Nimismies Q on virallisena syyttäjänä lausunut, että A, B ja C olivat 3.10.1986 Kuivaniemellä osallistuneet ampujina hirvenmetsästykseen Kuivaniemen metsästysseura r.y.:n jäsenille myönnetyn hirvenkaatoluvan perusteella. A oli toiminut metsästyksen johtajana. C oli ampunut kaksi kertaa lupa-alueella uroshirveä, joka kuitenkin oli juosten paennut paikalta. A:n ohjeiden mukaisesti B ja C olivat lähteneet B:n hirvikoira mukanaan jäljittämään hirveä. Vaikka haavoittunut hirvi oli poistunut lupa-alueelta Pudasjärven hoitoalueen valtionmaalle, B ja C olivat A:n ohjeiden mukaisesti aseet mukanaan koiran ollessa jäljillä seuranneet hirveä valtionmaalle, jolla heillä ei ollut metsästysoikeutta. A ei ollut tässä vaiheessa ilmoittanut poliisipiirin päällikölle haavoittuneen hirven poistumisesta lupa-alueelta, vaikka se mukana olleiden viestivälineiden avulla olisi ollut vaikeudetta tehtävissä. B:n koira oli ottanut hirven haukkuunsa noin kilometrin päässä metsästysalueen rajasta valtionmaan puolella, ja B oli hirven etulapojen seutuville tähtäämällään laukauksella kaatanut liikuntakykyisen seisovan hirven ja ampunut sen jälkeen vielä varmistuslaukauksen niskaan ja pistänyt hirven. Tämän jälkeen A:kin oli tullut paikalle ja seurue oli ryhtynyt toimenpiteisiin hirven kuljettamiseksi pois metsästä.

Ilmoituksen poliisille luvattomalla alueella tapahtuneesta hirvenkaadosta oli tehnyt vasta seuraavana päivänä hirvenmetsästysseurueeseen kuulunut henkilö, joka ei kuitenkaan ollut osallistunut metsästykseen. Poliisin ohjeiden mukaisesti hirven ruho oli sitten toimitettu poliisiasemalle ja myyty huutokaupalla. Varoja oli kertynyt 5.020 markkaa.

Koska A, B ja C olivat menettelyllään tahallaan rikkoneet metsästysaluetta koskevia lupaehtoja, virallinen syyttäjä on vaatinut, että heidät tuomittaisiin rangaistukseen metsästysrikoksesta ja luvattomasta metsästyksestä. Lisäksi syyttäjä on vaatinut, että heidät tuomittaisiin metsästyskieltoon ja velvoitettaisiin yhteisvastuullisesti korvaamaan valtiolle luvattomasti kaadetun hirven saalisarvon 5.020 markan ja elävän riistan ostoarvon 7.500 markan erotuksena 2.480 markkaa sekä hirven kaatolupamaksuna 500 markkaa. Vielä syyttäjä on vaatinut, että B tuomittaisiin menettämään valtiolle hirven tappamiseen käyttämänsä takavarikkoon otettu metsästyskivääri nro 175481 ja että hirven huutokaupasta saadut varat 5.020 markkaa julistettaisiin valtiolle menetetyiksi.

A:n, B:n ja C:n kiistettyä heitä vastaan ajetut vaatimukset kihlakunnanoikeus on lausunut selvitetyksi, että syytteessä tarkoitetussa hirvenmetsästyksessä haavoittuneen hirven mentyä kerrotuin tavoin lupa-alueelta valtionmaalle siitä oli valunut niin runsaasti verta, että sen jäljittäminen verijälkien perusteella oli ollut sadesäästä huolimatta vaivatonta. B ja C olivat arvellen hirven olevan huonossa kunnossa seuranneet sitä A:n ohjeiden mukaisesti valtionmaalle. He olivat poistaneet panokset mukanaan olleista aseista ennen poistumistaan lupa-alueelta valtionmaalle.

B:n saadessa hirven valtionmaalla näköpiiriinsä se oli ollut köyryssä selkä luokille taipuneena, jalat harallaan ja pää etujalkojen välissä. Hirvi oli pysähtynyt lähelle kytevää nuotiota. Hirvikoirasta hirvi ei ollut näyttänyt välittävän mitään. Tämän havaintonsa mukaan, jota ei ollut pidettävä epäluotettavana, B oli päätellyt hirven olevan kuolemankielissä ja liikuntakyvytön. Tätä tuki myös se, ettei hirvi ollut reagoinut B:n lähestymiseen. B oli ladannut aseensa ja lopettanut hirven.

Metsästyksenjohtaja A oli myös tullut paikalle ja seurue oli ryhtynyt toimenpiteisiin hirven kuljettamiseksi pois metsästä. Tämä oli tapahtunut noin puolenyön aikaan. Seuraavana aamupäivänä metsästysseurueeseen kuulunut D oli ilmoittanut asiasta poliisille metsästyksenjohtajana toimineen A:n määräyksestä. Sen seikan, että D ei edellisenä päivänä ollut osallistunut metsästykseen, kihlakunnanoikeus on katsonut olevan vailla merkitystä.

Seurue oli toimittanut hirven poliisin ohjeiden mukaisesti nyljettynä ja kokonaisena poliisiasemalle.

B oli tosin hirvieläinten metsästyksestä annetun asetuksen 13 §:n 4 momentin vastaisesti tappanut haavoitetun, lupaalueelta pois menneen hirven ilman poliisipiirin päällikön määräystä. Ottaen kuitenkin huomioon hirven kunnon löytöpaikalla, mitä ilmi tulleiden seikkojen perusteella oli pidettävä hirvelle suurta tuskaa tuottaneena, ja lisäksi ottaen huomioon huonot sääolosuhteet, myöhäisen vuorokauden ajan ja hirven kaatopaikan syrjäisen sijainnin, kihlakunnanoikeus on pitänyt ilmeisenä, että hirven tappaminen heti oli ollut välttämätöntä. Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus on hylännyt syytteet ja niiden nojalla esitetyt vaatimukset. Samalla kihlakunnanoikeus on todennut, että edellä mainitun asetuksenkohdan mukaan hirven ruhon myynnistä kertyneet varat kuuluivat valtiolle. Takavarikkoon otetun kiväärin kihlakunnanoikeus on määrännyt palautettavaksi B:lle.

Nimismies Q:n haettua virallisena syyttäjänä muutosta kihlakunnanoikeuden päätökseen ja A:n, C:n ja B:n vastattua muutoksenhakemukseen hovioikeus on lausunut C:n ampuneen hirveä noin 80 metrin päästä lavalta ja kertoneen osuneensa niin hyvin, että hän oli arvellut hirven sen johdosta kaatuvan. Hirveä jäljitettäessä eläimen oli todettu vuotavan runsaasti verta ja sen kulku oli ollut hoipertelevaa. Kun hirvi oli ylittänyt lupa-alueen rajan, A oli määrännyt B:n ja C:n seuraamaan sitä. A ei ollut ilmoittanut haavoittuneesta hirvestä poliisille, koska seurueen radiopuhelimet eivät olleet toimineet riittävän hyvin ja koska ilmoittaminen muutoin olisi kestänyt monta tuntia. Nämä seikat huomioon ottaen hovioikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että A olisi tuottamuksellisestikaan rikkonut hirvieläinten metsästyksestä annetun asetuksen 13 §:n 3 momentissa säädettyä ilmoitusvelvollisuutta. Näillä ja muutoin kihlakunnanoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus on pysyttänyt kihlakunnanoikeuden päätöksen.