A on Vakuutusosakeyhtiö Pohjolalle 5.9.1984 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla kertonut, että hänen ajaessaan 16.11.1974 Mäntsälässä työmatkalla henkilöautoaan, joka oli vakuutusyhtiössä liikennevakuutettu, auto oli suistunut tieltä. A oli tuolloin loukkaantunut niin vaikeasti, ettei hän ollut enää kyennyt työskentelemään porarina.

A oli tapaturmakorvausta saavien invaliidihuollosta 20.12.1963 annetun lain nojalla saanut vakuutusyhtiöltä invaliidihuoltona koulutuksen uuteen ammattiin. Hän oli 1.9.1976 aloittanut teknillisessä koulussa opiskelun ja 4.5.1980 valmistunut rakennusmestariksi. Vakuutusyhtiö oli liikennevakuutuksesta, katsoen A:n yhdellä neljänneksellä myötävaikuttaneen liikenneonnettomuuteen, suorittanut hänelle korvaukseksi ansiotulojen menetyksestä 8.12.1974 ja 31.8.1976 väliseltä ajalta 56.300 markan vuosityöansion mukaan laskettuna 25.556,11 markkaa. Sitä vastoin vakuutusyhtiö oli katsonut että, koska se oli maksanut tapaturmavakuutuslain nojalla A:lle ajalta 8.12.1974-4.5.1980 elinkorkona ja päivärahana 89.777 markaksi vahvistetun vuosityöansion mukaan yhteensä 438.712,36 markkaa, A:lla ei ollut, huomioon ottaen hänen entinen ammattinsa, ammattikoulutuksensa ja ansiotulonsa uudessa ammatissa, oikeutta saada lisäkorvausta ansiotulojen menetyksestä. Sen vuoksi vakuutusyhtiö ei ollut suorittanut A:lle liikennevakuutuksesta koulutusajalta korvausta ansiotulojen menetyksestä.

A on lausunut, että ansiotulojen menetyksestä oli maksettava ajalta 8.12.1974-4.5.1980 liikennevakuutuslain nojalla 100 prosentin korvausasteen mukainen täysimääräinen korvaus liikennevakuutuskorvausta saavien invaliidihuollosta annetun lain täytäntöönpanosta 23.7.1965 annetun asetuksen 2 §:n sitä estämättä. Vahinkovuoden 1974 tasossa olevaa 89.800 markan vuosityöansiota indeksillä korotettuna laskuperusteena käyttäen tuo korvaus oli 797.735 markkaa. Tämän määrän ja tapaturmavakuutuslain nojalla maksettujen 421.968,94 markan erotuksesta 375.766,06 markasta oli vakuutusyhtiön maksettava 3/4 osaa eli 281.824,54 markkaa, mistä määrästä oli vähennettävä edellä mainitut 25.556,11 markkaa.

Tämän vuoksi A on vaatinut, että vakuutusyhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle korvaukseksi ansiotulojen menetyksestä 8.12.1974 ja 4.5.1980 väliseltä ajalta 256.268,43 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantamisesta lukien.

Kuultuaan vakuutusyhtiötä kanteesta raastuvanoikeus on todennut, että vakuutusyhtiö oli 8.12.1974 ja 4.5.1980 väliseltä ajalta suorittanut A:n uuteen ammattiin kouluttamisesta aiheutuneet kustannukset invaliidihuoltona sekä maksanut tapaturmavakuutuslain perusteella elinkorkoa koulutusajalta indeksikorotuksineen 69.168 markkaa vuodessa ja lisäksi korvausta elatusmenoista 11,70 markkaa päivältä. Liikennevakuutuslain 6 §:n 4 momentin nojalla ajoneuvon liikennevakuutuksesta korvattiin vain se osa vahingosta, jota ei korvattu tapaturmavakuutuslain mukaan. Koska oli selvitetty, että A oli saanut viimeksi mainitun lain mukaista korvausta 8.12.1974 ja 4.5.1980 väliseltä ajalta yhteensä 438.712,36 markkaa, ja kun liikennevakuutuslain mukainen korvaus ansiotulojen menetyksestä A:n myötävaikutusalennus (1/4) huomioon ottaen kysymyksessä olevalta ajalta olisi ollut 373.004,99 markkaa, A:lla ei ollut lakiin perustuvaa oikeutta vaatimaansa korvaukseen. Sen vuoksi raastuvanoikeus on hylännyt kanteen ja velvoittanut A:n korvaamaan vakuutusyhtiön oikeudenkäyntikulut 10.000 markalla.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, on lausunut, että vakuutusyhtiön mainitsema A:n vuosityöansio 56.300 markkaa oli liikennevahinkolautakunnan 3.11.1982 pidetyssä kokouksessa vahvistettu käyttäen laskennallisena perusteena vahinkovuoden 1974 ansiotulon 77.954 markan, joka oli ollut poikkeuksellisen suuri, ja kahden sitä edeltäneen vuoden ansiotulojen keskiarvoa. Tämän vuosityöansion ja siihen tehtyjen indeksikorotusten perusteella yhtiö oli määrännyt A:n ansiotulojen menetyksen 8.12.1974-4.5.1980 väliseltä ajalta 497.339,99 markaksi. A ei ollut tätä määrää sinänsä kiistänyt. Hovioikeus on katsonut, että mainitut 497.339,99 markkaa vastasivat täysin A:n liikenneonnettomuuden johdosta ilmoitetulta ajalta menettämää ansiotulojen määrää. Myötävaikutusalennus (1/4) huomioon ottaen korvaus ansiotulojen menetyksestä olisi ollut 373.005 markkaa. Vakuutusyhtiö oli tapaturmavakuutuslain nojalla suorittanut A:lle sanotulta ajalta 438.712,36 markkaa. Myötävaikutusalennus (1/4) huomioon ottaen tuo korvaus olisi ollut 329.034,27 markkaa. Vakuutusyhtiö oli siten liikennevakuutuslain nojalla velvollinen suorittamaan A:lle korvaukseksi ansiotulojen menetyksestä 8.12.1974 ja 4.5.1980 väliseltä ajalta 373.005 ja 329.034,27 markan erotuksen 43.970,73 markkaa. Kun vakuutusyhtiö oli jo suorittanut A:lle liikennevakuutuslain nojalla korvaukseksi ansiotulojen menetyksestä 8.12.1974 ja 31.8.1976 väliseltä ajalta 25.556,11 markkaa, vakuutusyhtiön suoritettavaksi jäi 18.414,62 markkaa. Näillä perusteilla hovioikeus on velvoittanut vakuutusyhtiön suorittamaan A:lle korvaukseksi ansiotulojen menetyksestä 8.12.1974 ja 4.5.1980 väliseltä ajalta 18.414 markkaa 62 penniä 16 prosentin korkoineen 5.9.1984 lukien. A on vapautettu velvollisuudesta suorittaa vakuutusyhtiölle maksettavaksi tuomittua oikeudenkäyntikulujen korvausta 10.000 markkaa.