Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A, joka 3.2.1971 oli eronnut vastaajasta ja jonka huostaan B oli avioerossa uskottu, oli D:n kuoltua 10.4.1984 luovuttanut 7.5.1984 vastaajalle kaksi suljettua kirjekuorta, joiden päällä oli lukenut "Testamentti", ja joita kuoria A oli säilyttänyt työpaikkansa kassakaapissa siitä alkaen, kun D oli ne hänelle luovuttanut vuoden 1982 tienoilla kehottaen A:ta säilyttämään kirjekuoret siihen asti, kun D kuolisi ja luovuttamaan ne sitten vastaajalle. D oli selittänyt, että toisessa kuoressa oli alkuperäinen testamentti ja toisessa sen jäljennös. D oli kertonut A:lle tehneensä testamentin, jossa hän oli määrännyt Lauttasaaressa sijaitsevan huoneiston hallintaan oikeuttavat asunto-osakkeensa B:lle.

Vastaaja oli toimittanut perunkirjoituksen D:n jälkeen 14.5.1984, jonne tilaisuuteen A taikka B:tä ei ollut kutsuttu, ja oli perukirjan liitteeksi luovuttanut edesmenneiden vanhempiensa välisen keskinäisen testamentin, mutta ei A:n hänelle antamassa kirjekuoressa ollutta testamenttia.

Raastuvanoikeus ei ole pitänyt uskottavana vastaajan väitettä siitä, että hän ei olisi lainkaan avannut noita kirjekuoria, jotka sittemmin olivat häneltä hänen ilmoituksensa mukaan hävinneet.

Testamenttia ei ollut valvottu.

Vastaaja oli perintöveron tultua määrätyksi 28.11.1985 myynyt sanotut osakkeet 365.000 markan kauppahinnalla.

Itse testamentista jutussa on selvitetty, että D oli tarkemmin selvittämättä jääneenä ajankohtana, mutta todennäköisesti kesällä 1982 kutsunut silloisen asuintalonsa talonmiehen ja tämän vaimon luokseen todistamaan jotakin asiakirjaa. Näiden mentyä D:n asuntoon, oli käynyt selville, että kysymyksessä oli testamentin todistaminen. Testamenttiasiakirja oli ollut valmiiksi kirjoitettu, mutta todistajat eivät olleet sitä lukeneet, vaan allekirjoittautuneet asiakirjaan todistajiksi. Paikalla olivat olleet D, eräs vanhempi naishenkilö sekä todistajat. D oli tilaisuudessa toisen todistajista kertoman mukaan lausunut haluavansa, että B:lle jäisi jotakin hänen omaisuudestaan. Toisen todistajan kertoman mukaan, "testamentti oli ollut B:lle ja Lauttasaaressa oli jokin asunto-osake".

D:n perukirjan mukaan hänellä oli ollut paitsi Bostads Ab Eriksgatan 21:n osakkeita kanteessa tarkoitetut asunto-osakkeet.

Kaiken edellä selostetun nojalla raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että D oli jolloinkin, ehkä kesällä 1982 tehnyt kirjallisen testamentin, jossa hän oli määrännyt omistamansa edellä tarkoitetut asunto-osakkeet B:lle, ja että tuota testamenttia ei ollut peruutettu, koska D oli kehottanut A:ta säilyttämään testamenttia aina D:n kuolemaan saakka. Vastaaja oli 7.5.1984 saanut haltuunsa tuon testamentin, jota hän ei ollut hyväksynyt, vaan oli salannut testamentin jättämällä ilmoittamatta siitä perunkirjoitustilaisuudessa ja myymällä sitten nuo osakkeet omissa nimissään. Raastuvanoikeus on katsonut, että kantaja noissa olosuhteissa oli ollut oikeutettu käsittämään, että vastaaja hyväksyi tuon oman poikansa hyväksi tehdyn testamentin, jonka A oli suljetussa kuoressa testamentin tekijän tahdon mukaisesti luovuttanut vastaajalle ja ettei kantaja sen vuoksi menettänyt oikeuttaan testamentattuun omaisuuteen sillä, ettei testamenttia ollut valvottu.

Mainitsemillaan perusteilla raastuvanoikeus on perintökaaren 15 luvun 2 §:n nojalla julistanut C:n menettäneeksi oikeutensa D:n B:lle testamenttaamiin asunto-osakkeen osakkeisiin numerot 532-581, jotka D oli saanut miesvainajansa jälkeen toimitetussa osituksessa ja jotka hän oli ollut oikeutettu testamenttaamaan, ja velvoittanut C:n B:lle korvaamaan osakkeiden myynnistä saamansa kauppahinnan 365.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 28.11.1985 lukien sekä 15.000 markalla korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut 16 prosentin korkoineen 5.2.1987 lukien.

C oli hakenut hovioikeudessa muutosta ja vaatinut, että kanne hylätään ja että B velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa. Vielä C oli vaatinut, että raastuvanoikeuden osakkeiden kauppahintaa vastaavalle korvaukselle tuomitsema viivästyskorko määrätään maksettavaksi aikaisintaan haasteen tiedoksiantopäivästä 5.11.1986 lukien ja että hänet vapautetaan korvaamasta B:n oikeudenkäyntikuluja tai että oikeudenkäyntikulujen korvausta ainakin alennetaan.

Hovioikeus on katsonut, että A:lla oli luovuttaessaan 7.5.1984 C:lle raastuvanoikeuden toteaman testamenttimääräyksen sisältäneen testamentin ja sen jäljennöksen sisältäneet kirjekuoret ollut sellainen tieto 10.4.1984 kuolleen D:n B:n hyväksi tekemästä testamentista ja sen sisällöstä, että hän olisi voinut B:n holhoojana valvoa testamentin. B ei erityisjälkisäädöksen saajana ollut ollut D:n kuolinpesän osakas eikä hänen holhoojaansa näin ollen ollut tarvinnut kutsua 14.5.1984 pidettyyn perunkirjoitustilaisuuteen. C ei ollut jättäessään kerrotuissa olosuhteissa D:n jälkeen toimitetussa perunkirjoituksessa kysymyksessä olevan testamentin valvomattomana vaille huomiota perintökaaren 15 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla salannut testamenttia. A ei ollut B:n puolesta valvonut testamenttia perintökaaren 14 luvun 1 ja 2 §:ssä säädetyllä tavalla. Asiassa ei ollut näytetty, että C olisi antanut testamentin hyväksymistä koskevan nimenomaisen tahdonilmaisun tai että hän olisi käyttäytymisellään osoittanut hyväksyvänsä testamentin ja luopuvansa sitä moittimasta. B oli näin ollen testamentin saajana menettänyt oikeutensa C:tä vastaan. Näillä perusteilla hovioikeus oli kumonnut raastuvanoikeuden päätöksen, hylännyt kanteen ja vapauttanut C:n kaikesta maksuvelvollisuudesta. C:n oikeudenkäyntikuluvaatimuksen hovioikeus on hylännyt.