A on kertonut hakeneensa avioeroa raastuvanoikeudessa B:lle 24.1.1988 tiedoksi annetulla hakemuksella, jolloin asia raastuvanoikeuden päätöksellä 12.2.1988 oli lykätty. Tämän vuoksi A on vaatinut, kun harkintaaikaa oli kulunut vähintään kuusi kuukautta, että hänet ja B tuomittaisiin avioeroon sekä että B velvoitettaisiin suorittamaan heidän kahdelle alaikäiselle lapselleen elatusapua kummallekin erikseen 800 markkaa kuukaudessa.

B:n jäätyä pois asian käsittelystä harkinta-ajan jälkeen A on raastuvanoikeudessa kertonut, että raastuvanoikeus oli päätöksessään 12.2.1988 velvoittanut B:n suorittamaan kummallekin lapselle elatusapua 600 markkaa kuukaudessa kunnes lapset täyttivät 18 vuotta tai sitä ennen pystyivät itsensä elättämään. Elatusavun vahvistamisen jälkeen olivat puolisoiden olosuhteet olennaisesti muuttuneet siten, että asian ensikäsittelyn jälkeen hän oli saanut tarkemman kuvan puolisoiden omaisuussuhteista, ja tämän vuoksi vaatimusta elatusavun muuttamisesta oli pidettävä kohtuullisena.

Raastuvanoikeus on, samalla kun se on tuominnut puolisot avioliittolain 25 §:n nojalla avioeroon, katsonut jääneen näyttämättä, että niissä olosuhteissa, jotka lapsen elatuksesta annetun lain mukaan oli otettava huomioon elatusapua vahvistettaessa, oli tapahtunut niin olennaisia muutoksia, että elatusavun muuttamista oli sekä lasten että B:n olot huomioon ottaen pidettävä kohtuullisena. Tällä perusteella raastuvanoikeus on hylännyt elatusavun muuttamisvaateen. Asian laatuun nähden A sai kärsiä oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli lasten elatusavun ja oikeudenkäyntikulujen osalta saattanut jutun, on jättänyt asian raastuvanoikeuden päätöksen varaan.