A on Vesijohtoliike C Oy:lle 23.12.1988 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausunut, että hän oli työskennellyt työsopimuslain tarkoittamassa toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa yhtiön palveluksessa 5.10.1987 ja 24.3.1988 välisen ajan tehtävinään putkiasentajan työt yhtiön urakoimissa kohteissa. Hänen palkkansa oli ollut 40 markkaa tunnissa. Yhtiö oli 24.3.1988 purkanut A:n työsopimuksen todeten perusteeksi koeajan päättymisen ja muuttuneen työtilanteen. A ei ollut hyväksynyt kumpaakaan perustetta ja oli 28.3.1988 kirjallisesti vastustanut työsuhteensa päättämistä katsoen, että työnantajalla ei ollut ollut oikeutta työsuhteen purkamiseen eikä edes sen irtisanomiseen. Tämän vuoksi A on vaatinut, että yhtiö velvoitettaisiin suorittamaan hänelle kahden kuukauden irtisanomisajan palkkana 13.760 markkaa, lomakorvauksena neljältä lomapäivältä 1.240 markkaa ja työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain tarkoittamana korvauksena kahdeksan kuukauden palkkaa vastaavat 55.040 markkaa, kaikki 16 prosentin korkoineen 25.3.1988 lukien, sekä odotusajan palkkana 48 tunnilta yhteensä 1.920 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien. Lisäksi A on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 16 prosentin korkoineen päätöksen julistamispäivästä lukien.

Yhtiö on kiistänyt A:n kanteen ja vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluista. A oli itse purkanut työsopimuksen 16.1.1988 yhtiön hallituksen jäsenelle B:lle tekemällään suullisella ilmoituksella, joka oli vahvistettu 17.1.1988 yhtiön toimistossa. Työsuhteensa päättämisen syyksi A oli ilmoittanut, että hän oli saanut muita töitä. Vielä samalla viikolla A:n isä oli alkanut kysellä pojalleen uudelleen työpaikkaa yrityksestä ja yhtiö oli suostunut tähän siten, että se oli ottanut A:n takaisin työhön yhteen työkohteeseen. Yhtiössä tapahtuneen tiedonkatkoksen vuoksi A:n työsuhde oli kuitenkin jatkunut vielä muillakin työmailla. A:n ensimmäisen työsuhteen aikana oli selvinnyt, että hän oli antanut virheellisiä tietoja ammattitaidostaan ja ammattitaidottomuutensa vuoksi aiheuttanut Asunto Oy Petäsviidan työmaalla runsaasti lisätöitä, kun hänen suorittamiaan virheellisiä asennuksia oli jouduttu korjaamaan. Uuteen määräaikaiseen työsuhteeseen yhtiö oli suostunut ainoastaan sen vuoksi, että A:n isä oli ollut yhtiön pitkäaikainen ja hyvä työntekijä ja yhtiössä oli ajateltu, että hän pystyy isänsä valvonnassa suoriutumaan töistään. Korvausvaatimuksen määrää arvioitaessa yhtiö on pyytänyt ottamaan huomioon, että A:n koko työsuhde oli kestänyt ainoastaan muutaman kuukauden ajan ja tästäkin ajasta A oli ollut kuusi viikkoa sairaslomalla.

Kihlakunnanoikeus on todennut todistajana kuullun konttoristi X:n kertoneen kuulleensa A:n ja B:n välisen keskustelun 17.1.1988 yhtiön toimistossa, jonka aikana A oli ilmoittanut B:lle, että hän lopetti työskentelyn yrityksen palveluksessa ja meni muihin töihin. Edelleen todistaja oli kertonut, että hän tiesi A:n tulleen myöhemmin takaisin töihin, mutta ei tiennyt niistä ehdoista, joilla A oli otettu töihin. Jutun muut todistajat olivat kertoneet tapahtumista Asunto Oy Petäsviidan työmaalla. Todistajien kertomukset olivat osittain ristiriitaisia, eikä niistä voitu tehdä sitä johtopäätöstä, että A:n työ olisi ollut poikkeuksellisen ammattitaidotonta.

Kihlakunnanoikeus on katsonut todistaja X:n kertomus huomioon ottaen selvitetyksi, että A oli 17.1.1988 irtisanoutunut yhtiön palveluksesta. Pian tämän jälkeen A oli palannut yhtiön palvelukseen. Sen sijaan kihlakunnanoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että yhtiö olisi ottaessaan A:n uudelleen töihin tehnyt hänen kanssaan määräaikaisen työsopimuksen ja että yhtiöllä olisi ollut oikeus purkaa A:n työsopimus 24.3.1988. Yhtiö ei ollut myöskään kyennyt näyttämään, että sillä olisi ollut erityisen painava syy A:n työsopimuksen irtisanomiseen.

Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus on katsonut, että A oli ollut toistaiseksi voimassa olleessa työsopimussuhteessa yhtiöön ja että irtisanominen oli tapahtunut ilman laillista perustetta. Vahingonkorvauksen määrää arvioidessaan kihlakunnanoikeus on ottanut huomioon, että A oli irtisanomisen jälkeen ollut työttömänä noin kolme kuukautta ja että yhtiö oli myöntänyt A:n ilmoittaman tuntiansion oikeaksi.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on velvoittanut Vesijohtoliike C Oy:n suorittamaan A:lle irtisanomisajan palkkana kahden kuukauden palkkaa vastaavat 13.760 markkaa ja sitä vastaavana lomakorvauksena neljältä lomapäivältä 1.240 markkaa eli yhteensä 15.000 markkaa. Työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain tarkoittamana korvauksena kihlakunnanoikeus on velvoittanut yhtiön suorittamaan A:lle kolmen kuukauden palkkaa vastaavat 20.640 markkaa ja odotusajan palkkana 1.920 markkaa, irtisanomisajan palkan sitä vastaavine lomakorvauksineen sekä työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain tarkoittaman korvauksen yhteensä 35.641 markkaa 16 prosentin korkoineen 25.3.1988 lukien ja odotusajan palkan 1.920 markkaa 16 prosentin korkoineen 23.12.1988 lukien. Yhtiö on vielä velvoitettu korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 12.500 markalla 16 prosentin korkoineen 6.6.1989 lukien.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi yhtiö oli valittamalla saattanut asian, on jättänyt sen kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan sekä velvoittanut yhtiön korvaamaan A:n vastauskulut hovioikeudessa 1.200 markalla.