Toimitusmiehet velvoittivat valtion tienpitäjänä suorittamaan korvausta tieoikeuksin otetusta maapohjasta ja etuuksista seuraavasti: - Lammilan tilan RN:o 8:89 omistajille, B:n oikeudenomistajille muun korvauksen ohella korvauksena kahden pysäköintipaikan menetyksestä 10.000 markkaa ja korvauksena rakennuksen käytön vaikeutumisesta ja sen kunnossapitokustannusten lisääntymisestä 10.000 markkaa, - Säästön tilan RN:o 8:248 omistajalle, Jalasjärven Säästöpankille muun korvauksen ohella korvauksena viidestä menetetystä pysäköintipaikasta 15.000 markkaa ja korvauksena pysäköintialueen muutostöistä, joilla oli pystytty säilyttämään pysäköintipaikkoja, 11.330 markkaa, - Markkulan tilan RN:o 8:266 omistajille, I:n oikeudenomistajille luovutuksenkorvauksena 0,0095 hehtaarin suuruisesta, kaavan mukaisesta liikennealueesta 120.000 markan mukaan hehtaarilta 1.140 markkaa ja 0,0015 hehtaaria tonttimaata käsittävästä alueesta 230.000 markan mukaan hehtaarilta 345 markkaa ja paikallistiealueeksi otetusta 0,0095 hehtaarin suuruisesta kaavan mukaisesta liikennealueesta 120.000 markan mukaan hehtaarilta 1.140 markkaa, - Toimelan tilan RN:o 8:332 omistajille, K:n oikeudenomistajille muiden korvausten ohella korvauksena kolmen pysäköintipaikan menetyksestä 9.000 markkaa sekä korvauksena pysäköintialueen päällystämisestä siltä osin kuin kyse oli entisen pysäköintialueen päällystämisestä 3.873 markkaa, - Jalavan tilan RN:o 8:417 omistajille L:n oikeudenomistajille muun korvauksen ohella korvauksena kolmen pysäköintipaikan menetyksestä 4.500 markkaa, - Viiman tilan RN:o 8:475 omistajille M:lle ja N:lle muun korvauksen ohella korvauksena viiden pysäköintipaikan menetyksestä 15.000 markkaa ja korvauksena pysäköintialueen muutostöistä 5.000 markkaa, - Rintavainion tilan RN:o 8:1004 omistajille C:lle ja G:lle luovutuksenkorvauksena 0,0420 hehtaaria tonttimaata käsittävästä alueesta 800.000 markan mukaan hehtaarilta 33.600 markkaa, - Pajantaustan tilan RN:o 8:1005 omistajille A:lle ja H:lle luovutuksenkorvauksena 0,0330 hehtaaria tonttimaata käsittävästä alueesta 800.000 markan mukaan hehtaarilta 26.400 markkaa sekä - Koski-Lammin tilan RN:o 8:1006 omistajille D:lle ja E:n oikeudenomistajille luovutuksenkorvauksena yhteensä 30.635 markkaa, menetetystä kasvillisuudesta 4.650 markkaa ja korvauksena asumisviihtyisyyden alenemisesta 5.000 markkaa.

Perusteluna suoritettaville maapohjakorvauksille on toimituspöytäkirjan 25 §:ssä muun ohella seuraava lausuma: "Aikaisemmin ja erityisesti v. 1965 suoritettuun tien parantamiseen käytettyjen alueiden korvaamista koskevien vaatimusten johdosta toimitusmiehet päättivät, että tässä toimituksessa käsitellään ja korvataan paitsi nyt haltuunotetut ja tiealueeksi menneet tilukset niin myös ne maa-alueet, jotka on käytetty v. 1965 suoritettuun tien parantamiseen ja edelleen myös ne alueet, jotka v. 1921 tielain voimaantulosta lähtien tienpidon johdosta on vähitellen otettu tiealueeksi. Perusteluna toimitusmiehet esittävät, ettei ole voitu millään asiakirjalla, suostumuksella tms. esittää, että maanomistajat olisivat sitoutuneet luovuttamaan korvauksetta v. 1965 tiealueeksi tarvitut tilukset (TL 61.2 §). Vuoden 1921 tielain voimaantullessa tienpitäjälle siirtyneen tiealueen leveydeksi on määrätty 8 metriä vanhojen talonumerojen halkomisten ________ ja muiden likimain tältä ajalta olevien toimitusten karttojen ja asiakirjojen perusteella."

Tie- ja vesirakennushallitus toiselta ja A, H, C, G ja F yhteisesti sekä I:n jakamattoman kuolinpesän osakas J erikseen toiselta puolen hakivat muutosta toimitusmiesten ratkaisuun maaoikeudessa. Muutoksenhakemuksessaan tie- ja vesirakennushallitus lausui maapohjakorvausten osalta, että luovutuksenkorvauksia oli määrätty, paitsi niistä alueista, jotka oli luovutettu 1980-luvulla toteutettuun tien parannustyöhön, myös alueista, jotka oli käytetty vuonna 1965 toteutettuun tien parannustyöhön, sekä kaikista niistä alueista, jotka vuoden 1921 tielain voimaan tulon jälkeen oli otettu tiealueeksi. Koska Jalasjärven kunnanvaltuusto oli 25.7.1964 päättänyt, että kunta vastaa tien leventämiseen tarvittavien maa-alueiden lunastuskorvauksista, ei yleisen tien pitäjää enää voinut määrätä korvausvelvolliseksi aikaisempien tienparannushankkeiden osalta. Tie- ja vesirakennushallitus pyysi, että maaoikeus vapauttaisi sen suorittamasta korvauksia, jotka toimituksessa oli määrätty paikallistiealueeksi luettujen tilusten osalta.

Kuultuaan asianomaisia ja toimitettuaan katselmuksen maaoikeus totesi, että 11.10.1918 annetun tielain astuessa voimaan 1.1.1921 oli Vaasan-Parkanon maantie siirtynyt valtion ylläpidettäväksi sen aikaisessa leveydessään, jona voitiin pitää 8 metriä, kuten toimituksessa oli tapahtunut. Valtioneuvosto oli 1.6.1926 julistanut Jalasjärven kirkolta Kalakoskelle johtavan tien maantieksi. Tie oli sittemmin 7.8.1931 ja 16.11.1931 suoritettujen katselmusten jälkeen maaherran päätöksellä 26.1.1932 otettu valtion haltuun kaikkine laitteineen 12 metrin levyisenä.

Jalasjärven kunnanvaltuusto oli 25.7.1964 päättänyt, että Jalasjärven kunta tuli vastaamaan niiden maa-alueiden ja mahdollisten rakennusten lunastamisista, jotka johtuivat Kirkonkylän maanteihin rakennuskaava-alueella laadittujen parannussuunnitelmien mukaan tulevista vähäisistä oikaisuista ja levityksistä. Jalasjärven kunnanhallitus oli 5.8.1965 päättänyt pyytää Vaasan tie- ja vesirakennuspiiriltä, että maantie Jalasjärven kirkonkylän alueella päällystettäisiin valtion toimesta. Kunnanhallitus oli 7.10.1965 päättänyt, että tiealueelta poistettavat puut kaadetaan kunnan toimesta ja sen kustannuksella, että jalkakäytävien perustyöt suoritetaan kunnan toimesta ja sen kustannuksella ja että viemärit tien varteen tehdään kunnan kustannuksella. Maanomistajien kanssa oli lisäksi päätetty neuvotella sopimukseen pääsemiseksi siitä, että he luovuttaisivat maapohjan ja puut korvauksetta, koska tien parantaminen korottaisi heidän kiinteistöjensä arvoa. Maaoikeus katsoi ilmeisesti edellytetyn, että tarvittavat maa-alueet koko kirkonkyläyhteisöä hyödyttäneeseen hankkeeseen oli saatu korvauksetta. Vuonna 1965 suoritetun tehostetun hoitotoimen suhteen oli sen vuoksi katsottava, ettei tienpitäjä ollut velvollinen korvaamaan käyttöön otettuja maa-alueita. Kaavan mukaisella liikennealueella ei ollut autojen pysäköintitiloja, ellei niitä ollut kaavassa erikseen osoitettu.

Edellä olevilla perusteilla ja viitaten teiden tekemisestä ja kunnossapidosta maalla 11.10.1918 annetun lain 56 §:ään, 3.5.1927 annetun tielain 18 ja 19 §:ään, 11.11.1927 annetun tieasetuksen 17 §:ään, 21.5.1954 yleisistä teistä annetun lain 61 §:n 2 momenttiin ja 62 §:ään sekä rakennuslain 103 §:n 1 momenttiin ja 105 §:ään maaoikeus poisti tiloille Lammila RN:o 8:89, Säästö RN:o 8:248, Toimela RN:o 8:332, Jalava RN:o 8:417 ja Viima RN:o 8:475 pysäköintipaikkojen menetyksestä määrätyt korvaukset sekä ne korvaukset, jotka oli määrätty suoritettavaksi vuoden 1965 parantamiseen ja päällystykseen tarvittavien alueiden osalta samoin kuin Kalakosken vanhan maantien osalta aina 12 metrin leveyteen saakka. Muilta osin maaoikeus pysytti toimitusmiesten ratkaisun. Maaoikeus palautti asian toimitusmiehille uudelleen käsiteltäväksi päätöksessään määräämiensä muutosten suorittamiseksi.