Asianajaja X A:n konkurssipesän toimitsijamiehenä on B:lle 12.10.1987 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla kertonut, että A ja B, jotka oli 2.7.1961 vihitty avioliittoon ja tuomittu 23.3.1983 asumuseroon ja 30.4.1987 avioeroon, olivat 28.1.1983 tehneet sopimuksen osituksesta. Sopimuksen kohdat A ja B kuuluivat seuraavasti:

"Minä A luovutan yhdessä vaimoni B:n kanssa omistamamme As Oy Revontulentie 4 -nimisen yhtiön osakkeiden no:t 401353-405486 koko omistusoikeuden B:lle. Samalla luovutan hänelle ko. asunnossa olevan koti-irtaimiston kokonaisuudessaan hänen omistukseensa lukuun ottamatta henkilökohtaisia esineitäni ja vaatteitani.

Minä B otan vastatakseni kohdassa A. mainittuja osakkeita rasittavat valtion myöntämät asunto- ja lisälainat yhteispääomaltaan satatuhatta (100.000) markkaa."

Ositussopimuksessa 5.1.1984 asianosaiset olivat viitaten edellä olevaan sopimukseen osituksesta edelleen sopineet muun muassa, että kumpikin puoliso vastasi yksin muista veloistaan. Samalla asianosaiset olivat vahvistaneet sopimuksen heidän välillään toimitetuksi lopulliseksi ositukseksi. A oli 11.3.1987 alkaneessa menettelyssä asetettu konkurssiin ja asianajaja X oli 13.5.1987 määrätty A:n konkurssipesän uskotuksi mieheksi. Konkurssituomio oli annettu 21.10.1987.

X konkurssipesän toimitsijamiehenä on kanteessa ensisijaisesti vaatinut, että B:n ja A:n välillä 5.1.1984 toimitettu ositus julistetaan mitättömäksi tai toissijaisesti kokonaisuudessaan peräytyneeksi sekä että Helsingistä oleva asianajaja Y määrätään pesänjakajana toimittamaan A:n ja B:n omaisuuden ositus. Vielä X on vaatinut B:n velvoittamista korvaamaan konkurssipesän oikeudenkäyntikulut korkoineen. Kanteen perusteeksi X on ilmoittanut, että B:lle oli edellä mainituissa sopimuksessa 28.1.1983 ja osituksessa 5.1.1984 luovutettu omaisuutta, joka oli sopimuksen solmimis- ja ositushetkellä ollut ulosmitattuna, minkä vuoksi ositusta toimittamaan olisi perintökaaren 23 luvun 3 §:n mukaan tullut määrätä pesänjakaja. Toisena kanneperusteena X on esittänyt, että A oli sopimuksessa ja osituksessa huomattavassa määrin luopunut oikeudestaan eikä osituskirjaa ollut annettu oikeuteen.

B on kiistänyt kanteen. Kun A:n ja B:n puheena oleva asunto ostettiin vuonna 1979, B oli ostanut asunnon 125.000 markalla. Asunnon oston hän oli rahoittanut kaupungin 50.000 markan lainalla, jonka lyhennyksen hän oli yksin suorittanut. Tämän lisäksi hän oli käyttänyt ostoon isältään saamansa 25.000 markan lainan. Edelleen taloyhtiö oli antanut 25.000 markan lainan, jota B oli yksin lyhentänyt maksaessaan yhtiövastikkeita. Loppulaina oli valtiolta.

Ainoastaan käytännön syistä asunto oli tullut A:n ja B:n puolisoiden nimiin, koska taloyhtiön puolesta oli ilmoitettu, ettei asuntoa voitu merkitä pelkästään B:n nimiin. A ei ollut koskaan maksanut asunnosta mitään maksuja.

B ei ollut tiennyt, että asuntoosakkeet olisivat olleet ulosmitattuina. Kantaja ei ollut esittänyt näyttöä siitä, että asunto-osakkeet olisivat olleet laillisesti ulosmitattuina ositussopimuksen tekohetkellä tai silloin, kun ositus hyväksyttiin lopullisesti. Edellä mainitut maksujärjestelyt huomioon ottaen A ei ollut huomattavassa määrin luopunut oikeudestaan puolisoiden välisessä osituksessa. Siltä osin kuin kanne perustui konkurssisäännön 46 §:ään, se oli nostettu liian myöhään. Vielä B on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Raastuvanoikeus on todennut, että A:n osuutta vastaava osa Asunto Oy Revontulentie 4:n osakkeista oli ollut ulosmitattuna 21.9.1981 lukien ja edelleen. Osakekirjat olivat Helsingin kaupungin rahatoimiston hallussa, jota oli kielletty luovuttamasta ulosmitattuja osakkeita muulle kuin ulosottoviranomaiselle. A:n omaisuuden ulosmittauksen laillisuus ei riippunut siitä, missä vaiheessa B oli saanut tiedon ulosmittauksesta.

Ositukseen sovellettavan perintökaaren 23 luvun 3 §:n mukaan, jos jonkun osuus pesästä on ulosmitattu, on jako pesänjakajan toimitettava. A oli osituksessa huomattavassa määrin luopunut oikeudestaan eikä osituskirjaa ollut asianmukaisesti annettu oikeuteen. Näillä perusteilla raastuvanoikeus on julistanut B:n ja A:n välillä 5.1.1984 toimitetun, 28.1.1983 tehtyyn sopimukseen perustuvan osituksen peräytyneeksi ja määrännyt asianajaja Y:n pesänjakajana toimittamaan B:n ja A:n omaisuuden osituksen. Lisäksi raastuvanoikeus on velvoittanut B:n korvaamaan A:n konkurssipesän oikeudenkäyntikulut 10.000 markalla 16 prosentin korkoineen 19.4.1988 lukien.

Hovioikeus, jossa B valittamalla oli hakenut muutosta vaatien kanteen hylkäämistä ja kulujensa korvaamista korkoineen, on hyväksynyt raastuvanoikeuden päätöksen perusteluineen, jättänyt sen pysyväksi ja velvoittanut B:n suorittamaan A:n konkurssipesälle korvaukseksi vastauskuluista 900 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.