RKP-Rovaniemen Konepaja Ky on C:lle 24.5. 1985 tiedoksi toimitetun haasteen perusteella kanteenaan lausunut, että Rovaniemen kihlakunnanoikeus oli 16.2.1983 julistamallaan yksipuolisella tuomiolla velvoittanut maanviljelijä B:n maksamaan kommandiittiyhtiölle erään osamaksusopimuksen perusteella erikseen maksettavasta korosta maksamatta olleet 4.188 markkaa, maksamattomia osamaksueriä 73.695 markkaa 16 prosentin korkoineen sekä oikeudenkäyntikuluja 3.676,20 markkaa. B oli kuollut 23.8.1984. Hän oli omistanut puolet Rovaniemen maalaiskunnan Kemihaaran kylässä sijaitsevasta Metsola nimisestä tilasta RN:o 386. Toisen puolen tilasta omisti B:n vaimo C. B oli myynyt 14.6.1983 laaditulla kauppakirjalla omistamansa puolet Metsolan tilasta C:lle 95.000 markan kauppahinnasta. Kommandiittiyhtiön takaisinsaantikanteen johdosta Rovaniemen hovioikeus oli 24.10.1984 antamallaan tuomiolla määrännyt, ettei sanottu luovutus eikä C:lle myönnetty lainhuuto ollut esteenä myydyn osuuden käyttämiseen kommandiittiyhtiön edellä mainitun saatavan suorittamiseen.

Rovaniemen piirin nimismies oli 12.3.1985 pitämällään pakkohuutokaupalla myynyt B:n omistaman puolet Metsolan tilasta kommandiittiyhtiön edellä mainitun osamaksusaatavan sekä kommandiittiyhtiön Yrittäjäinvakuutus-Fennialle siirtämien oikeudenkäyntikulujen suorittamiseksi. Pakkohuutokaupassa kommandiittiyhtiö oli tehnyt korkeimman hyväksytyn tarjouksen 323.500 markkaa. Pakkohuutokaupassa tilaa olivat jääneet rasittamaan Lapin lääninhallituksen 5.518,14 markan suuruiset metsänparannuslainat. Kommandiittiyhtiö oli huudon perusteella joutunut maksamaan erotuksen 317.981,86 markkaa sekä sille huutokauppaehtojen mukaista korkoa 1.539,89 markkaa.

Nimismies oli lain mukaan joutunut laskemaan alimpaan hyväksyttävään tarjoukseen tilaa rasittavat velkakiinnitykset kokonaan, vaikka C kaikkien velkojen toisena yhteisvastuullisena velallisena oli vastuussa puolesta kiinneveloista. C:n omistama toinen tilan puolisko oli vastuussa puolestaan kiinnitettyjen lainojen määrästä. Koko tilaa rasittaneet kiinnevelat olivat seuraavat:

B:n kuolinpesän omaisuus oli 30.11.1984 luovutettu konkurssiin, joka oli rauennut varattomana. Ainoa mahdollisuus suorituksen saamiseksi edellä mainitulle kommandiittiyhtiön saamalle yksipuoliselle tuomiolle oli pakkohuutokauppa. Alimman hyväksyttävän kauppahinnan laskentatavan johdosta kommandiittiyhtiön oli ollut pakko tehdä niin korkea tarjous, että sen perusteella myös C:n puolisko veloista oli tullut maksetuksi, vaikka tästä puoliskosta olisi todellisuudessa ollut vastuussa C itse hänelle jääneellä tilan puoliskolla. Pakkohuutokaupassa kommandiittiyhtiö oli joutunut siis sellaiseen tosiasialliseen tilanteeseen, jossa se oli maksanut C:n velkoja puolet eli 107.965,05 markkaa.

Edellä olevan johdosta kommandiittiyhtiö on vaatinut, katsoen olevansa oikeutettu saamaan C:ltä korvauksen hänelle tulleesta edellä mainitun suuruisesta perusteettomasta edusta, että C velvoitetaan suorittamaan kommandiittiyhtiölle 107.965.05 markkaa 16 prosentin vuotuisine korkoineen pakkohuutokauppahinnan jakopäivästä 22.4.1985 alkaen sekä korvaamaan kommandiittiyhtiön oikeudenkäyntikulut.

Ennen pääasiaan vastaamistaan C on huomauttanut, ettei kommandiittiyhtiöllä ollut puhevaltaa edun palautuksen suhteen ja että kommandiittiyhtiöltä puuttui oikeussuojan tarve. Pääasian osalta C on kiistänyt kanteen ja vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 16 prosentin korkoineen tuomitsemispäivästä.

Oikeudenkäyntiväitteiden osalta kihlakunnanoikeus on todennut kommandiittiyhtiön kanteessaan ilmoittaneen maksaneensa edellä mainitussa pakkohuutokaupassa koko Metsolan tilaan kiinnitetyt velat, jolloin myös C:n osuus veloista oli tullut maksetuksi. Kommandiittiyhtiö oli väittänyt, että maksun johdosta C oli saanut itselleen perusteetonta etua kommandiittiyhtiön kustannuksella sekä vaatinut edunpalautusta. Koska edunpalautustilanteessa edunpalautusvaade kuului sille, jonka varallisuuteen menetys oli kohdistunut ja koska asiavaltuuden olemassaolo oli ratkaistava kantajan ilmoittamien vaatimusten perusteella, kihlakunnanoikeus on katsonut, että kommandiittiyhtiöllä oli oikeus omissa nimissään käydä oikeutta riitautetusta intressistä. Koska kommandiittiyhtiö oli ilmoittanut maksaneensa C:n velkoja ja vaatinut C:ltä perusteettoman edun palautusta, kommandiittiyhtiöllä oli riittävä oikeussuojan tarve saattaa asia oikeuden ratkaistavaksi. Kihlakunnanoikeus on hylännyt C:n tekemät oikeudenkäyntiväitteet perusteettomina.

