A on Keskinäistä Vakuutusyhtiötä Tapiolaa vastaan ajamassaan kanteessa kertonut, että hän oli 31.12.1986 Ristiinassa kuljettanut omistamaansa Fiat Uno merkkistä henkilöautoa MHP-911 valtatiellä nro 15, jolla oli ollut 100 km/h nopeusrajoitus, tuota nopeusrajoitusta alhaisemmalla nopeudella. Keliolosuhteista tai ainakin A:lle tuntemattomasta syystä johtuen auto oli alkanut suoralla tienosalla noin kolme kilometriä ennen Mikkelin-Lappeenrannan tien risteystä yllättäen heittelehtiä ja suistunut lopuksi kulkusuunnassaan tien oikealle puolelle ojaan jääden katolleen. Ohikulkeneen auton kuljettajan avustuksella A oli päässyt pois autosta ja saanut kyydin läheiselle huoltoasemalle, josta A oli välittömästi soittanut paikalle poliisit ja hinausauton. Hinausauto oli tullut huoltoasemalle ennen poliisiautoa. Hinausauton kuljettaja oli ilmoittanut, että hän ei voinut jäädä erään toisen kuljetuksen vuoksi odottelemaan, joten vahinkopaikalle oli lähdetty heti, minkä jälkeen A:n auto oli hinattu Ristiinaan. Samana iltana olivat poliisit tulleet erääseen Ristiinassa olevaan asuntoon, jonne A oli onnettomuuden jälkeen mennyt, ja he olivat vieneet A:n verikokeeseen epäiltynä rattijuopumuksesta. A oli heti ilmoittanut poliiseille, että hän ei ollut ajanut autoa alkoholin vaikutuksen alaisena, vaan hän oli nauttinut alkoholia vasta onnettomuuden jälkeen. Ristiinan piirin nimismies oli 8.4.1987 tehnyt asiassa päätöksen syyttämättä jättämisestä.

Ostaessaan auton A oli ottanut siihen autovakuutuksen Keskinäisestä Vakuutusyhtiöstä Tapiolasta. A oli tämän vakuutuksen perusteella vaatinut korvausta vakuutusyhtiöltä, mutta vakuutusyhtiö oli kieltäytynyt korvaamasta osaakaan vahingosta. Perusteeksi kieltäytymiselle vakuutusyhtiö oli esittänyt, että A oli poistunut onnettomuuspaikalta ennen poliisien tuloa ja nauttinut tämän jälkeen alkoholia ja siten vaikeuttanut sen selvittämistä, oliko alkoholilla ollut yhteyttä vahingon syntymiseen. Yleisten autovakuutusehtojen 63.4.2. kohdan mukaan vakuutuksenottajan tuli mahdollisuuksien mukaan tieliikenteestä annettujen säännösten mukaisesti osallistua vahingon selvittelyyn vahinkopaikalla sekä myötävaikuttaa vahingon todellisen syyn ja aiheuttajan selville saamiseen.

Vakuutusehtojen 63.4.5. kohdan mukaan, jos vakuutuksenottaja laiminlöi mainitut velvollisuudet tai jos hän vilpillisesti antoi vahinkotapahtuman selvittelyyn vaikuttavia vääriä tietoja, korvausta voitiin vakuutussopimuslain 21-23 §:n mukaan vähentää tai se evätä. A oli kuitenkin onnettomuuden jälkeen menetellyt vakuutusehtojen ja yleisen elämänkokemuksen vaatimalla tavalla. Vaikka A ei ollut onnettomuuden jälkeen käynyt tarkastuttamassa vammojaan lääkärissä, hän oli onnettomuuden yhteydessä joka tapauksessa loukkaantunut niin, että hänen menettelyään ei ollut voitu lukea hänelle sillä tavoin syyksi, että hän ei olisi ollut oikeutettu vakuutuskorvaukseen. Autovakuutuksen vakuutusehtojen 24.1.1. kohdan mukaan vakuutuksesta tuli korvata auton tieltä suistumisesta aiheutunut vahinko.

