A on B:lle 10.10.1985 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla kihlakunnanoikeudessa kertonut, että hän oli 10.2.1983-6.2.1985 työskennellyt työsopimuslain 1 §:n mukaisessa työsuhteessa B:n palveluksessa sairasautonkuljettajana. Työsuhde oli päättynyt B:n suorittaman irtisanomisen johdosta. Työsopimusta irtisanoessaan työnantaja ei ollut noudattanut työsopimuslain 38 §:ssä säädettyä yhden kuukauden irtisanomisaikaa. A oli saanut ilmoituksen irtisanomisesta postitse 8.2.1985. Työnantajalla ei ollut ollut laillista perustetta työsopimuksen irtisanomiseen. Sen vuoksi ja koska A oli ollut työttömänä työnhakijana työsuhteen päättymisen jälkeisen ajan melkein kokonaan, A on työsopimuslain 37, 38 ja 51 §:n nojalla vaatinut B:n velvoittamista suorittamaan hänelle irtisanomisajan palkkana 4.118 markkaa ja vahingonkorvauksena työsopimuksen laittomasta irtisanomisesta enintään 50.000 markkaa, molemmat määrät 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien.

B on ennen pääasiaan vastaamistaan vaatinut, että kanne jätetään tutkimatta, koska A oli jättänyt noudattamatta työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain (jäljempänä irtisanomismenettelylaki) 16 §:n 2 momentissa kanteen vireille panemiselle säädetyn määräajan.

Kihlakunnanoikeus, jossa asianosaiset olivat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen, on käsitellyt asian; ja koska kanteessa oli saadun selvityksen mukaan kysymys irtisanomismenettelylain tarkoittamasta riidasta eikä A ollut pannut asiaa vireille sanotun lain 16 §:n tarkoittamassa määräajassa, kihlakunnanoikeus on jättänyt kanteen tutkimatta. A on velvoitettu korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut 2.000 markalla 16 prosentin korkoineen 22.11.1985 lukien.

Hovioikeus, jossa A oli vaatinut kihlakunnanoikeuden päätöksen kumoamista ja jutun palauttamista kihlakunnanoikeuteen, on katsonut selvitetyksi, että B oli taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä irtisanonut A:n työsopimuksen päättymään 6.2.1985. Ilmoituksen irtisanomisesta A oli saanut postitse 8.2.1985. A oli 12.2.1985 kirjallisesti ilmoittanut B:lle katsovansa, että B:llä "ei ollut työsopimuslakiin perustuvaa oikeutta päättää työsopimustamme, joten irtisanominen on laiton". A oli ilmoittanut tulevansa vaatimaan irtisanomismenettelylain mukaista korvausta. Tämän jälkeen B oli 15.2.1985 lähettämällään kirjeellä, jonka A oli vastaanottanut 20.2.1985, antanut A:lle irtisanomismenettelylain 7 §:n tarkoittamat ohjeet irtisanomisen aiheuttamista toimenpiteistä. Ohjeet saatuaan A oli 1.3.1985 irtisanomismenettelylain 10 §:n mukaisesti uudelleen ilmoittanut B:lle, ettei hän hyväksynyt työsopimuksensa irtisanomisen perusteeksi ilmoitettua taloudellista ja tuotannollista syytä, minkä lisäksi A oli katsonut, että irtisanominen oli johtunut muusta, työsopimuslain mukaan kielletystä syystä, koska työnantaja oli halunnut päästä työntekijästä eroon.

