Raastuvanoikeuden määrättyä 24.10.1988 julistamassaan A:n ja B:n yhteiselämän lopettamista koskevassa päätöksessä asianosaisten lapset C:n ja D:n B:n huoltoon ja velvoitettua A:n maksamaan elatusapua kumpaakin lasta varten erikseen 600 markkaa kuukaudessa, A on 24.5.1989 päivätyssä hakemuksessaan vaatinut, paitsi asianosaisten tuomitsemista avioeroon, mainittujen elatusapujen alentamista 450 markaksi lasta kohti kuukaudessa. B, joka myös on vaatinut asianosaisten tuomitsemista avioeroon, on, vastustettuaan elatusapujen alentamista, asiaa avioeroon tuomitsemisen jälkeen käsiteltäessä vaatinut elatusapujen muuttamista kertakaikkisiksi siten, että A velvoitettaisiin suorittamaan kertamaksuna C:lle 86.000 markkaa ja D:lle 112.000 markkaa.

A on tehnyt mainitusta elatusavun suorittamistavan muuttamista koskevasta vaatimuksesta kuultuna väitteen, ettei sitä voitu ottaa laillisesti tutkittavaksi, koska asia oli elatusavun osalta vireillä vain hänen omasta hakemuksestaan. B:n vaatimus oli myös kokonaan uusi vaatimus, jota ei voitu esittää muutoin kuin antamalla se haasteella tiedoksi. Kun raastuvanoikeudessa oli vireillä A:n hakemus vahvistetun elatusavun alentamisesta, raastuvanoikeus on katsonut, ettei B:n oikeuden istunnossa esittämää vaatimusta jo vahvistetun elatusavun suorittamistavan muuttamisesta voitu pitää sellaisena uutena vaatimuksena, johon oikeudessa asiamiehen edustamana saapuvilla oleva vastapuoli ei olisi velvollinen heti vastaamaan. Sen vuoksi raastuvanoikeus on velvoittanut A:n vastaamaan vaatimukseen, jos halusi tätä etua hyväkseen käyttää.

A on vastustanut elatusavun suoritustavan muuttamista koskevaa vaatimusta. Raastuvanoikeus on, samalla kun A:n vaatimus elatusapujen alentamisesta hylättiin, katsonut, huomioon ottaen asiassa A:n elämäntilanteesta esitetyn selvityksen, että elatusapujen suorittaminen kertamaksuina oli tarpeen lasten elatuksen turvaamiseksi. Ottaen huomioon puolisoiden välillä vireillä olevan osituksen ei kertamaksujen määräämistä voitu pitää myöskään A:n maksukykyyn nähden kohtuuttomana.

Sen vuoksi raastuvanoikeus on velvoittanut A:n heti suorittamaan lapsilleen määrätyn elatusavun kertakaikkisena korvauksena raastuvanoikeuden harkinnan mukaan C:n osalta 48.000 markkaa ja D:n osalta 62.000 markkaa.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja B olivat valittamalla saattaneet jutun, on katsonut, ettei ollut syytä muuttaa raastuvanoikeuden ratkaisua väitepäätöksen osalta. Pääasian osalta hovioikeus on lausunut selvitetyn, että Helsingin raastuvanoikeus oli 23.11.1989 julistamallaan päätöksellä tuominnut A:n, joka oli Japanin kansalainen, jatketusta lapseen kohdistuneesta haureudesta ehdottomaan vankeusrangaistukseen, minkä päätöksen hovioikeus oli 27.6.1990 antamallaan päätöksellä pysyttänyt voimassa rikosnimikkeen ja rangaistuksen ehdottomuuden osalta. Hovioikeus on katsonut edellä kerrotun seikan sisältävän sellaisen lapsen elatuksesta annetun lain 1-3 §:ssä mainittuja olosuhteita koskevan olennaisen muutoksen, että elatusapujen muuttamista suoritettaviksi kertamaksuina oli sekä lasten että A:n olot huomioon ottaen pidettävä kohtuullisena. Asiassa oli raastuvanoikeuden mainitsemat edellytykset elatusapujen vahvistamiseksi suoritettaviksi kertamaksuina. Ottaen huomioon aikaisemmin vahvistettujen elatusapujen määrät raastuvanoikeuden tuomitsemia kertamaksujen määriä ei kuitenkaan ollut pidettävä riittävinä. Sen vuoksi hovioikeus on siten muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä, että A:n lapsilleen suoritettavaksi tuomittu kertakaikkinen elatusapu korotettiin C:n osalta 62.000 markaksi ja D:n osalta 80.000 markaksi.