Vakuutusyhtiön korvauspäätös oli lakiin ja vakuutusehtoihin perustumaton. Yleisten autovakuutusehtojen 63.4.5. kohdan edellä selostettua määräystä oli tässä tapauksessa pidettävä kohtuuttomana ja se oli sen vuoksi varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n 1 momentin nojalla jätettävä huomioon ottamatta. A:n auto oli ollut lähes uuden veroinen. Auto oli otettu käyttöön 11.8.1986 ja sillä oli ajettu 15.000 kilometriä. Onnettomuudessa auto oli vaurioitunut korjauskelvottomaksi. Yleisten autovakuutusehtojen mukaan A oli oikeutettu saamaan uuden vastaavan auton vahinkohetken arvon mukaisen korvauksen.

A on sen vuoksi vaatinut, että vakuutusyhtiö velvoitettaisiin suorittamaan hänelle korvaukseksi auton arvon osalta 53.600 markkaa ja auton nosto-, hinaus- ja kuljetuskulujen osalta 800 markkaa, molemmat määrät 16 prosentin korkoineen 1.1.1987 lukien, sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen.

Vakuutusyhtiö on vastustanut kannetta, koska A oli poistunut vahinkopaikalta jäämättä selvittämään asiaa ja oli välittömästi vahingon jälkeen ryhtynyt nauttimaan alkoholia ja täten vaikeuttanut sen seikan selvittämistä, oliko alkoholilla ollut yhteyttä vahingon syntymiseen. Yhtiö oli saattanut korvauskysymyksen Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton vahinko-ja henkilövakuutuslautakunnan esinejaoston tutkittavaksi ja lautakunta oli yksimielisesti katsonut, että yhtiön ei tullut suorittaa vakuutuksenottajalle korvausta vaunuvahinkovakuutuksen perusteella.

Kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli 31.12.1986 Ristiinan kunnassa valtatiellä nro 15 pimeän aikana kuljettanut omistamaansa Fiat Uno merkkistä henkilöautoa MHP-911, joka oli ollut vakuutettuna autovakuutuksella vastaajayhtiössä. Tuntemattomasta syystä auto oli suoralla tienosalla vajaa kolme kilometriä ennen Mikkelin-Lappeenrannan tienristeystä alkanut heittelehtiä ja suistunut ojaan vaurioituen. A oli hinauttanut auton pois onnettomuuspaikalta ja ilmoittanut asiasta puhelimitse poliisille. Hän ei kuitenkaan ollut jäänyt odottamaan poliisien saapumista, vaan oli mennyt veljensä asuntoon ja ryhtynyt siellä nauttimaan alkoholia. Poliisit olivat kello 21.20 samana iltana tulleet sinne ja vieneet A:n verikokeeseen epäiltynä rattijuopumuksesta. Vakuutusyhtiö oli kieltäytynyt suorittamasta osaakaan vahingosta sen vuoksi, että A oli poistunut onnettomuuspaikalta ennen poliisien tuloa ja nauttinut tämän jälkeen alkoholia ja siten vaikeuttanut asian selvittämistä.

Koska A ei ollut vakuutussopimuksen ehtojen mukaan myötävaikuttanut vahingon todellisen syyn selville saamiseen, kihlakunnanoikeus on hylännyt kanteen.

Jutun laatuun nähden vakuutusyhtiö sai kuitenkin pitää oikeudenkäyntikulut vahinkonaan.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, on katsonut, että vakuutustapahtumiin liittyviin olosuhteisiin nähden yleisten autovakuutusehtojen määräystä, jonka nojalla vakuutusyhtiö oli kieltäytynyt suorittamasta vakuutuskorvausta, ei ollut kysymyksessä olevassa tapauksessa pidettävä kohtuuttomana. Tällä ja kihlakunnanoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus on jättänyt asian kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan. A on velvoitettu suorittamaan vakuutusyhtiölle korvaukseksi sillä hovioikeudessa olleista oikeudenkäyntikuluista 700 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.