Pääasian osalta kihlakunnanoikeus on todennut, että esitetyn selvityksen mukaan alimpaan hyväksyttävään tarjoukseen oli pakkohuutokaupassa laskettu mukaan kaikki Metsolan tilaa rasittaneet velkakiinnitykset. Koska 12.11.1970 myönnetyn lainhuudon ja 3.2.1975 päivätyn Metsolan tilan lisäaluetta koskevan kauppakirjan mukaan B ja C olivat omistaneet kumpikin erikseen puolet sanotusta tilasta, olivat he yhteisvastuullisesti olleet vastuussa tilaan kiinnitetyistä maatilahallituksen kauppahintasaatavasta 76.718,75 markasta, vesihuoltokustannuksista 926,85 markasta ja lääninhallituksen metsänparannuslainoista 18.616 markasta. Kun muuta ei ollut esitetty, B ja C olivat yhdessä velallisina sitoutuneet vastuuseen Pohjolan osuuspankille velkakirjan nro 81547302 maksamisesta, josta pakkohuutokauppahetkellä oli korkoineen ollut maksamatta 81.806,27 markkaa. Viimeksi mainittu määrä oli myös sisältynyt alimpaan hyväksyttävään tarjoukseen osuuspankin hallussa olleiden tilaan kiinnitettyjen panttivelkakirjojen perusteella. Sitä vastoin oli jäänyt näyttämättä, että C olisi ollut henkilökohtaisesti vastuussa B:n hyväksymästä Renne Perungan 30.11.1983 asettamasta 32.000 markan määräisestä vekselistä taikka osuuspankin velkomista maksamismääräyskuluista. C:n osuus edellä mainituista yhteisistä veloista oli ollut puolet eli 89.033,94 markkaa.

Kommandiittiyhtiön tehtyä pakkohuutokaupassa korkeimman tarjouksen ja maksaessa kauppahinnan oli kauppahintaa jaettaessa muun muassa suoritettu maatilahallituksen kauppahintasaatavat, lääninhallituksen metsänparannuslainat ja Pohjolan osuuspankin velkakirjasaatava. C oli tällöin velkojiinsa nähden vapautunut suorittamasta osuuttaan hänen ja B:n yhteisistä veloista.

Kommandiittiyhtiö oli ollut Metsolan tilan puolikkaan pakkohuutokaupassa tarjousta tehdessään tietoinen siitä, että alimpaan hyväksyttävään tarjoukseen oli sisältynyt kaikki Metsolan tilaan kiinnitetyt velat ja kommandiittiyhtiön hintatarjous oli määräytynyt sen mukaisesti, että puolet tilan kiinneveloista oli perittävissä takaisin tilan toisen puoliskon omistajalta. Tämän vuoksi ei kommandiittiyhtiön voitu katsoa maksaessaan pakkohuutokauppahinnan yhteydessä C:n osuuden veloista tehneen sitä lahjoitusmielessä.

C ei ollut näyttänyt, että kommandiittiyhtiön pakkohuutokaupassa saaman tilanosan käypä arvo olisi ollut niin korkea, ettei kommandiittiyhtiölle ollut aiheutunut tappiota sen maksaessa pakkohuutokauppahinnan yhteydessä C:n velat. C oli kommandiittiyhtiön maksaessa hänen velkansa perusteettomasti hyötynyt kommandiittiyhtiön kustannuksella. Koska muut tilaan kiinnitetyt velat oli maksettu niistä vastuussa olleen B:n omaisuuden myynnillä, ei C niiden maksun yhteydessä ollut saanut itselleen perusteetonta etua. C ei ollut kiistänyt esitettyä korkovaatimusta.

Edellä olevilla perusteilla kihlakunnanoikeus on velvoittanut C:n suorittamaan saamastaan perusteettomasta edusta kommandiittiyhtiölle 89.033,94 markkaa 16 prosentin korkoineen 24.4.1985 lukien. Asianosaiset saivat itse kärsiä kulunsa asiassa.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi kommandiittiyhtiö ja C olivat saattaneet jutun, ei ole muuttanut kihlakunnanoikeuden oikeudenkäyntiväitteistä tekemää ratkaisua. Pääasian osalta hovioikeus on todennut, että kommandiittiyhtiö oli suorittanut kanteessa mainitut 323.500 markkaa kauppahintana pakkohuutokaupasta ostamastaan B:n jakamattomalle kuolinpesälle kuuluneesta puolesta Metsolan tilaa. Yhtiö ei siten ollut maksanut C:n velkoja tämän puolesta. C ei näin ollen ollut saanut perusteetonta etua yhtiön kustannuksella.

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus, kumoten kihlakunnanoikeuden pääasiassa antaman päätöksen todistajanpalkkioita koskevia lausumia lukuunottamatta, on hylännyt kanteen ja vapauttanut C:n suorittamasta yhtiölle perusteettoman edun palautusta. Jutusta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut jätettiin asianosaisten omaksi vahingoksi.