Ranta-asemakaava oli laadittu alueelle, jolla oli voimassa oikeusvaikutteinen yleiskaava. Yleiskaavassa oli osoitettu kysymyksessä oleville ranta-alueille ja niiden lähiympäristöön muun ohella laaja kyläalue, asuntoalueita, loma-asuntoalueita sekä vesiliikennealueita. Yleiskaavamääräyksen mukaan yleiskaavaa voitiin käyttää sen osoittaman maankäytön mukaisen rakennusluvan myöntämisen perusteena.

Ranta-asemakaavan tarkoituksena oli ollut selvittää maanomistajalle yleiskaavassa merkitsemättä jääneiden rakennusoikeuksien määrä ja sijoittaa ne maanomistajan kiinteistöjen alueelle. Lisäksi ranta-asemakaava-alueella toimivan matkailua palvelevan yrityksen toimintamahdollisuuksia oli tarkoitus selkeyttää.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että yleiskaava esitetään kartalla. Kaavaan kuuluvat myös kaavamerkinnät ja -määräykset. Asiassa oli riidatonta, että ranta-asemakaavassa osoitettu maankäyttö poikkesi sitä ohjaavasta yleiskaavasta rakennusoikeuksien sijoittelun ja laadun suhteen. Rakennusoikeuksien määrän suhteen tätä poikkeamista oli lisäksi pidettävä merkittävänä. Kaava-asiakirjoissa ei ollut myöskään tarkempaa selvitystä siitä, miten ranta-asemakaavassa osoitettu yleiskaavasta poikkeava maankäyttö soveltui lähiympäristöön ja sille yleiskaavassa osoitettuun maankäyttöön.

Edellä lausuttu huomioon ottaen yleiskaava ei ollut ollut maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla ohjeena ranta-asemakaavaa laadittaessa. Asiassa ei näissä oloissa ollut merkitystä sillä, että yleiskaavassa oli mahdollisesti jätetty osoittamatta maanomistajan pyynnöstä yleiskaavan mitoitusperusteiden ehkä sinänsä mahdollistamia rantarakennusoikeuksia. Kaupunginhallituksen päätös ranta-asemakaavaan hyväksymisestä oli siten lainvastainen.

Maankäyttö- ja rakennuslaki 35 §, 40 § 1 momentti, 41 § 1 mom., 42 § 1 momentti, 54 § 1 momentti, 72 § 1 momentti ja 73 § 1 och 2 momentti

Kuntalaki (365/1995) 90 § 2 momentti

Seloste on kokonaisuudessaan ruotsinkielisellä päätössivustolla.