A ja B ovat hakemuksessaan kertoneet, että Uuraisilta oleva Will-Tex Oy oli asetettu konkurssiin 17.9.1987. Jyväskylän kaupungista oleva Keski-Suomen Säästöpankki oli 7.1.1988 toimitetussa konkurssivalvonnassa valvonut vakuutusmaksulainasaatavaa, joka oli siirtynyt pankille sen suoritettua takaajana tuon lainan eläkevakuutusyhtiölle, etuoikeusasetuksen 4 a §:n mukaisin etuoikeuksin 105.193 markkaa 45 penniä 16 prosentin korkoineen 12.11.1987 lukien. Valvottu saatava oli 5.5.1988 julistetussa, lainvoiman saaneessa konkurssituomiossa tuomittu maksettavaksi pankille valvotuin etuoikeuksin. Pankilla oli puolestaan ollut A ja B:n ja Will-Tex Oy:n vastuiden vakuutena yleispanttauksen nojalla A ja B:n omistamaan kiinteistöön kiinnitettyjä haltijavelkakirjoja. Myytyään kiinteistön A ja B olivat 14.1.1988 suorittaneet saatavan määrän korkoineen pankille, joka oli samana päivänä siirtänyt A ja B:lle valvomansa, sittemmin konkurssipesän varoista maksettavaksi tuomitun saatavan kaikkine oikeuksineen.

Konkurssipesän velkojainkokouksessa 31.3.1989 annetun lopputilityksen mukaan mainitulle saatavalle olisi konkurssituomion perusteella pitänyt tulla täysi jako-osuus. Kokouksessa läsnä ollut A oli siirron perusteella vaatinut A ja B:n saatavalle jako-osuutta konkurssipesän varoista pankille vahvistetuin etuoikeuksin. Velkojainkokouksessa läsnä ollut, yli puolta kokouksen äänistä edustanut Keski-Suomen lääninverovirasto oli kuitenkin katsonut, ettei mainittua saatavaa voitu konkurssipesän varoista maksaa A ja B:lle, koska nämä eivät olleet valvoneet saatavaa yhtiön konkurssissa sekä koskei pankki ollut voinut siirtää kolmannelle takaussitoumukseen perustuvaa saatavaa eikä ainakaan etuoikeutta. Kokouksessa, jossa velkojana läsnä ollut Uuraisten kunta ei ollut ottanut kantaa jako-osuuksiin, oli lääninveroviraston esityksen mukaisesti päätetty, ettei puheena olevalle saatavalle suoriteta lainkaan jako-osuutta, vaan vastaava määrä oli jaettava huonommalla etuoikeudella olleiden saatavien suoritukseksi.

Kun B ei ollut ollut läsnä velkojainkokouksessa ja A oli heti ilmoittanut tyytymättömyyttä jako-osuuksia koskevaan päätökseen, A ja B eivät olleet olleet osallisina tuossa päätöksessä. Koska A ja B olivat pätevällä siirrolla saaneet valvotun ja sittemmin etuoikeuksin konkurssipesän varoista maksettavaksi tuomitun saatavan, A ja B ovat vaatineet, että velkojainkokouksen jako-osuuksien maksamista koskeva päätös kumotaan ja että heille vahvistetaan maksettavaksi konkurssituomion mukaisesti pankin heille siirtämä 105.193 markan 45 pennin saatava 16 prosentin korkoineen maksupäivään saakka. Lisäksi A ja B ovat vaatineet lääninveroviraston velvoittamista korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa 16 prosentin korkoineen.

Kihlakunnanoikeus, joka on myöntänyt B:lle maksuttoman oikeudenkäynnin korvausvelvollisuudetta valtiolle ja määrännyt varatuomari X:n hänen oikeudenkäyntiavustajakseen ja jossa lääninverovirasto on vaatinut A ja B:n vaatimusten hylkäämistä, on kuultuaan myös asianajaja Y:tä yhtiön konkurssipesän toimitsijamiehenä sekä varattuaan Uuraisten kunnalle tilaisuuden tulla kuulluksi lausunut selvitetyksi, että A ja B olivat yleispanttauksen nojalla luovuttaneet pankille omistamaansa kiinteistöön kiinnitettyjä haltijavelkakirjoja, jotka oli annettu vakuudeksi myös yhtiön veloista pankille. Näin ollen A ja B olivat olleet yhtiön konkurssivelkojia. Koska A ja B eivät olleet yhtiön konkurssissa valvoneet mahdollisia saataviaan, heillä ei ollut oikeutta moittia kysymyksessä olevan velkojainkokouksen päätöksiä. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on hylännyt A ja B.n hakemuksen. Valtion varoista on maksettu X:lle B:n avustamisesta kulujen korvaukseksi ja palkkioksi yhteensä 2.163 markkaa 20 penniä, mikä määrä on jätetty valtion vahingoksi.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja B olivat saattaneet asian, on lausunut, että pankki oli antamansa omavelkaisen takauksen perusteella 13.11.1987 maksanut konkurssiin asetetun yhtiön eläkevakuutusyhtiöltä saaman vakuutusmaksulainan pääoman korkoineen yhteensä 105.193,45 markkaa. Saaminen oli maksupäivänä siirretty pankille, joka oli 7.1.1988 valvonut sen yhtiön konkurssissa etuoikeusasetuksen 4 a §:n mukaisin etuoikeuksin. Konkurssituomiossa 5.5.1988 vakuutusmaksulaina oli tuomittu maksettavaksi pankille valvonnassa vaadituin etuoikeuksin.

A ja B olivat omista veloistaan ja yhtiön velasta pankille antamansa yleispanttaussitoumuksen perusteella 14.1.1989 maksaneet sanotun vakuutusmaksulainan pankille, joka oli samana päivänä siirtänyt saamisen A ja B:lle.

Hovioikeus on katsonut, että A ja B, joille oli siirretty puheena oleva yhtiön konkurssissa valvottu ja konkurssipesän varoista maksettavaksi tuomittu saatava, olivat olleet tämän siirron nojalla oikeutettuja pesän velkojainkokouksessa käyttämään puhevaltaa. A ja B:llä oli edellä tarkoitetun yleispanttaussitoumuksen nojalla ollut velvollisuus suorittaa pankille omat ja yhtiön velat. A ja B olivat suorittaneet vakuutusmaksulainan pankille tuon yleispanttaussitoumuksen nojalla. Pankki ei ollut voinut siirtää A ja B:lle parempaa etuoikeutta kuin sillä oli ollut yleispanttaussitoumuksen nojalla. Näillä perusteilla hovioikeus on jättänyt asian kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan ja velvoittanut A ja B korvaamaan lääninveroviraston vastauskulut 600 markalla. Sen ohessa hovioikeus on määrännyt valtion varoista maksettavaksi X:lle B:n avustamisesta hovioikeudessa palkkioksi 300 markkaa jättäen tuon määrän valtion vahingoksi.