A on Oy Auto-Hiramatsu Ab:lle 3.12.1987 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausunut, että hän oli 28.2.1986 solminut yhtiön kanssa konttorityöntekijän ammattia koskevan oppisopimuksen. Oppiajaksi oli sovittu kaksi vuotta. Oppiajan päättymispäivän olisi siten pitänyt olla 28.2.1988. Yhtiö oli kuitenkin 23.7.1987 purkanut A:n oppisopimuksen ilman lain edellyttämää tärkeää syytä.

Oppisopimuslain 30 §:n sekä työsopimuslain 38 §:n ja 45 §:n perusteella yhtiö oli velvollinen suorittamaan A:lle irtisanomisajan palkkana kahden kuukauden palkan. Hänen kuukausipalkkansa yhtiön palveluksessa oli ollut 4.633 markkaa, joten kahden kuukauden palkkana oli maksettava 9.266 markkaa.

Oppisopimussuhteensa päättymisen jälkeen A oli ollut työttömänä 4.8.1987 saakka. Hänen palkkansa uudessa työpaikassa oli ollut aluksi 3.810 markkaa kuukaudessa eli 823 markkaa pienempi kuin yhtiön palveluksessa. Marraskuun alusta vuonna 1987 kuukausipalkka oli korotettu 4.500 markkaan, jolloin erotus oli ollut enää 133 markkaa kuukaudessa. A:lle oli aiheutunut vahinkoa myös oppisopimuskoulutuksen viivästymisestä. Hänen oppisopimuskoulutuksensa oli jatkunut 3.11.1987 lukien. Koulutuksen loppuun saattamisessa oli aiheutunut siten runsaan kolmen kuukauden viivästys.

Tämän vuoksi A on vaatinut, että yhtiö velvoitettaisiin suorittamaan hänelle irtisanomisajan palkkana 9.266 markkaa ja oppisopimuksen laittomasta purkamisesta johtuvana vahingonkorvauksena kolmen kuukauden palkkaa vastaavat 13.899 markkaa sekä korvausta oikeudenkäyntikuluista, kaikki määrät korkoineen.

Raastuvanoikeus on, yhtiön kiistettyä kanteen, katsonut, ettei yhtiö ollut esittänyt perusteita A:n oppisopimuksen irtisanomiseen tai purkamiseen. Tämän vuoksi raastuvanoikeus on velvoittanut yhtiön suorittamaan A:lle irtisanomisajan palkkana 9.266 markkaa ja vahingonkorvauksena 13.899 markkaa, molemmat määrät 16 prosentin korkoineen 3.12.1987 lukien, sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 5.800 markalla 16 prosentin korkoineen 1.3.1988 lukien.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi yhtiö oli saattanut jutun, on katsonut, että A:n määräaikainen oppisopimuslain mukainen oppisopimus ei ollut ollut irtisanottavissa eikä siihen voitu soveltaa työsopimuslain irtisanomista koskevia säännöksiä eikä työsopimuksen irtisanomismenettelystä annettua lakia. Sen vuoksi A:n vaatimus saada suoritus irtisanomisajan palkasta ei perustunut lakiin.

Yhtiön työsopimuslain 51 §:n nojalla A:lle suoritettavan vahingonkorvauksen määrää harkitessaan hovioikeus on ottanut huomioon, että A oli 4.8.1987 saanut uuden työpaikan, jossa hänen kuukausipalkkansa oli 31.10.1987 saakka ollut 823 ja sen jälkeen 133 markkaa pienempi kuin hänen yhtiöltä saamansa kuukausipalkka. A:n oppisopimuskoulutuksen loppuunsaattaminen oli lisäksi yhtiön suorittaman oppisopimuksen purkamisen vuoksi viivästynyt vähän yli kolmella kuukaudella. Näillä ja muutoin raastuvanoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus on arvioinut yhtiön A:lle oppisopimuksen laittomasta purkamisesta aiheutuneen vahingon määräksi 10.000 markkaa.

Tämän vuoksi hovioikeus on, muuttaen raastuvanoikeuden päätöstä, hylännyt A:n vaatimuksen saada 9.266 markan määräinen irtisanomisajan palkka ja vapauttanut yhtiön sanotusta suoritusvelvollisuudesta sekä alentanut yhtiön A:lle suoritettavaksi määrätyn vahingonkorvauksen 10.000 markkaan raastuvanoikeuden tuomitsemine 16 prosentin korkoineen 3.12.1988 lukien. Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevalta osalta hovioikeus on jättänyt raastuvanoikeuden päätöksen pysyväksi.

Kun raastuvanoikeuden päätöstä oli muutettu, hovioikeus on hylännyt A:n vaatimuksen saada korvausta vastauskuluistaan.