A on Vaatetustehdas Oy Toppatex Ab:n 27.9.1988 Lahden raastuvanoikeudessa alkaneessa konkurssissa määrättynä paikalletulopäivänä 13.12.1988, valvoessaan palkkaa, lomakorvausta ja odotusajan palkkaa ajalta 1.4.1987-26.9.1988 koskeneet saatavansa yhteensä 24.907 markkaa 16 prosentin korkoineen, vaatinut saatavan tuomitsemista maksettavaksi etuoikeusasetuksen 4 §:n mukaisin etuoikeuksin. Etuoikeusvaatimuksen perusteeksi A on esittänyt, että kesäkuun alussa 1988 tehdyn yhtiön osakepääoman korotuksen jälkeen hän oli omistanut yhtiön osakkeista 7,39 prosenttia, minkä vuoksi hänellä ei ollut ollut osakeomistuksen tai muutoin sellaisella perusteella määräämisvaltaa osakeyhtiössä siten kuin etuoikeusasetus edellytti, ja että saatavaa oli muutoinkin pidettävä kohtuullisena korvauksena yhtiön hyväksi tehdystä työstä.

Hämeen lääninverovirasto on toisessa esiinhuudossa 17.1.1989 riitauttanut A:n etuoikeusvaatimuksen koko valvotun määrän osalta, koska A oli puheena olevana aikana ollut yhtiön hallituksen varsinainen jäsen ja yhtiön toimitusjohtaja eikä hänen siten voinut katsoa työskennelleen työnantajan johdon ja valvonnan alaisessa työsuhteessa velallisyhtiöön.

Raastuvanoikeus on, vahvistaessaan konkurssipesän varoista maksettavaksi A:lle tämän valvoman saatavan 24.907 markkaa 16 prosentin korkoineen 27.9.1988 lukien, todennut, että kaupparekisterin ja väliaikaisen pesänhoitajan pesäluetteloon liittämän lausunnon mukaan A oli ollut 30.3.1988 jälkeen yhtiön hallituksen ainoa varsinainen jäsen sekä yhtiön toimitusjohtaja. Koska toimitusjohtaja osakeyhtiölain 8 luvun 3 ja 6 §:n mukaan oli yhtiön johtoon kuuluva elin, ei A ollut ollut sellaisen johdon ja valvonnan alainen, jota tarkoitettiin työsopimuslain 1 §:ssä. Sen vuoksi A:n valvomat saatavat eivät olleet sellaisia työsuhdesaatavia, joita tarkoitettiin etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä. Etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentin viimeisen virkkeen määräys rajoitti etuoikeutta, joka olisi osakeyhtiön konkurssissa etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen nojalla muutoin myönnettävä, ja koski vain sanotun momentin ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettuja työsuhteesta johtuvia saatavia. Tämän vuoksi A:n saatavat eivät nauttineet etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentin mukaista etuoikeutta myöskään sanotun momentin viimeisen virkkeen säännöksen nojalla. Edellä mainituin perustein raastuvanoikeus on hylännyt A:n etuoikeusvaatimuksen perusteettomana.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A valittamalla oli saattanut jutun, on lausunut, että A:lla oli yhtiön toimitusjohtajana ja ainoana hallituksen jäsenenä katsottava olleen etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentin viimeisessä virkkeessä tarkoitetuin tavoin määräämisvalta yhtiössä eikä hän näin ollen asemansa vuoksi ollut ollut saman momentin 1 virkkeessä tarkoitetuin tavoin työsuhteessa yhtiöön. Mainitun momentin viimeisen virkkeen määräys koski sanamuotonsa mukaan henkilölle, jolla oli osakeyhtiössä määräysvalta, työsuhteen perusteella maksettua palkkaa tai muuta palkkiota. Määräys oli kuitenkin tarkoitettu koskemaan myös maksettuja korvauksia vastaavassa asemassa olevalle henkilölle, joka oli muutoin kuin työsuhteessa tehnyt korvausta vastaan työtä yhtiön hyväksi. Koska A:n valvoma palkkasaatava ei ylittänyt sitä, mitä oli pidettävä kohtuullisena korvauksena hänen yhtiön hyväksi tekemästään työstä, hovioikeus on muuttanut raastuvanoikeuden konkurssituomiota siten, että A:lle maksettavaksi tuomittu saatava korkoineen on määrätty suoritettavaksi konkurssipesän varoista etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentissa säädetyllä etuoikeudella.