A on Signaali Oy:lle 29.8. ja 27.10.1986 tiedoksi toimituttamiensa haasteiden nojalla lausunut, että hän oli ollut 1.4.1984-4.6.1986 välisenä aikana yhtiön palveluksessa piirtäjänä toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa. Yhtiö oli 3.6.1986 kirjallisella työsopimuksen purkamisilmoituksella purkanut A:n työsopimuksen käyttäen perusteena työvelvoitteen täyttämättä jättämistä. A on todennut poistuneensa 2.6.1986 työpaikaltaan kello 12.05 siitä huolimatta, että yhtiön toimitusjohtaja oli kehottanut häntä noudattamaan työaikaa koskevia ohjeita. Työpaikalla oli kuitenkin ollut sellainen käytäntö, että mikäli henkilökohtaisia asioita jouduttiin hoitamaan työaikana, puuttuvat työtunnit voitiin tehdä joko aikaisemmin tai myöhemmin. Hänen tarkoituksenaan oli ollut tehdä puuttuvat tunnit heti seuraavana päivänä. Yhtiöllä ei näin ollen ollut ollut perustetta purkaa tai edes irtisanoa hänen työsopimustaan. A oli 10.6.1986 kirjallisesti ilmoittanut yhtiölle, ettei hän hyväksynyt työsopimuksensa irtisanomista. Kyseisen ilmoituksen oli vastaanottanut yhtiön toimitusjohtaja B. Tämän jälkeen toimitusjohtaja B oli lähettänyt hänelle ohjeet työsopimuksen purkamisesta aiheutuvista toimenpiteistä.

Tämän vuoksi A on ensisijaisesti vaatinut, että yhtiö velvoitettaisiin suorittamaan hänelle

1) työsopimuksen laittomasta purkamisesta johtuvana vahingonkorvauksena 20 kuukauden palkkaa vastaavat 131.600 markkaa

2) irtisanomisajan palkkana 6.580 markkaa ja

3) odotusajan palkkana 6 päivältä 1.836 markkaa 24 penniä

kaikki määrät 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien.

Vaihtoehtoisesti A on vaatinut, että raastuvanoikeus katsoisi olevan edellytyksiä päättyneen työsuhteen palauttamiselle ja velvoittaisi yhtiön suorittamaan hänelle 1-3 kohdissa vaaditut korvaukset tai vaihtoehtoisesti, jos yhtiö suostuu jatkamaan työsuhdetta, korvauksena ainakin 10 kuukauden palkkaa vastaavat 65.800 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien. A on lisäksi vaatinut, että yhtiö velvoitettaisiin korvaamaan hänelle ja Keravan kaupungille asiasta aiheutuneet kulut ja palkkion.

Yhtiö on kiistänyt kanteet perusteiltaan ja vaatinut A:n velvoittamista korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut.

Raastuvanoikeus on lausunut selvitetyksi, että yhtiö oli 3.6.1986 purkanut A:n työsopimuksen ilmoittaen perusteeksi työvelvoitteen täyttämättä jättämisen. A oli 10.6.1986 ilmoittanut työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 10 §:ään vedoten pitävänsä työsopimuksen irtisanomista (työstä erottamista) lainvastaisena. Yhtiö oli tämän jälkeen 15.6.1986 päivätyllä kirjeellä antanut sanotun lain 7 §:ssä tarkoitetun menettelyohjauksen ilmoittaen samalla, että A:n oli, mikäli hän katsoi työsopimuksensa tulleen puretuksi lain vastaisesti, tehtävä uusi ilmoitus työnantajalle kahden viikon kuluessa ohjeiden saamisesta. A ei ollut tehnyt ilmoitusta lain 10 §:ssä säädetyssä kahden viikon määräajassa. Tämän vuoksi ja kun työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 10 §:ssä edellytetyn ilmoituksen tekemistä oli, huomioon ottaen sen merkitys neuvottelumenettelyn käynnistäjänä ja kanteen vireillepanoajan alkamisen osalta, pidettävä ehdottomana oikeudenkäynnin edellytyksenä, A oli menettänyt kanneoikeutensa asiassa. Tämän vuoksi raastuvanoikeus on jättänyt A:n kanteen tutkimatta.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, on jättänyt asian raastuvanoikeuden päätöksen varaan.