Virallinen syyttäjä on lausunut, että A oli, harjoittaessaan Isossakyrössä automyynti- ja korjaamotoimintaa, tahallaan liikevaihtoveroa pidättääkseen antanut Vaasan liikevaihtoverotoimistolle 14.2.1980 päivätyn, verokautta 1.7.-31.12.1979 koskevan virheellisen liikevaihtoveroilmoituksen, mistä oli seurannut, että liikevaihtoverotoimisto oli 20.3.1980 tekemällään verotuspäätöksellä määrännyt A:lle aiheettomasti suoritettavaksi 352.708 markan veronpalautuksen, mitkä varat A oli 9.4.1980 veronpalautuksen perusteettomuuden tietäen nostanut ja käyttänyt omiin tarkoituksiinsa.

Sen vuoksi virallinen syyttäjä on vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen törkeästä veropetoksesta. Vaasan liikevaihtoverotoimisto on yhtynyt syytteeseen ja esittänyt vahingonkorvausvaatimuksensa.

Kuultuaan A:ta syytteestä ja korvausvaatimuksesta kihlakunnanoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että A, antaessaan liikevaihtoverotoimistolle puheena olevan liikevaihtoveroilmoituksen, olisi tahallaan yrittänyt pidättää valtiolta liikevaihtoveroa tai että hän olisi kerrotulla menettelyllään muutoinkaan syyllistynyt hänen syykseen väitettyyn rikokseen. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on hylännyt syytteen ja korvausvaatimuksen.

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi virallinen syyttäjä ja liikevaihtoverotoimisto olivat valittamalla saattaneet jutun, on lausunut selvitetyksi, että A oli antanut liikevaihtoverotoimistolle 14.2.1980 päivätyn veroilmoituksen verokaudelta 1972/2. Veroilmoituksen perusteella liikevaihtoverotoimisto oli maksanut A:lle veronpalautusta 352.708 markkaa. Tästä määrästä oli veroilmoituksen virheellisyydestä johtuvaa perusteetonta maksua 347.412 markkaa. Puheena oleva liikevaihtoveroilmoitus oli tehty tilitoimistossa A:n antamien tositteiden perusteella. Veroilmoituksen oli allekirjoittanut tilitoimiston toimihenkilö. Kun veroilmoituksen virheellisyys oli havaittu, tilitoimisto oli lähettänyt liikevaihtoverotoimistolle oikaistun veroilmoituksen, joka oli tullut 9.4.1980. Saatuaan tiedon veronpalautuksesta A oli ollut puhelimitse yhteydessä tilitoimistoon. Tällöin hänelle oli ilmoitettu, että veronpalautus johtui virheellisestä veroilmoituksesta ja oli siten perusteeton. Samalla hänen oli käsketty palauttaa rahat liikevaihtoverotoimistolle. A oli kuitenkin 9.4.1980 nostanut rahat käyttöönsä.

Hovioikeus katsoi, ettei A:n ollut näytetty tahallisesti antaneen liikevaihtoverotoimistolle väärää veroilmoitusta. Hänen menettelyään ei siten voitu pitää veropetoksena. A oli kuitenkin tietoisena siitä, että liikevaihtoverotoimiston suorittama veronpalautus perustui hänen antamansa väärän veroilmoituksen aiheuttamaan erehdykseen, nostanut varat itselleen aiheuttaen siten liikevaihtoverotoimistolle 347.412 markan tappion. Menettelyllään A oli syyllistynyt petokseen. Petoksella saatujen varojen suuri määrä ja muut rikoksen tekemisessä ilmenneet seikat huomioon ottaen teko oli tehty erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa. Sen vuoksi hovioikeus on rikoslain 36 luvun 1 §:n nojalla tuominnut A:n erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa tehdystä petoksesta 10 kuukaudeksi vankeuteen. Lisäksi hovioikeus on velvoittanut A:n suorittamaan valtiolle korvaukseksi petoksella aiheutetusta vahingosta 347.412 markkaa korkoineen.