L, M ja N ovat A:n kuolinpesän osakkaina kihlakunnanoikeudessa kertoneet, että heidän omistamalleen, Ikaalisten kaupungin Sarkkilan kylässä sijaitsevalle Uusitalon tilalle RN:o 1:36 olivat A ja L rakentaneet kuivurirakennuksen. Myöhemmin rakennusta oli laajennettu. Laajennuksen yhteydessä rakennukseen oli yhdessä B:n ja C:n kanssa hankittu kuivurilaitteet. Näiden laitteiden yhteisomistuksesta oli sittemmin syntynyt erimielisyyttä, minkä vuoksi yhteisomistussuhteen jatkamiselle ei enää ollut perustetta. Edellä olevan perusteella L, M ja N ovat vaatineet,

1) että heille vahvistetaan omistusoikeus kuivurirakennukseen,

2) että kihlakunnanoikeus määrää Tampereelta olevan asianajajan X:n uskottuna miehenä myymään edellä mainitussa rakennuksessa olevat kuivurilaitteet ja suorittamaan selvityksen laitteisiin liittyvistä seikoista eräistä yhteisomistussuhteista annetun lain 9 §:n mukaisesti,

3) että 27.12.1972 allekirjoitettu asiaa koskeva sopimus julistetaan puretuksi ja

4) B ja C velvoitetaan korvaamaan L:lle, M:lle ja N:lle näiden oikeudenkäyntikulut 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien.

Toissijaisesti L, M ja N ovat vaatineet, että mikäli kysymyksessä katsotaan olevan avoimen yhtiön, asianajaja X olisi selvitysmiehenä määrättävä suorittamaan selvitys asianosaisten välillä.

B ja C ovat kertoneet, että osapuolet olivat yhdessä kesällä 1972 valmistaneet A:n omistamalle kiinteistölle siilokuivurin. Tässä yhteydessä paikalla aiemmin ollut kuivurirakennus oli osittain purettu ja sen tilalle oli tehty erinäisiä uusia rakennelmia. Sittemmin asianosaiset olivat käyttäneet rakennusta täysin yhteisymmärryksessä. Edellä mainitulla sopimuksella osapuolten välille oli syntynyt avoin yhtiö, jonka tarkoituksena oli harjoittaa viljan kuivausta yhdessä rakennetulla kuivurilla. Näin ollen kantajat eivät omistaneet kuivurirakennusta eikä eräistä yhteisomistussuhteista annettua lakia voitu siten soveltaa.

Toissijaisesti B ja C ovat katsoneet, että omistusoikeus kuivurirakennukseen laitteineen jakautui asianosaisten välillä siten, että A:n oikeudenomistajien osuus oli 1/3 sekä B:n ja C:n osuus 1/3 kummankin. Sopimus antoi osapuolille oikeuden kuivurirakennuksen käyttöön eli oikeuden maapohjaan, rakennukseen ja tarvittaviin kuivurilaitteisiin. Laitteilla ei juurikaan ollut arvoa, mikäli ne irroitettiin rakennuksesta.

Edelleen vastaajat ovat lausuneet, että mikäli eräistä yhteisomistussuhteista annettua lakia voitiin tapaukseen soveltaa, olisi myytäväksi määrättävä koko kuivurirakennus laitteineen ja oikeuksineen maapohjan käyttöön. Tuolloin olisi myyntiä toimittamaan uskotuksi mieheksi määrättävä asianajaja Y.

Näillä perusteilla B ja C ovat kiistäneet kanteen ja vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan laillisine korkoineen.

Perustelut

Asianosaiset olivat yksimielisiä siitä, että A ja L omistivat kysymyksessä olevan kuivurin paikalla aiemmin sijainneen kuivurirakennuksen.

Kanteessa mainittu 27.12.1972 päivätty sopimus viljankuivurista oli A:n sekä B:n ja C:n allekirjoittama. Sopimuksen sanamuoto kuului seuraavasti: "A, B ja C ovat tehneet keskenään seuraavan sopimuksen kuivurista ja sen käytöstä: Kuivuri on kesällä 1972 yhteisesti valmistettu siilokuivuriksi ja se sijaitsee A:n maalla. Kuivaamiseen on jokaisella samanlainen oikeus, samaten oikeus siilotilan rakentamiseen yhteisesti siitä sopien. Kuivurin korjauskustannukset ja muut jaetaan 1/3 kunkin maksettavaksi. Käyttömenot hyödyn mukaan vuosittain tarkistetaan."

B oli katsonut sanoilla "kuivuri" ja "siilokuivuri" tarkoitetun rakennusta laitteineen siltä osin kuin tämä oli rakennettu vuonna 1972.

Oikeudessa kuulluista todistajista kaksi oli kertonut, että heidän käsittääkseen vuonna 1972 tapahtunut kuivurin rakentaminen oli yhteistyötä A:n ja vastaajien kesken.

