Virallinen syyttäjä ja B ovat vaatineet A:n tuomitsemista rangaistukseen siitä, että tämä oli 19.7.1987 Lahdessa kuljettaessaan omistamaansa henkilöautoa HRX-643 Savon Valtatietä pohjoiseen Saimaankadun risteyksessä äkillisesti tarpeettomasti jarruttanut, jolloin hänen takanaan Tammelasta olevan autoilijan C:n omistamaa henkilöautoa HST-833 kuljettanut B oli A:n voimakkaan ja B:n ennalta arvaamattoman jarrutuksen johdosta törmännyt A:n auton perään seurauksin, että molemmat autot olivat vaurioituneet. A puolestaan on vaatinut B:n tuomitsemista rangaistukseen liikenteen vaarantamisesta sen johdosta, että tämä oli puheena olevassa tilanteessa laiminlyönyt sovittaa etäisyytensä edellään kulkeneeseen A:n kuljettamaan autoon sellaiseksi, ettei päälleajon vaaraa ollut, vaikka edellä ajava ajoneuvo pysäytettiin, ja lähestynyt risteystä olosuhteet huomioon ottaen liian suurella nopeudella, mistä menettelystä johtuen B:n kuljettama auto oli törmännyt A:n auton takaosaan.

Kuultuaan C:tä asianomistajana sekä A:ta ja B:tä heihin kohdistetuista vaatimuksista raastuvanoikeus on lausunut A:n itse kertoneen, että hän oli jarruttanut voimakkaasti olettaessaan itsellään olleen väistämisvelvollisuuden oikealta tulevaan nähden, koska risteys oli ollut hänelle outo, ja oikealta Saimaankatua Savon Valtatietä kuljettamallaan autolla lähestyneen todistaja D:n kertoneen, että vasemmalta autollaan tullut A oli painanut jarrua voimakkaasti ja tullut "nahkoineen" ja että tämä jarrutus oli ollut yllättävä. Lisäksi D oli kertonut, että B:n kuljettaman auton etäisyys A:n autosta oli ennen jarrutusta ollut ehkä noin 30 metriä.

Tämän vuoksi ja kun A oli puheena olevassa tilanteessa otaksunut, että oikealta Saimaankadulta tullut auto olisi ollut etuajo-oikeutettu risteyksessä, vaikka siinä Saimaankadun suuntaan oli väistämisvelvollisuutta osoittava kärkikolmioliikennemerkki ja Saimaankadun suunnasta tullut auto ei muutoinkaan liikennekäyttäytymisellään ollut osoittanut, etteikö se noudattaisi väistämisvelvollisuuttaan, raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli menetellyt virallisen syyttäjän syytteessä kerrotuin tavoin.

Sen sijaan raastuvanoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että B olisi jättänyt sovittamatta etäisyytensä edellä kulkeneeseen A:n kuljettamaan autoon sellaiseksi, ettei päälleajon vaaraa ollut, tai ajonopeutensa sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus puheena olevassa tilanteessa oli edellyttänyt. B oli ollut oikeutettu kaupunkiliikenteen sujuvuuden vuoksi ja huomioon ottaen, että Savon Valtatie oli 2-3 kaistainen etuajo-oikeutettu pääväylä, olettamaan, että edellä suoraan eteenpäin risteyksessä ajava A jatkaa ajoaan suhteellisen tasaisella nopeudella, koska mitään liikenne-estettä ei ollut.

Näillä perusteilla raastuvanoikeus on hylännyt A:n B:hen kohdistaman rangaistusvaatimuksen sekä tuomitessaan A:n liikenteen vaarantamisesta sakkoon velvoittanut hänet korvaamaan valtiolle sen varoista maksetut todistelukustannukset 268 markkaa. Lisäksi A on velvoitettu suorittamaan B:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 3.070 markkaa 16 prosentin korkoineen 18.1.1988 lukien.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, on lausunut, että B oli raastuvanoikeuden päätöksessä mainitussa tilanteessa laiminlyönyt risteystä lähestyessään noudattaa erityistä varovaisuutta. Tästä varomattomuudesta oli osaltaan seurannut, että A:n jarrutettua risteyksessä voimakkaasti B:n kuljettama auto on törmännyt A:n auton takaosaan.

Koska liikenteen ohjausvalot risteyksessä olivat näyttäneet vilkkuvaa keltaista valoa, B:n olisi pitänyt tämänkin vuoksi lähestyessään risteystä noudattaa erityistä varovaisuutta. Hänen olisi tullut myös varoa sitä, että edessä ajanut auto saatettiin mainitunlaisilla valo-opasteilla pysäyttää risteysalueella. Tällä perusteella hovioikeus on, jättäessään raastuvanoikeuden päätöksen A:n osalta pysyväksi, tuominnut B:n tieliikenneasetuksen 23 §:n ja tieliikennelain 14 §:n 1 momentin ja 98 §:n nojalla liikenteen vaarantamisesta 8:aan 20 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 160 markkaa ja velvoittanut hänet yhteisvastuullisesti A:n kanssa korvaamaan valtiolle raastuvanoikeuden päätöksessä mainitut todistelukustannukset 268 markkaa sekä vapauttanut A:n raastuvanoikeuden määräämästä oikeudenkäyntikulujen korvaamisvelvollisuudesta B:lle.