäärästä, ellei omistaja ole korjannut vahinkoa tai aseta vakuutta sen korjaamisesta.". Lain 58 §:n 3 momentin mukaan "kiinnityksenhaltijan oikeudesta saada maksu korvausmäärästä on erikseen säädetty.".

Kiinnityksestä ilma-aluksiin annetun lain 4 §:n 1 momentin mukaan "kiinnitys, joka tämän lain nojalla myönnetään, tuottaa panttioikeuden ilma-alukseen ja sen varusteisiin sekä korvaukseen, jonka aluksen omistaja alusta kohdanneen vahingon johdosta vakuutuksen nojalla tai muuten on oikeutettu saamaan". Samalla tavoin on säädetty autokiinnityksenhaltijan oikeudesta autokiinnityslain 5 §:n 1 momentissa. Sen sijaan niistä poikkeavasti on kirjoitettu kiinnityksestä kiinteään omaisuuteen annetun asetuksen 18 §:n 1 momentin ja yrityskiinnityslain 13 §:n säännökset. Niissä annetaan kiinnityksenhaltijalle vakuutuskorvaukseen yhtäläinen oikeus kuin hänellä muutoin olisi ollut kiinnityksen kohteeseen.

Lakien sanonnalliset eroavaisuudet ovat antaneet oikeuskirjallisuudessa aihetta erilaisiin tulkintoihin autoja ilma-aluskiinnitysten haltijain oikeuden riippuvaisuudesta panttiesineen omistajan oikeudesta. Oikeuskäytännössä asiaa ei ole ratkaistu.

Mainittujen kiinnityslakien lainsäädäntöaineistoon ei sisälly mitään lausumaa, jonka perusteella voitaisiin katsoa, että lainsäätäjä olisi tarkoittanut sananvalinnoillaan asettaa toisaalta auto- ja ilma-aluskiinnitysten haltijat ja toisaalta kiinteistö- ja yrityskiinnitysten haltijat eri asemaan vakuutuskorvauksen saamisen edellytysten osalta. Omaisuuden laatu ei myöskään anna aihetta tällaisen eron tekemiseen. Yrityskiinnityslain ja autokiinnityslain osalta erilainen tulkinta johtaisi myös ilmeiseen ristiriitaan, koska autoa voi yrityskiinnityslain 4 §:n 1 momentin mukaan koskea sekä yrityskiinnityslaki että autokiinnityslaki joko vaihtoehtoisesti tai samanaikaisesti.

Kiinnityksestä ilma-aluksiin annetun lain 4 §:n 1 momentin säännöstä ei siten ole syytä tulkita toisin kuin kiinnityksestä kiinteään omaisuuteen annetun asetuksen ja yrityskiinnityslain vastaavia säännöksiä tai vakuutussopimuslain 58 §:n 1 momentin säännöstä. Viime mainituissa laeissa kiinnityksenhaltijan tai pantinhaltijan oikeutta vakuutuskorvaukseen ei ole nimenomaisesti säädetty tai tulkittu säädetyksi riippuvaiseksi siitä, onko omistaja oikeutettu saamaan vakuutuskorvauksen.

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo, että pankin oikeus vakuutuskorvaukseen ei ole rauennut sen vuoksi, että kiinnitetyn lentokoneen omistaja on vakuutussopimuslain 18 §:n 1 momentin nojalla menettänyt oman oikeutensa vakuutuskorvaukseen. Pankki ei ole siten saanut perusteetonta etua eikä se ole velvollinen palauttamaan saamaansa vakuutuskorvausta."

Näillä perusteilla hovioikeus on jättänyt raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen pysyväksi. Vakuutusyhtiö on velvoitettu suorittamaan pankille korvaukseksi hovioikeudessa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista 1.000 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.