Irtisanomismenettelylain 2 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan lakia on sovellettava, jos työnantaja on irtisanonut työsopimuksen vedoten taloudelliseen ja tuotannolliseen syyhyn ja työntekijä esittämiensä syiden perusteella väittää hänen irtisanomisensa johtuneen muusta, työsopimuslain mukaan kielletystä syystä. Kun A oli edellä mainitussa irtisanomismenettelylain 10 §:n mukaisessa ilmoituksessa perusteen esittäen väittänyt irtisanomisensa johtuneen todellisuudessa muusta, työsopimuslain mukaan kielletystä syystä, hovioikeus on katsonut, että A:n työsopimuksen irtisanominen kuului tuon väitteen johdosta irtisanomismenettelylain soveltamisen piiriin. Sillä seikalla, ettei A ollut kanteessaan väittänyt irtisanomisensa johtuneen irtisanomisperusteeksi ilmoitetun taloudellisen ja tuotannollisen syyn asemesta jostakin muusta, työsopimuslain mukaan kielletystä syystä, ei ollut sitä merkitystä, ettei puheena oleva irtisanomistapaus kuuluisi irtisanomismenettelylain soveltamisalaan.

Irtisanomismenettelylain säännöksiä noudattaen on ratkaistava korvaus ja muut seuraamukset lainvastaisesta irtisanomisesta lain soveltamisalueella. Tämän lisäksi lain mukaisessa menettelyssä voidaan haastehakemuksen perusteella ratkaista myös muut työsopimuksen irtisanomiseen liittyvät erimielisyydet. Irtisanomismenettelylain menettelytapojen ja määräaikojen laiminlyönnistä johtuva kanneoikeuden menetys voi kuitenkin kohdistua vain lain soveltamisalaan kuuluvien lainvastaisten irtisanomisten korvauksiin ja muihin seuraamuksiin.

Kanteessaan A oli vaatinut irtisanomisajan palkkaa ja korvausta lainvastaisen irtisanomisen aiheuttamasta vahingosta.

Mitä ensin tuli kanteeseen siltä osin kuin siinä oli vaadittu korvausta lainvastaisen irtisanomisen aiheuttamasta vahingosta, kysymys oli irtisanomismenettelylain mukaan ratkaistavasta asiasta. Kun asianosaiset eivät olleet kuuluneet irtisanomismenettelylain 12 §:ssä tarkoitetun yhdistysten neuvottelumenettelyn piiriin, A:n olisi tullut sanotun lain 16 §:n 2 momentin mukaan panna kanteensa korvauksen osalta vireille kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun B oli 1.3.1985 saanut hänen 10 §:n mukaisen ilmoituksensa. A oli kuitenkin pannut kanteensa vireille vasta 10.10.1985 B:lle tiedoksi toimitetuin haastein eli myöhään. A:n oikeus saattaa korvausta koskeva vaatimus tuomioistuimen käsiteltäväksi oli siten rauennut.

Kanteen irtisanomisajan palkkaa koskevalta osalta kysymyksessä oli sellainen muu työsopimuksen irtisanomiseen liittyvä erimielisyys, joka voitiin haastehakemuksen perusteella ratkaista irtisanomismenettelylain mukaisessa menettelyssä, mutta joka jäi, kuten edellä oli esitetty, sanotun lain 16 §:ssä säädetyn vireillepanomääräajan ulkopuolelle. Kihlakunnanoikeus ei siten olisi mainitsemallaan perusteella saanut jättää irtisanomisajan palkkaa koskevaa vaatimusta tutkittavakseen ottamatta.

Edellä olevan perusteella hovioikeus on siten muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä, että se on kumottu irtisanomisajan palkkaa ja oikeudenkäyntikuluja koskevilta osin ja juttu on palautettu sanotuilta osin kihlakunnanoikeuteen. A:n on tullut viipymättä päätöksen saatua lainvoiman kihlakunnanoikeuden kansliaan ilmoittaa juttu palautetuilta osin uudelleen käsiteltäväksi. Siltä osin kuin kanne lainvastaisen irtisanomisen aiheuttaman vahingon korvaamista koskevilta osin on jätetty tutkimatta, kihlakunnanoikeuden päätös on jätetty pysyväksi.

Kihlakunnanoikeuden tuli antaa lausunto jutun oikeudenkäyntikuluista jutun lopullisen ratkaisun yhteydessä.