Virallisen syyttäjän syytteestä, johon B asianomistajana on yhtynyt, kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A, joka yhdessä veljensä B:n kanssa omisti avoimen yhtiön Huoltoasema A & B:n, oli heidän väliensä rikkouduttua tahallaan ilman laillista oikeutta vaihtanut lukot yhtiön huoltoaseman tilojen oviin Dragsfjärdin kunnan Björkbodan kylässä seurauksin, ettei B ollut 7.12.1988 alkaen päässyt huoltoasemalle töihin. A oli näin estänyt B:tä pääsemästä avoimen yhtiön yhtiömiehenä hoitamaan huoltoasemaa ja syyllistynyt omankädenoikeuteen. A oli kirjallisesti haastemiehen välityksellä ilmoittanut B:lle, ettei tällä ollut oikeutta kirjoittaa yhtiön nimeä tai muutenkaan toimia yhtiön nimissä eikä oikeutta edes kahvila-asiakkaana tulla huoltoaseman tiloihin. A:n ei voitu katsoa toimineen rikoslain 3 luvun 10 §:n tarkoittamissa olosuhteissa.

Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus on rikoslain 16 luvun 14 §:n 1 momentin nojalla tuominnut A:n omankädenoikeudesta 50:een 34 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1.700 markkaa sekä velvoittanut hänet suorittamaan B:lle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä johtuneesta kivusta ja särystä kohtuullisiksi harkitut 10.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 7.12.1988 lukien ja oikeudenkäyntikuluista 5.000 markkaa 16 prosentin korkoineen kihlakunnanoikeuden päätöksen julistamispäivästä lukien.

A on valituksessaan vaatinut kihlakunnanoikeuden päätöksen kumoamista tai ainakin rangaistuksen alentamista ja korvausvelvollisuuden kohtuullistamista.

B oli A:n estettyä häntä avoimen yhtiön yhtiömiehenä pääsemästä yhtiön tiloihin pyytänyt virka-apua sinne pääsemiseksi. Huolimatta Turun ja Porin lääninhallituksen 11.1.1989 virka-apuasiassa antamasta päätöksestä ja Kemiön piirin nimismiehen sen nojalla tekemistä yrityksistä järjestää B:lle pääsy yhtiön tiloihin hän ei ollut sinne päässyt ennen kuin Dragsfjärdin kihlakunnanoikeuden 3.2.1989 määräämä väliaikainen selvitysmies oli ottanut tilat hallintaansa. B:n palveluksessa olisi yhtiön tiloissa tänä aikana ollut kolme henkilöä, jotka eivät olleet voineet tehdä työtään. Nämä seikat huomioon ottaen oli 10.000 markkaa kohtuullinen korvaus B:lle aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä.

Hovioikeus on näillä ja muutoin kihlakunnanoikeuden mainitsemilla perusteilla jättänyt asian kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan. A on velvoitettu suorittamaan B:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 1.000 markkaa.