A on 13.12.1984 Kuopion Keuhkovammayhdistys r.y:lle tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla lausunut, että hän oli ollut 24.11.1980 alkaen yhdistyksen palveluksessa Kuopion Työkeskuksessa verhoomotyöntekijänä työsopimuslain 1 §:n mukaisessa työsuhteessa. Työsopimuslain 17 §:n 1 momentin nojalla työsuhteeseen sovellettavan Puusepänteollisuuden Liitto ry:n ja Puutyöväen Liitto ry:n välillä 8.4.1983 solmitun valtakunnallisen työehtosopimuksen mukaan työntekijä sai vuosiloman vuosilomalain mukaan, kuitenkin siten että vuosilomalain 3 §:ssä mainitusta poiketen työntekijällä, jonka työsuhde oli lomakautta edeltävän lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä keskeytymättä jatkunut vähintään kaksi vuotta, oli oikeus saada 1.4.1982 jälkeiseltä ajalta lomaa 2,5 arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Sanotun työehtosopimuksen mukaan vuosilomaltaan työhön palanneelle työntekijälle suoritettiin lomaltapaluurahana 50 prosenttia hänen vuosilomapalkastaan. Yhdistys ei ollut kuitenkaan suorittanut A:lle vuosilomapalkkaa työehtosopimuksen mukaisten 30 lomapäivän perusteella vaan vuosilomalain 3 §:n mukaisten 24 lomapäivän perusteella. Yhdistys ei myöskään ollut suorittanut A:lle lomaltapaluurahaa. Tämän vuoksi A on vaatinut yhdistyksen velvoittamista suorittamaan hänelle maksamatta jääneenä vuosilomapalkkana, kun mainitun työehtosopimuksen mukaisten lomapäivien perusteella määräytyvästä vuosilomapalkasta 4.405 markasta 62 pennistä vähennettiin yhdistyksen A:lle jo vuosilomapalkkana suorittamat 3.518 markkaa 16 penniä, 887 markkaa 46 penniä ja lomaltapaluurahana 2.202 markkaa 81 penniä eli yhteensä 3.090 markkaa 27 penniä 16 prosentin korkoineen 28.6.1983 lukien sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa niin ikään 16 prosentin korkoineen päätöksen julistamispäivästä.

Kysymys oli invaliidihuoltolain tarkoittamasta vajaatyökykyisille tarkoitetusta suojatyöstä, jota kanteessa mainitun työehtosopimuksen ei ollut sovittu koskevan ja josta maksettavaan palkkaan invaliidihuoltolain 22 c §:n mukaan ei ollut sovellettava työsopimuslain 17 §:n 1 momentin määräyksiä. Sen vuoksi yhdistys on vastustanut kannetta.

A oli toiminut verhoomotyöntekijänä Kuopion Keuhkovammayhdistys ry:n Kuopion työkeskuksessa 24.11.1980 alkaen invaliidihuoltolain tarkoittamassa suojatyössä työsuhteen jatkuessa edelleen. Lomanmääräytymisvuodelta 1.4.1982-31.3.1983 hän oli saanut vuosilomaa 24 päivää. Hänelle ei ollut maksettu sanotulta loma-ajalta lomaltapaluurahaa. Alan yleiseksi katsottavan valtakunnallisen työehtosopimuksen, puusepänteollisuuden työehtosopimuksen 20 §:n mukaan työntekijä sai vuosiloman vuosilomalain mukaan, kuitenkin poiketen vuosilomalain 3 §:ssä mainitusta siten, että työntekijällä, jonka työsuhde oli lomakautta edeltävän lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä keskeytymättä jatkunut vähintään 2 vuotta, oli oikeus saada 1.4.1982 jälkeiseltä ajalta lomaa 2,5 arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Invaliidihuoltolain 22 c §:n mukaan suojatyössä maksettavaan palkkaan ei sovellettu, mitä työsopimuslain 17 §:n 1 momentissa oli säädetty. Mainittua puusepänteollisuuden työehtosopimusta ei ollut sovittu koskemaan invaliidihuoltolain tarkoittamaa suojatyötä. Vuosilomaa ei ollut pidettävä invaliidihuoltolain 22 c §:n 2 momentissa tarkoitettuna palkkana, ja sen pituuden määräytymiseen oli sovellettava työsopimuslain 17 §:n 1 momentin nojalla puusepänteollisuuden työehtosopimuksen määräyksiä. Sen sijaan lomaltapaluurahaa oli pidettävä invaliidihuoltolain mainitun lainkohdan mukaisena palkkana eikä siihen ja lomapalkkaan ollut sovellettava mainitun työehtosopimuksen ja siihen liittyvän keskusliittojen välisen lomapalkkasopimuksen määräyksiä. Edellä olevan johdosta A:lla oli ollut oikeus saada lomanmääräytymisvuodelta 1.4.1982-31.3.1983 vuosilomaa 30 arkipäivää. Tämän vuoksi raastuvanoikeus, hyläten vaatimukset enemmälti perusteettomina, on velvoittanut yhdistyksen suorittamaan A:lle korvauksena saamatta jääneistä kuudesta vuosilomapäivästä 887 markkaa 46 penniä 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 13.12.1984 lukien sekä korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 5.000 markalla 16 prosentin korkoineen 23.5.1985 lukien.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja yhdistys olivat valittamalla saattaneet jutun, on todennut, että koska kysymys oli invaliidihuoltolain mukaisesta työesteisille henkilöille tarkoitetusta, suojatyölaitoksessa suoritetusta suojatyöstä, jossa tavoitteena olivat paitsi työntekijän ansiomahdollisuuksien turvaaminen myöskin invaliidihuollon ja ammatillisen kuntoutuksen päämäärät, A:n työsopimuslain 17 §:n 1 momentin nojalla noudatettavaksi vaatimaa työehtosopimusta ei ollut pidettävä asianomaista alaa koskevana työehtosopimuksena. Sen vuoksi hovioikeus, kumoten raastuvanoikeuden päätöksen, on hylännyt kanteen ja vapauttanut yhdistyksen suorittamasta A:lle maksettavaksi tuomittua vuosilomapalkkaa ja oikeudenkäyntikulujen korvausta.