A:n Kansallis-Osake-Pankkia vastaan ajamasta kanteesta raastuvanoikeus on lausunut selvitetyksi, että A ja hänen miehensä B olivat 7.10.1985 päivätyllä yleispanttaussitoumuksella luovuttaneet pankille 25.5.1982 allekirjoittamansa ja 26.5.1982 kiinnitetyn 69.000 markan suuruisen haltijavelkakirjan, 15.11.1982 allekirjoittamansa ja 16.11.1982 kiinnitetyn haltijavelkakirjan numero 1 määrältään 40.000 markkaa sekä 14.9.1984 allekirjoittamansa ja 19.9.1984 kiinnitetyn 100.000 markan suuruisen haltijavelkakirjan. Kaikki kiinnitykset olivat kohdistuneet A:n ja B:n hallinnassa olevaa tonttia nro 3 korttelissa nro 24 Lappeenrannan kaupungin Sammonlahden kaupunginosassa koskevaan vuokraoikeuteen rakennuksineen. Pantit olivat vakuutena kaikkien niiden sitoumusten ja pankin muiden saatavien suorittamisesta, joista A ja B joko yksin tai yhdessä muiden kanssa olivat tai tulivat vastaisuudessa olemaan vastuussa pankille.

Pantit oli annettu pankille A:n ja B:n asuntonsa rahoittamista varten yhdessä nostaman 200.000 markan lainan vakuudeksi. B:llä ei ollut ollut panttien antamisen ajankohtana Lappeenrannan Tallelämpö Oy:ön, jonka luottojen maksamisesta B oli mennyt takaukseen, liittyviä vastuita pankille.

Kun A ja B olivat myyneet omakotitalonsa vuokraoikeuksineen, he olivat sopineet yhdessä pankin ja talon ostajan kanssa siitä, että kauppahinnan maksu tapahtui 1.9.1987 pankin toimipaikassa kiinnitettyjen velkakirjojen ostajalle luovuttamista varten kauppakirjassa edellytetyllä tavalla lainoittamattomina. A:n ei ollut näytetty suostuneen siihen, että hänen osastaan kauppahintaa otettiin sellaisia suorituksia, joista hän ei ollut luotonoton tai panttaussitoumuksen perusteella vastuussa.

Raastuvanoikeus on katsonut sopimusjärjestelyn tarkoituksen huomioon ottaen A:n hyväksyneen, että hänen osastaan kauppahintaa saatiin ilman eri suostumusta periä haltijavelkakirjojen luovutusta vastaan ne suoritukset, joista hän oli vastuussa pankille antamansa panttaussitoumuksen perusteella. Pankilla oli sen vuoksi ollut oikeus ottaa A:n osalle tulevasta kauppahinnasta mainittu osuus.

Pankin virkailijat olivat suorittaneet pankkiin annetusta 375.000 markan kauppahinnasta A:n hyväksymällä tavalla Lappeenrannan kaupungille asuntolainoja ja kiinteistövälittäjälle palkkiota 168.420,15 markkaa sekä pankille asuntolainasta aikaisemmin suoritetun 100.000 markan lisäksi ilman A:n erillistä hyväksymistä 206.579,85 markkaa.

A oli 7.10.1985 allekirjoittamansa panttaussitoumuksen sanamuodon mukaan vastuussa panttien arvolla B:n takaamista veloista. Sopimuksen soveltaminen olisi kuitenkin johtanut kohtuuttomuuteen. Sopimusehtoja oli sen vuoksi A:n vastuuta ratkaistaessa soviteltava oikeustoimilain 36 §:n ja velkakirjalain 8 §:n nojalla siten, että hän ei vastannut 7.10.1985 antamansa panttaussitoumuksen perusteella mainituista 206.579,85 markan veloista. Hänellä oli sen vuoksi oikeus saada takaisin mainituista veloista hänen osastaan kauppahintaa perityt 103.289,93 markkaa. Raastuvanoikeus on päätynyt tähän tulokseen erityisesti seuraavat seikat huomioon ottaen:

Yleispanttauslauseke oli sisältynyt pankkitoiminnassa rutiininomaisesti käytettyyn painettuun lomakkeeseen, johon sisällytetyt ehdot pankki oli laatinut. Ehdoilla oli pyritty turvaamaan mahdollisimman laajasti pankin etuja erilaisissa tilanteissa. Jutussa ei ollut väitettykään, että A:n kanssa olisi erityisesti neuvoteltu panttaussitoumuksen sisällöstä ja laajuudesta.

Lappeenrannan Tallelämpö Oy:llä ei ollut ollut velkoja pankkiin panttaussitoumusta tehtäessä. Jutussa ei ollut myöskään näytetty, että B:llä olisi mainittuna aikana ollut muita vastuita pankille.

A ei ollut ollut henkilökohtaisessa vastuussa Lappeenrannan Tallelämpö Oy:n veloista. Hän ei ollut antanut pankille muita sitoumuksia kuin nyt kysymyksessä olevan panttaussitoumuksen, joiden perusteella hänen olisi voitu katsoa olevan vastuussa mainitun yhtiön veloista. Yleispanttaussitoumuksessa ollut lauseke johti siihen, että A tuli ilman omaa myötävaikutustaan vastuuseen panttien arvolla toisen velasta. Vaikka yleispanttaussitoumus tällaisissa tapauksissa johti huomattavan laajaan rajoituksettomaan vastuuseen, raastuvanoikeus on katsonut sen päteväksi ja oikeudellisesti velvoittavaksi.

Oikeuskirjallisuudesta (Havansi, Panttioikeus osakkeeseen I, 1979) kävi ilmi, että rahalaitoksissa yleisesti käytetyissä ehdoissa oli lauseke, jonka mukaan mikäli pantin antoi muu kuin luotonsaaja itse rajoittui pantin vakiosopimusehtoinen vastuu vain kyseiseen velkakirjaan tai muuhun sellaiseen yksilöityyn sitoumukseen perustuviin luotonsaajan vastuihin, ellei erikseen ollut toisin sovittu. Jutussa ei ollut selvitetty, oliko tällaista ehtoa sovellettava tässä tapauksessa. Mainittu yleisesti käytössä oleva ehto osoitti kuitenkin, että niin sanotun vieraspantin antajan asemaa oli pyritty yleisin sopimusehdoin turvaamaan.

Jutussa oli selvitetty, että A:n silloinen puoliso B oli ollut Lappeenrannan Tallelämpö Oy:n toimitusjohtaja. Jutussa ei ollut selvitetty, oliko A:lla ollut muita olennaisia taloudellisia etuyhteyksiä kyseiseen yhtiöön.

Kerrotuilla perusteilla raastuvanoikeus on velvoittanut Kansallis-Osake-Pankin suorittamaan A:lle 103.289,93 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 7.4.1988 lukien sekä korvauksena oikeudenkäyntikuluista 6.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 10.10.1988 lukien.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi pankki oli saattanut asian, ei ole muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä.