Virallinen syyttäjä on lausunut, että A oli 15.11.1986 Hausjärvellä tiellä nro 13849 kuljettanut B:n omistamaa henkilöautoa Turkhaudan suuntaan siten varomattomasti, että hän oli laiminlyönyt sovittaa ajoneuvonsa nopeuden riittävän alhaiseksi tien liukkauteen nähden sekä hiljentää tai muuten erityisesti varoa tien reunoilla olevia havaitsemiaan lapsia seurauksella, että 10-vuotiaan C:n lähtiessä yllättäen ylittämään tietä A oli jarrutuksesta huolimatta törmännyt lapseen. Auto oli vaurioitunut ja lapsi saanut lääkärintodistuksesta ilmenevät vammat, joita ei voitu pitää vähäisinä. A:n menettely oli ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa liikenneturvallisuudelle. Tällä perusteella virallinen syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta yksin teoin tehdyistä liikenteen vaarantamisesta ja ruumiinvamman tuottamuksesta.

Kihlakunnanoikeus on kuultuaan asianomistajana D:tä alaikäisen C:n holhoojana ja varattuaan B:lle tilaisuuden tulla kuulluksi lausunut selvitetyksi, että kysymyksessä oli suora tieosa, jolla oli 80 kilometrin nopeusrajoitus. A:n ajonopeus todistajien arvioiden mukaan oli 70-80 kilometriä tunnissa. Oli jäänyt näyttämättä, että A olisi laiminlyönyt sovittaa ajoneuvonsa nopeuden riittävän alhaiseksi. A oli syytteessä kerrotussa tilanteessa havainnut C:n, kun tämä oli juoksemassa pihaliittymästä tielle päin. A oli jarruttamalla hiljentänyt heti vauhtiaan. C oli pysähtynyt tien viereen odottamaan, kunnes A:ta vastaantullut auto oli mennyt pihaliittymän ohi. C ei ollut lainkaan seurannut A:n suunnasta tullutta liikennettä, vaan oli yllättäen lähtenyt ylittämään tietä heti sen jälkeen, kun A:ta vastaantullut auto oli ohittanut paikan. Tästä oli ollut seurauksena, että C oli joutunut A:n auton töytäisemäksi, auto oli vaurioitunut ja C saanut lääkärintodistuksesta lähemmin ilmeneviä vammoja. A:n kannalta oli ollut ennalta arvaamatonta, että 10-vuotias C, sen jälkeen kun hän oli pysähtynyt odottamaan liikenteen ohittamista, ryhtyi ylittämään tietä varmistautumatta, ettei kummastakaan suunnasta ollut tulossa autoja. Näyttämättä oli jäänyt, että A olisi kerrotussa tilanteessa laiminlyönyt erityisesti varoa tien reunoilla olleita lapsia. Tällä perusteella kihlakunnanoikeus on hylännyt A:ta vastaan ajetun syytteen. Jutun lopputulokseen nähden D sai pitää kulunsa vahinkonaan.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi D valittamalla saattoi jutun, on katsonut selvitetyksi, että tapahtumahetkellä, jolloin ilman lämpötila oli ollut -1 celsiusastetta, kestopäällysteinen tie oli ollut sataneen veden ja siitä muodostuneen ohuen jääkerroksen vuoksi liukas. Tapahtumapaikkapiirroksesta ilmeni, että A:n auton jarrutusjälki alkoi 21,5 metriä ennen auton törmäämistä C:hen ja päättyi 35,5 metriä törmäämisen jälkeen. A oli kertonut lähestyessään tapahtumapaikkaa olleensa siitä noin 30 metrin päässä, kun hän oli havainnut tytön juoksevan pihatieltä kohti päätietä. Hän oli hiljentänyt autonsa nopeutta normaalisti jarruttamalla. Tyttö pysähtyi tien reunaan ja katsoi A:sta poispäin oikealle, josta lähestyi henkilöauto. Yht'äkkiä tyttö oli lähtenyt juosten ylittämään päätietä, jolloin A oli aloittanut hätäjarrutuksen. Asiakirjoihin liitetyt valokuvat osoittivat, että A:lla oli ajosuunnastaan ollut riittävän kaukaa melko hyvä näkyväisyys tapahtumapaikalle ja siihen johtavalle pihatielle. Tapahtuman aikana pihatien kohdalla vastakkaisella puolella päätien reunassa oli seisonut myös toinen tyttö. Edellä olevien seikkojen perusteella ja ottaen huomioon kihlakunnanoikeuden päätöksessä kerrotun A:n käyttämän ajonopeuden hovioikeus on katsonut, että A oli autoa kuljettaessaan laiminlyönyt tarkkailla riittävän kauas edessään ollutta tietä ja sen välitöntä läheisyyttä ja siten erityisesti varoa tielle tullutta C:tä, joka A:n havainnon mukaan oli kiinnittänyt huomionsa vastakkaisesta suunnasta tulevaan autoon. A:n oli näin ollen katsottava varomattomuudellaan olleen osaltaan syypää kysymyksessä olevaan liikennevahinkoon ja C:n loukkaantumiseen, jolloin tämä oli saanut kallonmurtuman sekä vasemmanpuoleiset raajojen ja kasvohermon halvaukset, joita vammoja ei ollut pidettävä vähäisinä. Tällä perusteella hovioikeus on tuominnut A:n tieliikennelain 30 §:n 2 momentin ja 98 §:n sekä rikoslain 21 luvun 10 §:n ja 7 luvun 1 §:n nojalla yksin teoin tehdyistä liikenteen vaarantamisesta ja ruumiinvamman tuottamuksesta kolmeenkymmeneen 55 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1.650 markkaa. A on velvoitettu korvaamaan valtiolle sen varoista maksetut todistelukustannukset 387 markkaa sekä D:n oikeudenkäyntikulut jutussa 1.500 markalla.