A on R-Pelti Oy:lle 11.8.1986 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausunut, että hän oli ollut työsopimuslain 1 §:n mukaisessa toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa yhtiöön rautarakenneasentajana vuodesta 1983 lukien. A oli joutunut sairauslomalle ajaksi 5.-11.5.1986, jota sairauslomaa oli sittemmin jatkettu 18.5.1986 asti. Sairausloman kuluessa A oli 15.5.1986 saanut työnantajalta 12.5.1986 päivätyn kirjeen, jossa oli ilmoitettu A:n työsuhteen purkautuneen poissaoloa koskevan ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin vuoksi. Työnantajan purkuperuste ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa, koska A:n vaimo oli 6.5.1986 ilmoittanut yhtiölle A:n sairaudesta ja yhtiölle oli toimitettu asianmukaiset lääkärintodistukset. Koska työnantajalla ei ollut ollut laillista syytä työsopimuksen purkamiseen eikä edes irtisanomiseen, A on vaatinut, paitsi irtisanomisajan palkkaa ja eräitä muita työsuhteesta johtuvia saatavia sekä korvausta oikeudenkäyntikuluista, yhtiön velvoittamista suorittamaan hänelle työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain mukaisena korvauksena työsopimuksen lainvastaisesta päättämisestä kymmenen kuukauden palkkaa vastaavat 73.100 markkaa korkoineen.

Yhtiön vastustettua A:n kannetta kihlakunnanoikeus on päätöksessään katsonut selvitetyksi, että A oli ollut kanteessa kerrotussa työsuhteessa yhtiöön. A:n vaimo oli 6.5.1986 soittanut yhtiöön tarkoituksenaan ilmoittaa A:n sairaudesta. Ilmoituksen tarkka sisältö oli jäänyt osaksi selvittämättä. Yhtiön edustajan kertomuksen ja työsuhteen purkautumista tarkoittaneen yhtiön 12.5.1986 päivätyn kirjeen sisällön perusteella A:lla oli ollut perusteltu syy ymmärtää, ettei hänen tarvinnut uudelleen ilmoittaa työnantajalle sairaudestaan. Sen johdosta työnantajalla ei ollut ollut sanotun kirjeen lähettäessään perustetta käsitellä A:n työsuhdetta purkautuneena. Kun purkamisilmoituksessa ei ollut muuta mainittu, oli työsuhteen katsottava päättyneen A:n saadessa ilmoituksesta 15.5.1986 tiedon. Tämän vuoksi yhtiö oli velvollinen suorittamaan A:lle sairausajan palkkaa 15.5.1986 asti ja sen jälkeen vaaditun irtisanomisajan palkan. Koska A oli jo irtisanomisaikanaan saanut 10.6.1986 uuden työpaikan, hänelle ei ollut työsuhteen päättymisestä näytetty aiheutuneen korvattavaa vahinkoa.

Lakia työsopimuksen irtisanomismenettelystä ei pääsääntöisesti sovelleta työsopimuksen purkamistilanteisiin. Mainittua lakia sovelletaan kuitenkin lain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella, jos työnantaja on purkanut työsopimuksen vedoten työsopimuslain mukaisiin purkamisperusteisiin ja työntekijä esittämiensä syiden perusteella on väittänyt, ettei työnantajalla olisi ollut perustetta edes työsopimuksen irtisanomiseen. Työsopimuslain mukaisilla purkamisperusteilla oli katsottava tarkoitetun työsopimuslain 43 §:ssä yksilöityjä purkamisperusteita. A:n 23.5.1986 päivätyssä työsuhteen päättymisen vastustamista koskeneessa ilmoituksessa ei ollut väitetty, että työsuhteen päättymisessä olisi ollut sellaisia viimeksi sanotussa lainkohdassa tarkoitettuja purkamisperusteita, joiden nojalla työnantajalla ei olisi ollut edes oikeutta työsopimuksen irtisanomiseen. Työnantaja oli katsonut A:n työsuhteen purkautuneeksi työsopimuslain 44 §:n 2 momentin nojalla. Tämän lainkohdan vastaisen menettelyn seuraamukset oli määritelty työsopimuslain 51 §:ssä. Jutussa ei ollut esitetty perustetta, jonka nojalla olisi pitänyt soveltaa työsopimuksen irtisanomismenettelystä annettua lakia.