Jutussa oli ilmennyt, että kuivurirakennus oli rakennettu ja laitteet asennettu siksi, että A sekä B ja C voisivat rakennuksessa harjoittaa viljan kuivausta kukin omaan lukuunsa. Kun toimintaa ei siten ollut tarkoitettu harjoitettavaksi yhteiseen lukuun, A:n sekä B:n ja C:n kesken ei ollut syntynyt avointa yhtiötä.

A ja L omistivat yhdessä Uusitalon tilalla aiemmin sijainneen, nyt kysymyksessä olevan kuivurirakennuksen paikalla olleen kuivurin. Kesällä 1972 rakennus oli purettu osittain, minkä jälkeen sitä oli laajennettu ja siihen asennettu siilokuivurilaitteet.

Kun kuivurin laajentamistöiden suorittamisesta oli jutun vireille tuloon mennessä kulunut noin 14 vuotta, kihlakunnanoikeus on katsonut, ettei toisaalta kantajan taholta esitetty tositeaineisto ja toisaalta se, etteivät vastaajat olleet tällaista aineistoa esittäneet, sinänsä osoittaneet kuivurirakennuksen omistusoikeuden määräytymistä.

Pääpaino jutussa oli annettava A:n sekä B:n ja C:n allekirjoittamalle, 27.12.1972 päivätylle sopimukselle. Sen sanamuoto ja todistajainkertomukset osoittivat, että kuivurilaitteiden lisäksi myös rakennuksen omistusoikeus oli tarkoitettu järjestettäväksi siten, että A sekä B ja C omistivat rakennuksen yhteisesti. Kuivurirakennus siihen kuuluvine pannuhuoneineen ja rakentamisen yhteydessä tehtyine varastosiiloineen oli siten asianosaisten yhteistä omaisuutta. Edelleen rakennukseen myöhemmin tehdyt varastosiilot kuuluivat rakennuksen ainesosina tämän yhteisomistuksen piiriin.

Kantajien omistaman osuuden suuruutta harkittaessa sopimuksen sanamuoto viittasi siihen, että A:n osuus olisi ollut 1/3. Ottaen kuitenkin toisaalta huomioon B:n lausuman sopimuksen tulkinnasta ja toisaalta sen, että sopimuksen osapuolet olivat rakentaneet kuivuriin myöhemmin varastosiiloja, kihlakunnanoikeus on katsonut, että A:n oikeudenomistajien osuus oli enemmän kuin 1/3 koko rakennuksesta. Muun selvityksen puuttuessa kihlakunnanoikeus on arvioinut tämän osuuden suuruudeksi 2/5 koko rakennuksesta pannuhuoneineen ja varastosiiloineen.

Kuivurilaitteiden osalta kihlakunnanoikeus on todennut, että ne oli tarkoitettu palvelemaan rakennuksen käyttötarkoitusta ja että ne oli rakentamisen yhteydessä kiinteästi liitetty rakennukseen. Näin ollen laitteita ei enää voitu pitää itsenäisinä esineinä, vaan esineen ainesosina. Siten laitteita ei voitu erikseen määrätä myytäväksi. Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on katsonut, ettei ollut syytä määrätä kanteessa tarkoitettua uskottua miestä tai selvitysmiestä.

Jutussa ei ollut esitetty sellaisia perusteita, joiden nojalla 27.12.1972 tehty sopimus viljankuivurista olisi julistettava puretuksi.

Päätöslauselma

Kihlakunnanoikeus on vahvistanut, että L, M ja N omistivat 2/5 osaa Ikaalisten kaupungin Sarkkilan kylässä sijaitsevalla Uusitalon tilalla RN:o 1:32 olevasta kuivurirakennuksesta pannuhuoneineen ja varastosiiloineen, mutta ei varsinaisine kuivurilaitteineen. Muilta osin kanne on hylätty.

L:n ja hänen myötäpuoltensa kanne oli osittain hyväksytty. Juttu oli kuitenkin ollut siinä määrin epätietoinen, että B:llä ja C:llä oli ollut oikeudenkäyntiin perusteltua aihetta. Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on määrännyt, ettei asianosaisille ollut tuleva korvausta heille jutussa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi L ja hänen myötäpuolensa olivat saattaneet jutun ja johon B ja C vastattuaan muutoksenhakemukseen ja L myötäpuolineen olivat säädetyn määräajan jälkeen toimittaneet kirjoituksia liitteineen, on jättänyt myöhään toimitetut kirjoitukset huomiotta, koskei niiden huomioon ottamiseen ollut erityistä syytä.

Hovioikeus on, hyläten L:n ja hänen myötäpuoltensa esittämän pyynnön suullisen käsittelyn toimittamisesta aiheettomana, tutkiessaan jutun jättänyt asian kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan siten selvennettynä, että Uusitalon tilan rekisterinumero on 1:36.

L, M ja N on velvoitettu yhteisvastuullisesti suorittamaan B:lle ja C:lle yhteisesti korvaukseksi näillä jutun vuoksi hovioikeudessa olleista kuluista 1.000 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien. Koska L ja hänen myötäpuolensa olivat hävinneet jutun hovioikeudessa, heidän vaatimuksensa saada korvausta hovioikeudessa olleista kuluistaan hylättiin.