Rauma-Repola Oy on A:lle 5.2. ja 23.9.1986 tiedoksi toimitetuin haastein lausunut, että yhtiö oli solminut A:n kanssa kirjallisen työsopimuksen 18.12.1980. Sopimuksen mukaan A otettiin yhtiön palvelukseen erikoistutkijaksi toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.1.1981 alkaen. A:n toimenkuvaan kuului rinnakkaistuotteiden kehittäminen selluloosateollisuudessa. Yhtiö oli ollut tuohon aikaan aikeissa kehittää uusia lignosulfonaattipohjaisia tuotteita, missä tarkoituksessa A:n kanssa oli sovittu, että hän sai lähteä työsuhteen katkeamatta opiskelemaan USA:han kolmeksi vuodeksi valmistuakseen tohtoriksi tai suorittaakseen sitä vastaavan tutkimustyön. Edelleen oli sovittu, että yhtiö maksoi hänelle opiskeluajalta, kuitenkin enintään kahdelta vuodelta, määrän, joka oli korkeintaan puolet työsopimuksen mukaisesta kotimaassa maksettavasta palkasta. A puolestaan oli sitoutunut olemaan USA:sta palattuaan yhtiön palveluksessa vähintään vuoden ja, mikäli yhtiö maksoi hänelle palkkaa opiskeluajalta, vuoden lisäksi kaksi kertaa sen pituisen ajan, jolta hänelle oli maksettu puolta palkkaa, enintään kuitenkin kolmen vuoden ajan. Yhtiö oli vielä lupautunut maksamaan A:n matkat, mikäli näitä kuluja ei saatu stipendeillä katetuiksi.

A oli 1.1.1982 lähtenyt USA:han ja yhtiö oli maksanut hänelle palkkaa vuodelta 1982 44.225 markkaa, vuodelta 1983 58.213 markkaa, vuodelta 1984 62.476 markkaa ja vuoden 1985 tammi- ja helmikuulta 10.142 markkaa eli kaikkiaan 175.056 markkaa. Lisäksi yhtiö oli maksanut sosiaalikuluja mainitulta ajalta 43.764 markkaa ja matkakulujen korvausta 6.886 markkaa.

Valmistuttuaan tohtoriksi ja päätettyään opintonsa A oli palannut Suomeen ja ottanut 1.3.1985 vastaan yhtiön Raumalla sijaitsevan tehtaan paperikoneen käyttöinsinöörin tehtävät. Tarkoituksena oli ollut, että kyseinen toimi tuli kestämään korkeintaan yhden vuoden ajan, jolloin A:lla oli mahdollisuus saada tarvittavaa käytännön kokemusta teoreettisen tietämyksensä tueksi. Työsopimusta tehtäessä ei ollut sovittu mistään nimenomaisesta työtehtävästä Suomeen paluun jälkeen. Käyttöinsinöörin tehtäviin A oli ryhtynyt yksimielisyyden vallitessa eikä ollut ilmoittanut hänellä olevan mitään enintään vuoden ajan hankittavaa käytännön kokemusta vastaan.

Toimittuaan käyttöinsinöörinä vain hieman yli neljä kuukautta A oli kuitenkin 19.7.1985 yllättäen irtisanonut työsopimuksensa ilmoittaen perusteeksi, ettei yhtiö ollut osoittanut hänelle 18.12.1980 allekirjoitetun työsopimuksen mukaisia tehtäviä ja että yhtiö siten oli oleellisessa määrin rikkonut työsopimuksen ehtoja. A oli siten aiheettomasti rikkonut työsopimuksensa, minkä vuoksi yhtiö on vaatinut, että A velvoitettaisiin suorittamaan sille joko vahingonkorvauksena tai perusteettoman edun palautuksena kaikkiaan 225.706 markkaa 16 prosentin korkoineen haastepäivästä sekä korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut korkoineen.

A on kiistänyt kanteen sekä katsonut, että yhtiöllä oli ollut työsopimuksen perusteella velvollisuus tarjota hänelle hänen erikoiskoulutustaan vastaava tehtävä, jossa hänen olisi ollut mahdollista hyödyntää erityistietojaan ja -taitojaan sekä ylläpitää ja kehittää niitä edelleen. Yhtiö oli tämän velvollisuutensa laiminlyönyt. Lisäksi olosuhteet olivat olennaisesti muuttuneet yhtiön vahingonvaarapiirissä. Yhtiö oli myös saanut maksamaansa palkkaa tai avustusta vastaavan vastikkeen eikä yhtiö ollut kärsinyt vahinkoa. Työsopimuksen kestoa koskeva ehto oli joka tapauksessa kohtuuton ja jätettävä työsopimuslain 48 §:n 3 momentin nojalla huomiotta.

Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että kysymyksessä olevan yhtiön ja A:n välisen työsopimuksen solmimisen aikaan yhtiön tutkimuskeskuksessa oli ollut vireillä projekti sulfiittiselluloosatehtaan jäteliemen hyödyntämisasteen nostamiseksi ja erityisesti lignosulfonaattipohjaisten rinnakkaistuotteiden kehittämiseksi. Työsopimus oli syntynyt yhtiön tarjottua A:lle mahdollisuutta jatko-opiskeluun ulkomailla tavoitteena tohtorinväitöskirja. A oli aikaisemmin valmistunut Helsingin Teknillisestä Korkeakoulusta tekniikan lisensiaatiksi lisensiaattityönään sulfiittijäteliemen fraktiointi ionieksluusiokromatograafisesti. Sopimuksessa tarkoitettujen opiskelun jälkeisten työtehtävien osalta raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A:lla, joka oli otettu yhtiön palvelukseen erikoistutkijaksi tehtävänään rinnakkaistuotteiden kehittäminen, oli ollut syytä käsittää, että hän tulisi olemaan rinnakkaistuotejaoksen esimiehen työn jatkaja, kun tämä siirtyisi eläkkeelle.

Yhtiön lignosulfonaatti- ja ioniekskluusioprojektit, jotka olivat läheisesti liittyneet A:n ottamiseen yhtiöön erikoistutkijaksi, oli ennen A:n Suomeen paluuta lakkautettu. Samoin oli lakkautettu tutkimuslaitos ja sitä seurannut tutkimuskeskus sekä muun muassa jaospäälliköiden vakanssit.

A:n työsopimusta ei ollut muutettu, mutta hänen toimenkuvaansa oli suullisin sopimuksin muutettu niin, että A oli vastaanottanut hänelle ensisijaisesti tarjotun tehtävän paperikoneen käyttöinsinöörinä, missä tehtävässä hänen oli ollut määrä toimia enintään yhden vuoden ajan. Sen jälkeen hän olisi siirtynyt tutkimustehtäviin.

Jutussa oli käynyt ilmeiseksi, ettei A ollut ehdoitta suostunut toimenkuvansa muuttamiseen, vaan oli edellyttänyt tulevan tutkimustehtävänsä ja asemansa selvittämistä yhtiössä kohtuullisessa ajassa. Ryhdyttyään maaliskuussa 1985 mainittuun käyttöinsinöörin tehtävään A oli useasti vaatinut toimenkuvansa selvittämistä tai uuden työsopimuksen tekemistä. Yhtiössä oli vielä kevätkesällä 1985 ollut epätietoisuutta siitä, voitiinko A:ta enää pitää yhtiön palveluksessa. Päätös tästä oli tehty vasta 14.6.1985.

Yhtiö ei ollut näyttänyt, että se olisi A:n 19.7.1985 tapahtuneeseen irtisanoutumiseen mennessä antanut hänelle työtä, joka kohtuudella olisi vastannut työsopimusta tehtäessä edellytettyjä työtehtäviä tai että se myöskään olisi samaan ajankohtaan mennessä selvästi ilmoittanut A:lle tämän tulevat tehtävät ja aseman yhtiössä. Yhtiöllä, jonka tutkimuslaitos ja sitä seurannut tutkimuskeskus oli jo vuoden 1984 aikana lakkautettu, oli ollut A:n tehtävien ja aseman suunnitteluun ja niistä ilmoittamiseen riittävästi aikaa. A:lta ei näissä olosuhteissa enää voitu kohtuuden mukaan vaatia 18.12.1980 tehtyyn työsopimukseen perustuvan sopimussuhteen jatkamista. Tämän vuoksi raastuvanoikeus on hylännyt kanteen ja velvoittanut yhtiön korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 47.329,20 markalla.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi Rauma-Repola Oy oli saattanut jutun, on jättänyt asian raastuvanoikeuden päätöksen varaan. Yhtiö velvoitettiin korvaamaan A:lle hänellä vastauksen antamisesta olleet kulut 900 markalla 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.