Edellä kerrotuilla perusteilla kihlakunnanoikeus on, samalla kun yhtiö on velvoitettu maksamaan A:lle irtisanomis-, sairaus- ja odotusajan palkkaa ja vuosineljännesvapaa- ja lomakorvauksia sekä korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut, hylännyt perusteettomana A:n vaatimuksen yhtiön velvoittamisesta suorittamaan hänelle korvausta työsopimuksen lainvastaisesta päättämisestä.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi asianosaiset olivat saattaneet jutun, on lausunut, että A, jonka työsuhde RPelti Oy:öön oli alkanut 2.5.1983, oli sairauden johdosta ollut poissa työstä 5.5.1986 lukien, joka oli yhtiössä ollut 30.4.1986 jälkeen ensimmäinen työpäivä. A:n vaimo oli todistajana kertonut 6.5.1986 aamulla ennen kello 7 soittaneensa yhtiön toimitusjohtajalle, joka oli ollut kiireisen tuntuinen ja yrittänyt lopettaa puhelun, mutta todistaja oli kuitenkin saanut sanotuksi, että A ei seuraavanakaan päivänä kykenisi töihin ja että häntä pitää tutkia. Todistaja ei muistanut, oliko hän käyttänyt sanaa sairaus, mutta nimenomaan A:n sairaudesta hän oli ilmoittanut. Yhtiön toimitusjohtaja oli oikeudessa kertonut saaneensa 6.5.1986 ensimmäisen kerran tiedon asiasta, kun todistaja oli soittanut edellä mainitun puhelun, ja ilmoittanut, että "A on täällä eli kotona, asiaan liittyy jotain ihmeellistä, se täytyy tutkia". A oli kertonut ilmoittaneensa 12.5.1986 yhtiön konttoripäällikölle olevansa sairauden vuoksi poissa työstä vielä viikon. Todistajana kuultuna konttoripäällikkö oli kertonut A:n soittaneen hänelle 12.5.1986 ja ilmoittaneen, että hänellä oli lääkärintodistukset sairaudestaan. Asian myöhemmässä käsittelyssä konttoripäällikkö oli kertonut, että A oli ottanut häneen yhteyttä vasta 16.5.1986 eli saatuaan yhtiön ilmoituksen työsuhteen purkautumisesta. Sanotussa ilmoituksessa yhtiö oli muun muassa todennut, että se oli saanut A:n poissaolosta ensimmäisen ilmoituksen 12.5.1986. Asiassa ilmenneet seikat huomioon ottaen oli selvitetty, että yhtiö oli jo ennen 12.5.1986 A:lle tehtyä ilmoitusta työsuhteen purkautumisesta ollut tietoinen siitä, että A:lla oli ollut pätevä este poissaoloonsa. Hovioikeus on katsonut, ettei yhtiöllä siten ollut ollut työsopimuslain 44 §:n 2 momentin mukaista oikeutta käsitellä A:n työsopimusta purkautuneena eikä myöskään sanotun lain 37 §:n 2 momentissa tarkoitettua erityisen painavaa syytä työsopimuksen irtisanomiseen.

Työsopimuksen purkamiseen oli rinnastettava työsopimuslain 44 §:n 2 momentissa tarkoitettu tapaus, jossa työnantajalla oli oikeus käsitellä työsopimusta purkautuneena työntekijän poissaolon vuoksi. A oli väittänyt, ettei yhtiöllä ollut ollut perustetta edes hänen työsopimuksensa irtisanomiseen. Yhtiö oli sen vuoksi ottaen huomioon työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan ja 19 §:n säännökset velvollinen suorittamaan A:lle korvausta perusteettomasta työsuhteen päättämisestä. Korvauksen suuruutta määrätessään hovioikeus on sanotun lain 20 §:n nojalla ottanut huomioon A:n työsuhteen kestoajan sekä sen, että A oli saanut uuden työpaikan 10.6.1986.

Näillä perusteilla hovioikeus on, samalla kun se on muuttanut yhtiön A:lle maksettavia irtisanomis- ja sairausajan palkkoja sekä lomakorvausta, velvoittanut yhtiön maksamaan A:lle korvaukseksi työsopimuksen lainvastaisesta päättämisestä neljän kuukauden palkkaa vastaavat 29.240 markkaa 16 prosentin korkoineen 11.8.1986 lukien.