Aluehallintovirasto oli myöntänyt A:lle ympäristöluvan eläinsuojalle muun muassa lehmien pitoon. Ympäristöluvan mukaan lietelantasäiliöt tuli kattaa kiinteällä katteella. A oli hakenut aluehallintovirastolta ympäristöluvan muuttamista niin, että lietelantasäiliöt olisi voitu kiinteän katteen sijaan kattaa merkittävästi edullisemmalla kelluvalla katteella. Koska toiminta ei ympäristönsuojelulain muutoksen takia edellyttänyt enää lupaa, A:n hakemus käsiteltiin kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa ilmoitusasiana.

Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen oli hylännyt A:n ilmoituksen, koska kelluvalla katteella peitettyjen lietelantasäiliöiden etäisyys hajusta mahdollisesta häiriintyvistä lähimmistä kohteista ei olisi täyttänyt eläinsuoja-asetuksen mukaista vähimmäisetäisyyttä.

Hallinto-oikeus oli hylännyt A:n valituksen muun ohella siksi, ettei A:n ilmoituksessa ollut esitetty eläinsuojatoimintaan mitään toiminnallista muutosta.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli kyse siitä, voitiinko A:n eläinsuojaan soveltaa eläinsuoja-asetusta ja edellyttikö ympäristöluvan muuttaminen toiminnallista muutosta.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että käsiteltäessä A:n ilmoitusta ympäristönsuojeluviranomaisessa asiassa ei ollut käynyt ilmi, että lietelantasäiliöiden kattamistavan muutoksesta voisi aiheutua eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. A:n eläinsuojan ympäristöluvan muuttaminen voitiin siksi käsitellä ilmoitusmenettelyssä.

Korkein hallinto-oikeus totesi ottaen huomioon eläinsuoja-asetuksen siirtymäsäännökset, ettei A:n eläinsuojaan sovellettu vähimmäisetäisyyttä koskevia asetuksen säännöksiä. Lietelantasäiliöistä aiheutuvan hajuhaitan ehkäisemistä tai rajoittamista koskevat asetuksen säännökset voitiin kuitenkin ottaa huomioon asiassa saatuna selvityksenä arvioitaessa ilmoituksenvaraista eläinsuojaa koskevia parhaan käyttökelpoisen tekniikan vaatimuksia. A:n ilmoitusta ratkaistaessa oli tämän vuoksi otettava huomioon, että ilmoituksessa tarkoitetut lietelantasäiliön vaihtoehtoiset kattamistavat olivat eläinsuoja-asetuksen mukaan toisiinsa verrannollisia nautojen lannan varastointitiloista aiheutuvan hajuhaitan ehkäisemiseksi ja rajoittamiseksi.

Korkein hallinto-oikeus totesi, ettei ympäristöluvan muuttaminen ympäristönsuojelulain 89 §:n 1 momentin mukaisesti toiminnanharjoittajan ilmoituksesta edellyttänyt toiminnallista muutosta.

Hallinto-oikeuden ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen päätökset eivät olleet perustuneet lakiin. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen päätökset ja palautti asian ympäristönsuojeluviranomaiselle uudelleen käsiteltäväksi.

Ympäristönsuojelulaki 10 § 1 momentti 2 kohta, 53 § 3 momentti, 89 § 1 momentti, 115 a § 1 momentti sekä 115 d 1 momentti, 2 momentti 1 — 4 kohta ja 3 momentti.

Ympäristönsuojelulain muuttamisesta annettu laki (1166/2018), siirtymäsäännökset

Eräistä naapuruussuhteista annettu laki 17 § 1 momentti

Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 3 § 2 ja 3 kohta ja 5 § 1 momentti

Valtioneuvoston asetus ilmoituksenvaraisista eläinsuojista (eläinsuoja-asetus) 1 §, 2 § 1 momentti ja 11 § 2 momentti

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Mika Seppälä, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari ja Jaakko Autio sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Harri Koivusalo ja Olli Malve. Asian esittelijä Pekka Kemppainen.

Seloste on kokonaisuudessaan ruotsinkielisellä päätössivustolla HFD:2022:113