Virallisen syyttäjän ja C:n kohdaltaan asianomistajana ajamasta syytteestä kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli 27.12.1986 Järvenpäässä asunnossaan riitaannuttuaan veljensä B:n kanssa ja saatuaan haltuunsa leipäveitsen huitonut sillä keittiössä ja eteisessä kohti B:tä sekä uhannut tätä sanomalla "nyt jätkä lähtee henki", jolloin B:llä ja hänen olohuoneessa olleella tyttöystävällään C:llä oli ollut perusteltu syy omasta ja toisen puolesta vakavasti pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden olevan vaarassa.

Uhkauksen jatkuessa B oli huutanut C:lle ja kehottanut häntä poistumaan asunnosta. Tämän jälkeen C, joka ei ollut uskaltanut käyttää poistumistienään asunnon eteistä, jossa A oli C:n tieten ollut veitsi kädessään, A:n uhkauksien pelottamana oli käyttänyt ainoata muuta pakoreittiä ja paennut asunnon olohuoneesta, talon kolmannesta kerroksesta parvekkeen kautta. C:n laskeutuessa parvekkeelta hänen otteensa oli irronnut parvekkeen jäisestä kaiteesta ja hän oli pudonnut maahan. C oli tuolloin loukkaantunut vakavasti, hänen selkärankansa ja oikea nilkkansa olivat murtuneet. C:n selkärankaan oli murtuneen nikaman kasaanpainumisen seurauksena kehittynyt 16 asteen virhekulma eteenpäin ja 6 asteen virhekulma oikealle. C:lle aiheutunut ruumiinvamma oli pysyvä ja siitä oli seurannut keskivaikea haitta.

B oli A:n uhkauksien jatkuessa paennut alushoususillaan eteisestä porraskäytävään ja edelleen portaiden alapäähän. Paikalle oli B:n ja todistajana kuullun henkilön toimesta kutsuttu poliisit.

A:n oli, uhkaillessaan ja huitoessaan veitsellä asunnossa edellä kerrotulla tavalla sekä jatkaessaan sanotunlaista menettelyä vielä B:n kehotettua C:tä poistumaan asunnosta, täytynyt ymmärtää myös C:n vakavasti pelkäävän omasta ja toisen puolesta henkilökohtaisen turvallisuuden olevan vaarassa. A:n arvattavissa oli ollut, että C vallinneissa olosuhteissa saattaisi yrittää paeta huoneistosta parvekkeen kautta. Siten A oli menettelyllään varomattomuudella aiheuttanut C:n ruumiinvamman.

Ottaen huomioon vahingon aiheuttajan ja kärsineen varallisuusolot vahingonkorvausta ei ollut soviteltava vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n nojalla eikä tapahtuman olosuhteet huomioon ottaen myöskään saman lain 6 luvun 1 §:n nojalla.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on rikoslain 21 luvun 10 §:n ja 14 §:n, 25 luvun 13 §:n ja 14 §:n 2 momentin ja 7 luvun 1 §:n nojalla tuominnut A:n yksin teoin tehdyistä laittomasta uhkauksesta ja ruumiinvamman tuottamuksesta 40:een 75 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 3.000 markkaa ja rikoslain 2 luvun 16 § 3 momentin nojalla menettämään valtiolle häneltä takavarikkoon otetun leipäveitsen sekä velvoittanut hänet korvaamaan C:lle kivusta ja särystä 10.000 markkaa, pysyvästä viasta ja haitasta 70.000 markkaa, rikkoutuneista farmarihousuista 150 markkaa ja oikeudenkäyntikuluista 3.500 markkaa, viimeksi mainitun 16 prosentin korkoineen 8.2.1988 lukien. Lisäksi A on velvoitettu korvaamaan valtiolle lääkärintodistuksen lunastuskulut 82,50 markkaa ja todistelukustannukset 116 markkaa eli yhteensä 198,50 markkaa.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, on katsonut, ettei ollut syytä muuttaa kihlakunnanoikeuden päätöstä. A on velvoitettu suorittamaan C:lle korvaukseksi vastauskuluista hovioikeudessa 1.000 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden päätöksen antopäivästä lukien.