A on virallisen syyttäjän B:tä vastaan liikenteen vaarantamisesta ajamassa syytejutussa asianomistajana kuultaessa kertonut, että hän oli luovuttanut B:n koeajettavaksi omistamansa henkilöauton rekisterinumero KOE H-890. Auto oli koeajon aikana B:n sitä kuljettaessa vaurioitunut liikenneonnettomuudessa, mistä oli aiheutunut 27.705 markan korjauskustannukset. Tämän vuoksi A on vaatinut B:n velvoittamista suorittamaan vahingonkorvausta vaurioituneesta autosta 27.705 markkaa ja arviolaskun hankkimiskuluista 275 markkaa sekä korvausta oikeudenkäyntikuluista, kaikki laillisine korkoineen.

B on kiistänyt A:n korvausvaatimuksen perusteeltaan ja määrältään. Sen varalta, että hänet katsottaisiin korvausvelvolliseksi, B on vaatinut korvauksen sovittelemista sen vuoksi, ettei A ollut ottanut autolle vaunuvahinkovakuutusta eikä ollut ennen koeajoa ilmoittanut B:lle vakuutuksen puuttumisesta.

Raastuvanoikeus on kuultuaan asianomistajana A:n lisäksi Tampereelta olevia C:tä ja D:tä sekä B:tä syytteestä lausunut selvitetyksi, että B:llä oli kuljettaessaan Tampereella 29.11.1986 A:n omistamaa henkilöautoa, rekisterinumero KOE H-890, Mustalahdenkatua pohjoiseen ollut oikeus ajaa etuajo-oikeutetuksi merkittyyn risteykseen ottaen huomioon D:n kuljettaman auton etäisyys kyseisestä risteyksestä. B oli kuitenkin auton pysähdyttyä teknisten vaikeuksien vuoksi risteykseen lähtenyt uudelleen liikkeelle ja siten laiminlyönyt väistää etuajo-oikeutetulla tiellä kulkevaa liikennettä. B:n varomattomuudesta oli seurannut, että Paasikiventietä lännestä itään päin ajanut D:n kuljettama henkilöauto, rekisterinumero HTM117, oli törmännyt B:n kuljettamaan autoon, jolloin molemmat autot olivat vaurioituneet.

Tällä perusteella raastuvanoikeus, tuomitessaan B:n tieliikennelain 3 §:n 1 momentin, 4 §:n 1 momentin, 15 §:n 1 momentin ja 98 §:n nojalla liikenteen vaarantamisesta sakkorangaistukseen ja velvoittaessaan B:n korvaamaan valtiolle sen varoista maksetun todistajanpalkkion 157 markkaa ja suorittamaan D:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista raastuvanoikeudessa 2.648 markkaa, on velvoittanut B:n suorittamaan A:lle vahingonkorvauksena auton korjauskuluista kohtuulliseksi harkitut 20.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 13.5.1987 lukien sekä oikeudenkäyntikulujen korvauksena 2.900 markkaa 16 prosentin korkoineen 10.6.1987 lukien.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi B oli saattanut jutun, on jättänyt raastuvanoikeuden päätöksen sen soveltamaa tieliikennelain 4 §:n 1 momenttia lukuunottamatta pysyväksi sekä velvoittanut B:n suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 700 markkaa.